Greece [08.01.2009]
[Greece 31.12.2008] [Greece 01.01.2009] [Greece 02.01.2009] [Greece 03.01.2009] [Greece 04.01.2009] [Greece 05.01.2009] [Greece 06.01.2009] [Greece 07.01.2009]
Tämä on loppujen lopuksi aika hauska juttu, vaikka ei tuossa iltapäivällä naurattanut ihan heti kun asia valkeni. En Kreikanmatkallani pääse valitettavasti näkemään Mehmet Hetemajta tositoimissa, mutta ajattelin käväistä vilkaisemassa häntä hänen kotistadionillaan, ottaa muutaman kuvan ja ehkä hiukan vaihtaa kuulumisiakin. Sitä varten kaivoin netistä sellaisen kreikkalaisen sivuston, jossa esitettiin Superliigan stadionit. Eräs kreikkaa äidinkielenään puhuva kopioi sivustolta minulle taksikuskille tarkoitetut ajo-ohjeet, joiden perusteella otaksuin pääseväni perille. Olin saapunut jo viime vuoden puolella ja uudenvuodenpäivänä päätin lähteä käväisemään stadionilla, vaikka epäilin, ettei kyseinä juhlapyhäpäivänä ole ehkä harjoituksia.
Homma meni niin kauan hyvin, kunnes pääsimme Ano Liosia -nimiseen kaupunginosaan. Mitä pitemmälle ajoimme, sitä hermostuneemmaksi taksikuski muuttui. Lopulta hän pysähtyi seuraavassa linkissä osoitetun kirkon kohdalla vastaantulevan taksin ja kysyi neuvoa. Sattumalta kirkon takana näköetäisyydellä oli jalkapallostadion, jolloin paikallinen taksikuski neuvoi meidät sinne. Taksikuski ajoi tiehensä ja kiersin koko stadionin kävellen. Sitten pääsin ainoasta avoimena olevasta portista päätykatsomoon ja katselin ympärilleni. Ihmettelin kentän nurmikon kuntoa. Se näytti melkoiselta perunapellolta. Ihmettelin myös, että miksi sivulinjoilla on pari juniorimaalia vai olisiko ne olleet nappulaliigakokoa. Olin liikkeellä melko myöhään ja ajattelin, että joukkueet ovat harjoitelleet aikaisemmin päivällä, jos ylimalkaan ovat harjoitelleet. Yritin kysellä naapureilta mikä on normaali harjoitteluaika, mutta he eivät oikein tuntuneet tietävän mitään.
Minulle välähti ja liimasin kentän päädyn aitaan maalin taakse silikonikitillä valkean lapun, johon pistin viestin Mehmet Hetemajlle ja toivoin saavani tietoa harjoitusajoista. Seuraavana päivänä poikkesin kentällä uudelleen ja näin, että juniorimaaleja oli siirretty, sillä ne olivat nyt rangaistusalueen rajalla. Mutta kukaan ei ollut kiinnittänyt ilmeisesti lappuun mitään huomiota, sillä se oli paikallaan.
Sen jälkeen minulle tuli viime viikonlopun Superliiga-ottelut päälle ja en ehtinyt poikkeamaan stadionilla uudelleen. Livadiassa kastuin sen verran, että alkuviikoksi iski päälle flunssa ja keskityin sen paranteluun hotellihuoneessa. Tänään olo oli jo sen verran parempi, että päätin lähetä käymään uudelleen stadionilla. Vihdoin sinne ilmestyi joku paikalle ja sain kuulla, että tämä ei ollutkaan Thrasivouloksen stadion. Se oli jotain kolmisen kilometriä kauempana Ateenasta samaa tietä eteenpäin. Taksikuski pentele oli tuonut minut uudenvuodenpäivänä väärään paikkaan! Eikä minulle ollut välähtänyt mieleen verrata webissä näkemiäni stadionin kuvia näkemääni stadioniin.
Sain nyt paikallisen taksin, joka ajoi minut oikealla stadionille. Huomenna perjantaina yritän mennä päivystämään stadionille jo aamuvarhain eväiden kanssa. :) Kai siellä tulee Mehmetkin vihdoin pongattua. Seikkailun hyvä puoli on, että paluumatkalla huomasin, että stadionilta pääse pois bussilla A12, jos kävelee ensimmäisen puolitoista kilometriä. Ja bussi ajaa vain kahden korttelin päähän hotellistani. Vaikka bussimatka kestää kyllä tunnin.

