Veikkausliiga 2011: FC Inter - FC Haka 6-1 (1-1) [09.06.2011]

[Ojala paremmassa kunnossa kuin koskaan] [Nikkari innolla Hakan kimppuun] [Otteluennakko: FC Inter - FC Haka] [FC Inter sopimukseen Toni Kallion kanssa] [Toni Kallio palaa hyvillä mielin Veikkausliigaan]

FC Inter ja FC Haka kohtasivat vuoden 2011 Veikkausliigassa ensimmäisen kerran 9.6.2011 Veritas Stadionilla Turussa. Joukkueet olivat jo kohdanneet aiemmin helmikuussa Liigacupin ottelussa ja huhtikuussa Suomen Cupin ottelussa, joista ensimmäinen päättyi FC Interin 1-0 voittoon ja jälkimmäinen rangaistuspotkukilpailun jälkeen Hakan 4-3 voittoon.

Hakalaiset verryttelemässä

1. Hakan pelaajat verryttelemässä ennen ottelua.

Ultraboyz ja kumppanit

2. FC Interin mainekkaat kannattajaryhmät olivat katsomossa, vaikka ottelun alkuhetkillä osa heistä taisi vielä olla nauttimassa virvokkeita.

Jarno Mattila, Joni Aho

3. Haka pääsi maalintekoon jo ensimmäisen 10 minuutin kuluessa. Hakan Jarno Mattila eteni FC Interin päätyyn ja keskitti Joni Ahon peittämisyrityksestä huolimatta matalan ja tarkan syötön maalin eteen.

Tero Mäntylä, Pekka Sihvola, Ari Nyman, Juha Pirinen, Sami Sanevuori, Magnus Bahne

4. Etutolpalla Pekka Sihvola ohjasi Jarno Mattilan syötön maalia kohden. Pelaajat vasemmalta oikealle: Tero Mäntylä, Sihvola, Ari Nyman, Juha Pirinen, Sami Sanevuori ja Magnus Bahne.

Tero Mäntylä, Henri Lehtonen, Pekka Sihvola, Sami Sanevuori, Magnus Bahne, Juha Pirinen, Ari Nyman

5. Pallo pullisteli vielä verkossa, kun Pekka Sihvola aloitti maalin juhlimisen. Pelaajat vasemmalta oikealle: Tero Mäntylä, Henri Lehtonen, Sihvola, Sami Sanevuori, Magnus Bahne, Juha Pirinen ja Ari Nyman.

Sami Sanevuori, Magnus Bahne, Pekka Sihvola, Juha Pirinen, Ari Nyman

6. Pallo muutti suuntaa Magnus Bahnen jalkojen välistä reidestä lähes 90 astetta ja jotkut halusivat merkitä maalin omaksi maaliksi, mutta se ei estänyt Pekka Sihvolan tuuletusta. Pelaajat vasemmalta oikealle: Sami Sanevuori, Magnus Bahne, Sihvola, Juha Pirinen ja Ari Nyman.

Marco Matrone, Sasha Popovitch, Shane Robinson, Mika Ojala

7. FC Interin tasoitus syntyi ensimmäisen puoliajan loppuminuuteilla, kun Hakan puolustus ei pystynyt purkamaan Interin hyökkäystä. Viimeinen purkamispusku meni kai Marco Matronen päästä suoraan Joni Ahon jalkoihin. Aho siirsi pallon keskelle rangaistusalueen reunamilla väijyneelle Mika Ojalalle, joka laukoi pallon takanurkkaan Saku Pesosen ulottumattomiin.

Saku Pesonen

8. Hakan maalivahti Saku Pesonen yritteli heittäytyä Mika Ojalan laukauksen perään, mutta oli myöhässä eikä ylettynyt palloon.

Saku Pesonen, Antti Ojanperä, Henri Lehtonen, Mika Ojala, Regillio Nooitmeer, Marco Matrone, Timo Furuholm

9. Marco Matrone yritti katkaista Inter-keskitystä, joka joutui kuitenkin Saku Pesosen hyppysiin. Pelaajat vasemmalta oikealle: Pesonen, Antti Ojanperä, Henri Lehtonen, Mika Ojala, Regillio Nooitmeer, Matrone ja Timo Furuholm.

Ville Nikkari, Pekka Sihvola, Sami Sanevuori, John Weckström

10. Helteinen sää näkyi myös taustalla vaihtopenkkiläisten asuissa. Pelaajista Pekka Sihvolan takana oli ilmeisesti Ville Nikkari ja John Weckströmin niskassa oli Sami Sanevuori.

