Greece [11.01.2009]
[Greece 31.12.2008] [Greece 01.01.2009] [Greece 02.01.2009] [Greece 03.01.2009] [Greece 04.01.2009] [Greece 05.01.2009] [Greece 06.01.2009] [Greece 07.01.2009] [Greece 08.01.2009]
Olin laittanut kännykän herättämään viimeisenä matka-aamuna, mutta taisin herätä ihan omia aikojani ilmankin. Aamutoimien jälkeen pakkasin suunnilleen kaikki tavarat valmiiksi lukuunottamatta sylimikroa, sillä vielä aamullakin piti hiukan surffailla netissä. Lähtö takaisin oli klo 14 jälkeen, joten lentokentällä pitäisi olla klo 12 jälkeen viimeistään. Kirjauduinkin hotellihuoneesta ulos jo klo 10 maissa. Virkailija kyseli, että haluanko taksin, mutta en halunnut, vaan molemmat kassit kainalossa (merimiessäkki toisella olkapäällä ja kameralaukku toisella) ja kamera kaulassa lähdin kävelemään parin korttelin päässä olevalle Omonia-aukiolle. Tässä vaiheessa olin oppinut jo kaikkein suorimman reitin sinne. Metroasemalla ostin lipun lentokentälle, hinta taisi olla 6 euroa.

1. Sunnuntai 11.1.2009 oli aamulla aurinkoinen ja hotellihuoneen ikkunasta näki kuinka rakennusten yläosat kylpivät auringossa jo varhain aamulla. Kun matkasin metrolla lentokentälle, niin loppumatkalla metroreitti kulki maanpinnalla ja taivas oli lähes pilvetön. Vain taivaanrannassa näkyi joku Cumulus-pilvirintama.

2. Kun lähdin 4.1.2009 pois Levadiakosin stadionilta, en löytänyt mistään sitä henkilöä, jolta olin saanut valokuvaajan "Press"-liivit. Poistumisovella oli vain Ariksen pelaajia ja heidän turvagorillojaan ja mieleen tuli, että ei ole ehkä niin hyvä idea antaa liiviä heille. Riiputin läpimärkää liiviä kädessäni stadionin ulkopuolella ja kysäisin Toni Lehtiseltä, että mitä tällä tekisin. Hän naureskeli, että pidä muistona. Menin sitten 10.1.2009 liivit mukanani Nea Smyrni-stadionille valokuvaamaan Panioniosin ja Panserraikosin välistä Superliigan ottelua. Siellä selvitin toimistossa, että en ollut osannut Livadian reissulla edellisenä viikonloppuna palauttaa liivejä ja kysyin, voinko jättää ne tänne. Mutta Panioniosin toimistosta kerrottiin, että eivät he voi Leviadiokosin liivejä ottaa. Samaa sanoi Superliigan delegaatti, jonka kanssa keskustelin asiasta. Käytin sitten näitä liivejä Nea Smyrni-stadionilla. Poislähtiessä stadionin henkilökunta keräsi portilla tarkasti kaikki liivit, mutta minun liivistä he eivät välittäneet ollenkaan. Minun pitää ilmeisesti palauttaa liivit sitten kun seuraavan kerran palaan Kreikkaan ja Livadiaan. Ellen lähetä niitä takaisin postitse. Mutta voi olla, että ensi kesänä surffailen jossain (Cup-)ottelussa kreikkalaiset pressiliivit päällä. :)


4. Vaihdoin metrojunaa Syntagma-metroasemalla ja siellä se oli todella helppoa. Jatkoyhteys nimittäin lähti samalta laiturilta, jonne saavuin. Takana näkyy punakirjaiminen ledinäyttö, joka kertoi kuinka monta minuuttia oli seuraavan lentokentälle lähtevän metrojunan saapumiseen. Sitä odottaessa laiturille pysähtyi ja purki matkustajansa joltain toiselta linjalta saapunut metrojuna, joka jatkoi matkaansa sitten jonnekin muualle. Joten kylttiä kannattaa pitää silmällä, ettei hyppää väärään junaan.

5. Lentokentän metrojunaa odotellessa huomasin yhdessä kreikkalaislehdessä valokuvan, jossa Kreikan vuodenvaihdetta edeltävät mellakat rinnastettiin vuoden 1968 opiskelijamellakoihin (Pariisissa). Saavuin lentoasemalle paljon ennen klo 12, mutta tulomatkasta muistin, että lentokentällä oli postitoimisto. Joten olin lykännyt postikorttien lähettämistä ystäville ja sukulaisille aina lähtöpäivään asti. Lentokentällä ostinkin vinon pinon postikortteja ja laskeuduin terminaalissa kerrosta alemmas tuloaulaan, jossa postikonttori oli. Ostin oikean määrän postimerkkiä, kirjoitin kiireesti postikortit, liimailin postimerkit ja tiputin kortit sitä mukaa vieressä olevaan postilaatikkoon. Siihen meni kuitenkin yllättävän paljon aikaa ja kun pari korttia oli vielä kirjoittamatta, huomasin että kello on jo yli 12 ja olisi aika pikkuhiljaa lähteä turvatarkastukseen.

6. Lähdin kotimatkalle muistaakseni klo 14:40 ja klo 15:00 Filissä Ateenan pohjoisosassa alkoi Thrasivoulouksen ja Levadiakosin välinen Superliigan ottelu. Vitsailin netissä, että voisin lentoonlähdön yhteydessä yrittää tähyillä, löydänkö ilmasta Filin stadionin ja näenkö siellä molempien joukkueen pelaajia verryttelemässä. Metromatkan aikana taivaanrannassa näkemäni Cumulus-pilvirintama oli kuitenkin ehtinyt lentoonlähtöön mennessä lentokentän päälle ja lentokone sukelsi aika nopeasti lentoonlähdön jälkeen pilveen ja pilvien yläpuolelle, joten Filin etsiminen ilmasta jäi haaveeksi. Tässä taitaa näkyä jo Pohjois-Kreikan tai Pohjois-Italian vuoristoa pilvien seassa.
Vaihto Amsterdamnissa sujui muutaman tunnin odottamisrutiinilla ilman vaikeuksia ja Helsinki-Vantaa-lentokentällä sain merimiessäkkini matkatavarahihnalta nopeasti ja kävelin etsimään kyytiä Itäkeskukseen. Kello oli jo paljon yli 23 ja hetken bussilaitureilla surffailtuani huomasin, että viimeinen suora bussiyhteys Itikseen oli jo mennyt. Kun en halunnut kiertää keskustan kautta (ja sieltä yöbussilla Itikseen), niin ainoa vaihtoehto oli taksijono. Sainkin kyydin nuoren naiskuljettajan ajamana. Arvasin, että hän on sen verran utelias, että kysyy varmasti mistä olen tulossa, joten löin mielessäni pientä vetoa, kuinka kauan joudun kysymystä odottamaan. Tulihan se ja matka meni mukavasti matkasta ja futiksesta jutellen. Kuljettaja oli jopa kuullut Veikkausliigasta, vaikka ei aktiivisesti seuraakaan futista. Kotona olin maanantain puolella kello yhden maissa.
[Kreikan Superliiga: Levadiakos FC - Aris FC [04.01.2009]] [Ammattijalkapalloilijan arkea: Mehmet Hetemaj kreikkalaisseura Thrasivoulouksen harjoituksissa [09.01.2009]] [Kreikan Superliiga: Panionios FC - Panserraikos FC [10.01.2009]]