1. Väärällä stadionilla tapaamani mies kehoitti minua hyppäämään ainoaa ohiajavaan bussiin, jolla pääsisin oikealle stadionille. Mutta koin sen liian vaikeaksi. Minun pitäisi tietää, missä hyppään pois ja sen selvittäminen ei välttämättä ollut helppoa. Joten päätin yrittää napata taksin lennosta ja sain oppitunnin, kuinka kreikkalaisen kimpataksin pitää todella toimia. Sain pysäytettyä taksin, jossa kuljettajan vieressä istui jo kyyditettävä. Selitin ikkunan lävitse mihin haluaisin mennä ja taksikuski viittasi minut takapenkille pari sanaa kyyditettävän kanssa vaihdettuaan. Etupenkkiläinen jäi tämän kirkon ja oikealla olevan kioskin kohdalla pois ja maksoi kuljettajalle muutaman euron.

2. Taksikuljettaja kuljetti minut sitten kuvassa 20 näkyvälle stadionin portille ja pyysi muistini mukaan 2-3 euroa maksua. Stadion oli aivan hiljainen. Portilla pari kulkukoiraa oli haistellut minua, mutta jatkoivat sitten matkaa. Stadionin sisällä jossain toimistossa soi puhelin, mutta kukaan ei vastannut siihen. Olisin helposti voinut tehdä pitch-invaasion, mutta tyydyin kurkistamaan aidassa olevasta aukosta ja nappaamaan pari valokuvaa "kentän puoleltakin".





8. Pääkatsomosta näkyi hyvin, että vierasfanikatsomon vastapäinen pääty oli jäänyt rakentamattomaksi vaikka suojapressuista voisi päätellä, että sinnekin oli suunniteltu jotain. Tai sitten pressut oli laitettu suojaamaan päädyn louhoksia siten, että sadevesi ei pääse irrottamaan kalliosta kiviä, jotka putoisivat juoksuradalle.


10. Kuvasta voi nähdä asutuksen aiheuttamat ilmansaasteet ja laakson toisella puolella sijaitsevan vuorikukkulan kaukaisuus. Asutusta katsoessa huomasin, että perinteiset tulisijat olivat käytössä asuntojen lämmityksessä ja ruoanlaitossa. Kaukolämpöä ei Ateenan laitakaupungeilta löydy ja ei varmaan suurimpaan osaan vuotta edes tarvitsisi. :) Vaikka kyllä sellaisten rakentaminen onnistuisi, jos kreikkalaiset tuntisivat siihen tarvetta. Jo antiikin ajan kylpylöihin rakennettiin edistyneitä lämmitysjärjestelmiä.










28. Bussilinjan A12 päätepysäkki sijaitsee aivan risteyksessä, jonka toisella puolella näkyy Ateenan yliopisto.
Lähdin iltapäivällä liikkeelle kun huomasin, että minulta oli flunssalääkkeet lopussa. Tietysti ainoa löytämäni Pharmasia oli jo suljettu. Täytynee mennä käväisemään siellä heti aamulla ensimmäiseksi. Pidensin hotellivaraustakin sunnuntaihin asti. Turha minun on enää tässä kunnossa yrittää vielä lähteä muualla käymään. Taksilla pääsen Ateenan alueella nopeasti sinne missä haluan käydä.
[Greece 11.01.2009] [Kreikan Superliiga: Levadiakos FC - Aris FC [04.01.2009]] [Ammattijalkapalloilijan arkea: Mehmet Hetemaj kreikkalaisseura Thrasivoulouksen harjoituksissa [09.01.2009]] [Kreikan Superliiga: Panionios FC - Panserraikos FC [10.01.2009]]