Ari Nyman, Pekka Sihvola

11. Pekka Sihvola suojasi pallo Ari Nymanin tarkkaillessa.

Ari Nyman, Pekka Sihvola

12. Pekka Sihvola kääntyi ympäri, mutta seuraavaksi tapahtui jotain aika ihmeellistä.

Ari Nyman, Pekka Sihvola

13. Näytti kuin Pekka Sihvola olisi äkkiä liukastunut. Helteisessä säässä nurmikko luonnollisesti kasteltiin ennen ottelua, mutta ei se vaikuttanut niin liukkaalta.

Ari Nyman, Pekka Sihvola

14. Sihvolan liukastumiskohta oli suhteellisen lähellä FC Interin rangaistusalueen rajaa. Joku voisi epäillä, että Sihvola kalasteli vapaapotkua.

Sasha Popovitch, Mika Ojala, Regillio Nooitmeer

15. Mohamed Koroma kuljetti palloa vaihtoaitioiden edustalla, mutta suojasi sitä sen verran huonosti, että Ville Nikkari sai sen pois. Nikkari tavoitteli ylempänä Mika Ojalaa, mutta Regillio Nooitmeer ehti palloon ensimmäisenä. Regi yritti kuitenkin jotain harhautusta jalkojensa välistä taakse. Pelaajat vasemmalta oikealle: Sasha Popovitch, Ojala ja Nooitmeer.

Regillio Nooitmeer, Mika Ojala, Sasha Popovitch

16. Mika Ojala ei kuitenkaan mennyt Regi Nooitmeerin harhautukseen vaan pyyhälsi ohitse ja sieppasi pallon itselleen.

Henri Lehtonen, Antti Ojanperä, Regillio Nooitmeer, Mika Ojala, Marco Matrone, Sasha Popovitch

17. Regi Nooitmeer ajoi takaa karkuun pyrähtänyttä Mika Ojalaa ja ehti rinnalle vasta Hakan rangaistusalueen rajalla. Hakan pelaajat keskittyivät pallolliseen pelaajaan ja vasemmalla täydessä vauhdissa ollut Henri Lehtonen sai nousta rauhassa. Pelaajat vasemmalta oikealle: Lehtonen, Antti Ojanperä, Nooitmeer, Ojala, Marco Matrone ja Sasha Popovitch.

Regillio Nooitmeer, Mika Ojala, Antti Ojanperä, Henri Lehtonen, Marco Matrone, Sasha Popovitch

18. Mika Ojala laittoi pallon hiljaisen eteensä. Hänen aikeensa oli ehkä yrittää vauhdin avulla kiertää Marco Matrone. Kukaan ei tainnut huomata Henri Lehtosta, joka rynni rangaistusaluetta kohti kuin raketti. Pelaajat vasemmalta oikealle: Regillio Nooitmeer, Mika Ojala, Antti Ojanperä, Henri Lehtonen, Marco Matrone ja Sasha Popovitch.

Marco Matrone, Sasha Popovitch, Antti Ojanperä, Henri Lehtonen, Saku Pesonen

19. Klassisissa kreikkalaisissa näytelmissä tunnetaan Deus ex machina. Silloin näyttämölle ilmaantui yllättäen laatikossa jumala, joka ratkaisi kaikki pulmat. Henri Lehtosen rynnistys rangaistusalueelle kuin salama kirkaalta taivaalta oli klassista draamaa modernissa asussa. Pelaajat vasemmalta oikealle: Marco Matrone, Sasha Popovitch, Antti Ojanperä, Lehtonen ja Saku Pesonen.

Mika Ojala, Sasha Popovitch, Saku Pesonen, Marco Matrone, Henri Lehtonen, Antti Ojanperä

20. Henri Lehtonen pystyi nousunsa päätteeksi kiertämään Hakan maalivahti Saku Pesosen. Pelaajat vasemmalta oikealle: Mika Ojala, Sasha Popovitch, Pesonen, Marco Matrone, Lehtonen ja Antti Ojanperä.

Henri Lehtonen, Sasha Popovitch, Marco Matrone, Anti Ojanperä, Domagoj Abramovic

21. Lopuksi vielä tarkka sijoitus etukulmaan ja maali oli valmis. Pelaajat vasemmalta oikealle: Henri Lehtonen, Sasha Popovitch, Marco Matrone, Anti Ojanperä ja Domagoj Abramovic.

Ville Nikkari, Henri Lehtonen, Joni Kauko

22. Henri Lehtonen juhli upeaa maalia FC Interin fanikatsomon edessä, mutta ei valitettavasti onnistunut repimään kannattajalakanaa irti kaitteesta (tämä oli hakakannattajan vitsi ;-).

Jari Järvinen, Sasha Popovitch, Federico Scoppa, Joni Kauko, Juha Pirinen

23. Hakan Juha Pirinen loikkaa Federico Scoppan (jos tunnistan oikein) yli. Vasemmalla erotuomari Jari Järvinen, sitten Sasha Popovitch, Scoppa, Joni Kauko ja Pirinen.

