Greece [03.01.2009]
[Greece 31.12.2008] [Greece 01.01.2009] [Greece 02.01.2009]
Aamulla oli hiukan viluinen olo ja päätin, että en lähde mihinkään kauemmaksi tänään. Aikataulu Livadiaan selvisi. Busseja lähtee aamulla klo 7:30, 9:30 ja 11:30. Pyrin ilmeisesti keskimmäiseen, jotta saan nukkua vähän pitempään. Matkan pitäisi kestää 2 tuntia. Ottelu alkaa klo 16:45, joten ehdin ihan mukavasti. Takaisin viimeinen bussi lähtee klo 20, joten olen taas Ateenassa klo 22 maissa ja hotellissa ehkä puoli tuntia myöhemmin.
Keskipäivällä kävelin lähikortteleissa ja käväisin mm. kolmessa kirjakaupassa ja jopa yksi kreikkalais-espanjalainen kuvasanakirja tarttui mukaan 15 eurolla. Kotona löytyy espanjankielen sanakirjoja ja kieltä on tullut joskus opiskeltuakin vähän, joten enköhän tämän perusteella saa vähän kreikasta selvää. Muuten, suomalaisilla on vanha sanoma, että joku asia on "täyttä hepreaa", kun joku teksti tai kieli menee yli ymmärryksen. Ruotsalaisella on sama sanoma, mutta kieli on hiukan eri. Ruotsalaisten mukaan vaikea asia on "rena grekiska" eli selvää kreikkaa. :-)
Iltapäivällä ja illalla seurasin hotellihuoneen TV:stä kahta Superliigan ottelua, mutta taidan tehdä siitä raportin futisfoorumille ja laittaa tänne vain linkin kyseiseen raporttiin. Joten tämän päivän valokuvat jäävät vähiin.


3. Lehtikioskeissa on jalkapalloaiheiset lehdet hyvin näkyvillä. Esimerkiksi NET-tv-kanava esittelee aamumakasiiniohjelmassaan kaikkien futislehtien etusivut ja kertaa lööppiotsikot, joten lehdet panostavat etusivuun. Poikkesin pienessä leipämyymälässä ostamassa hiukan kämmentä suuremman pannupitsan, jonka söin aamiaisen puutteessa. Parinkymmenen metrin päässä oli kahvila, jossa sammutin isolla kahvikupillisella suolaisen pitsan synnyttämän janon.



6. Klo on 16:54 ja Net-kanavan lähetys ottelusta Skoda Xanthi - Panionios F.C. on alkanut. Seuraava ottelu alkaa klo 19:00. Vasemmalla sylimikrossa reaaliseurannassa tietysti futisforum2 ja oikealla matkatavaratelineessä merimiessäkki ja sen päällä kameratarvikelaukkuä. TV:n alla on baarikaappi, mutta sen ovet ovat tiukasti kiinni.

7. Ennen toista ottelua Asteras Tripolis FC - Olympiakos FC pidettiin hiljainen hetki ilmeisesti edellisen vuoden lopun levottomuuksissa poliisin luotiin kuolleen 15 vuotiaan Olympiakos-kannattaja Aleksis Grigoropoulosin muistoksi. Olympiakos-kannattajien julisteissa luki "UNTIL DEATH" eli kuolemaan asti ja "RED OR DEAD" eli punainen tai kuollut.
[Greece 04.01.2009] [Greece 05.01.2009] [Greece 06.01.2009] [Greece 07.01.2009] [Greece 08.01.2009] [Greece 11.01.2009] [Kreikan Superliiga: Levadiakos FC - Aris FC [04.01.2009]] [Ammattijalkapalloilijan arkea: Mehmet Hetemaj kreikkalaisseura Thrasivoulouksen harjoituksissa [09.01.2009]] [Kreikan Superliiga: Panionios FC - Panserraikos FC [10.01.2009]]