Jarno Mattila, Saku Pesonen, Mika Ojala

24. Mika Ojala kellahti kyljelleen Hakan rangaistusalueen sisäpuolella, mutta Jarno Mattila viittoi, että hän ei tehnyt mitään. Saku Pesonen puolestaan seurasi pallon lentoa.

Antti Ojanperä, Regillio Nooitmeer, Timo Furuholm

25. Timo Furuholm on kokenut hyökkääjä, joka käyttää aina välillä erotuomarin silmän välttäessä koiruuksia. Tässä hän repi Hakan kapteenin Regi Nooitmeerin paidasta pallon jo menetettyään. Antti Ojanperä seurasi tilannetta taustalta.

Sami Sanevuori, John Weckström, Joni Aho, Federico Scoppa

26. FC Interin seuraavaan maaliin johtanut virhe syntyi tässä. Juha Pirinen, Shane Robinson ja Sasha Popovitch sahasivat yhden kosketuksen seinäsyötöillä ylös laitaa kunnes keskiympyrän laidalla Popovitch syötti pallon lähellä olleelle John Weckströmille. Sami Sanevuori karvasi ansiokkaasti ja kun Taikurilta loppui keinot, hän laittoi taakseen sokkona typerän kantapääsyötön. Takana ei ollut ketään omaa pelaajaa, joten Federico Coppa sai pallon ilmaiseksi. Weckström on aiemminkin antanut tällaisia tyhmiä kantapääsyöttöjä, joten se on hänelle tyypillinen huono tapa selviytyä tiukasta tilanteesta.

Henri Lehtonen, Antti Ojanperä, Domagoj Abramovic

27. Federico Scoppa vaihtoi puolta laittamalla pallon vasemmalla laidalla nousevalle Henri Lehtoselle. Lehtonen karkasi Hakan puolustaja Antti Ojanperältä. Pelaajat vasemmalta oikealle: Henri Lehtonen, Antti Ojanperä ja Domagoj Abramovic.

Regillio Nooitmeer, Henri Lehtonen, Antti Ojanperä, Domagoj Abramovic

28. Henri Lehtonen laittoi maalin eteen matalan syötön. Rangaistusalueella Domagoj Abramovic oli aivan vapaana, mutta pallo ei tällä kertaa mennyt hänelle. Pelaajat vasemmalta oikealle: Regillio Nooitmeer, Lehtonen, Antti Ojanperä ja Abramovic.

Marco Matrone, Saku Pesonen, Joni Aho, Jarno Mattila, Timo Furuholm

29. Maalin edessä Timo Furuholm sai Henri Lehtosen matalan keskityksen ja sijoitti pallon kaikessa rauhassa oikean jalan sisäsyrjällä verkkoon. Pelaajat vasemmalta oikealle: Marco Matrone, Saku Pesonen, Joni Aho, Jarno Mattila ja Furuholm.

Timo Furuholm, Marco Matrone

30. Seuraavan maalin alkusoittoa oli, kun Mika Ojala antoi keskiviivan tuntumasta pystysyötön vauhdissa olevalle Timo Furuholmille. Hakan Marco Matrone yritti katkaista pystysyöttöä, mutta meni katkaisuyrityksessään maihin, mikä on puolustuspelaajien suhteellisen usein tapahtuva virhe. Timo Furuholm seurasi hyvin tilannetta ja sieppasi pallon itselleen. Taklaus, jossa puolustaja menee maihin on usein tehokas, mutta epäonnistuessaan kohtalokas, kuten tästä tilanteesta näki. Siksi puolustajat yrittävät välttää sellaista taklausta milloin mahdollista.

Jarno Mattila, Timo Furuholm, Marco Matrone

31. Tästä näkee puolustajan tämän tyyppisen taklauksen huonon puolen. Jos se epäonnistuu, niin puolustajalla ei ole enää minkäänlaisia mahdollisuuksia korjata virhettään. Tämän tapaista taklausta kannattaa käyttää vain kun se on ehdottomasti viimeinen keino tai mieluiten kun takana on toinen puolustaja paikkaamassa epäonnistumista. Pelaajille tämän pitäisi olla ihan pelaamisen perusasioita, mutta vieraampaa futista harvemmin seuraaville. Pelaajat vasemmalta oikealle: Jarno Mattila, Timo Furuholm ja Marco Matrone.

Saku Pesonen, Jarno Mattila, Regillio Nooitmeer, Timo Furuholm, Marco Matrone

32. Hakan kapteeni Regi Nooitmeer yritti katkaista Timo Furuholmin hyökkäystä, mutta Furuholm antoi syötön takaviistoon toiseen aaltoon. Pelaajat vasemmalta oikealle: Saku Pesonen, Jarno Mattila, Nooitmeer, Furuholm ja Marco Matrone.

Antti Ojanperä, Mika Ojala, Jaakko Juuti, Jarno Mattila, Saku Pesonen, Marco Matrone

33. Toisessa aallossa rangaistusalueelle ryntäsi Mika Ojala, joka siis myös käynnisti hyökkäyksen pystysyötöllä keskiviivan tuntumassa. Tässä oli siis Hakan puolustuspelaamisen toinen karkea virhe Marco Matronen epäonnistuneen taklauksen lisäksi: yksikään pelaaja ei ottanut nousevaa Ojalaa vaan hän sai vapaasti seurata hyökkäystä lähes kaikkien Hakan pelaajien keskittyessä siihen pelaajaan, jolla oli pallo. Samantapaista pelaamista näkyi monissa muissakin toisen puoliajan maaleissa. Kaikki pelaajat ryntäsivät pallon perään ja omaa aluetta ei pidetty silmällä. Pelaajat vasemmalta oikealle: Antti Ojanperä, Mika Ojala, Jaakko Juuti, Jarno Mattila, Saku Pesonen ja Marco Matrone.

Jarno Mattila, Saku Pesonen, Mika Ojala, Antti Ojanperä, Jaakko Juuti, Marco Matrone

34. Hakan Saku Pesonen, Jarno Mattila ja Antti Ojanperä ovat rähmällään ja pallo on Hakan maalissa. Kuva kuvaa Hakan pelaajien henkistä antautumista vielä pystyssä olevan Mika Ojalan ja muiden Interin pelaajien edessä. Jaakko Juuti ja Marco Matronen seurasivat tilannetta katseella.

Mika Ojala

35. FC Interin maalisirkus oli edelleen vauhdissa. Mika Ojala oli karannut taas päätyyn ja antoi sieltä upean keskityksen.

Shane Robinson, Antti Ojanperä, Juha Pirinen, Timo Furuholm, Saku Pesonen, Joni Kauko, Regillio Nooitmeer

36. Mika Ojalan korkea keskitys putosi Hakan maalin takatolpalle, jossa Timo Furuholm oli taas vapaana ja puski pallon tyylikkäästi nurmikon kautta maalin kattoon. Joni Kauko on myös aivan vapaana Hakan rangaistusalueella. Pelaajat vasemmalta oikealle: Shane Robinson, Antti Ojanperä, Juha Pirinen, Furuholm, Saku Pesonen, Kauko ja Regillio Nooitmeer.

Ville Nikkari, Mohamed Koroma, Shane Robinson, Timo Furuholm

37. Hyvänä laukojana tunnettu Hakan Shane Robinson oli saamassa laukaisupaikan Interin rangaistusalueen rajalta kun Timo Furuholm tönäisi hänet nurin selästä. Erotuomari Jari Järvinen näytti Furuholmille rikkeestä keltaisen kortin. Pelaajat vasemmalta oikealle: Ville Nikkari, Mohamed Koroma, Robinson ja Furuholm.

Joni Aho, Kasperi Ojala, Jarno Mattila

38. Hakan Jarno Mattila ja Kasperi Ojala venyttelivät yhdessä melkein spakaatia Joni Ahon seuratessa tilannetta vierestä.

Ari Nyman, Kasperi Ojala, Pekka Sihvola, Mohamed Koroma, Ville Nikkari

39. Toisen puoliajan loppupuolella Hakan pelaajat malttoivat toisinaan syötellä keskialueella maata myöten ja kun palloa oli tarpeeksi sahailtu edestakaisin, niin laidalta löytyi väylä, josta Mohamed Koroma pääsi pari kertaa päätyyn keskittämään. Välillä Koroman pystyynsyötöt syntyivät myös Pekka Sihvolan lähes tutkaparimaisista syötöistä joko jaloin tai päällä vauhdissa olevalle Koromalle. Valitettavasti Koroman keskitykset eivät takaisin vastustajan maalin eteen eivät olleet yhtä tutkaparimaisen tarkkoja. Tällä kerralla vastustajan rangaistusalueelle oli kuitenkin ehtinyt niin monta Hakan pelaajaa, että saatiin aikaiseksi todella vaarallinen tilanne.

Joni Aho, Kasperi Ojala, Ari Nyman, Sami Sanevuori, Pekka Sihvola, Ville Nikkari, Mohamed Koroma

40. Sami Sanevuori yritti kurottaa Mohamed Koroman keskitykseen, mutta ei ylettynyt perille asti. Pelaajat vasemmalta oikealle: Joni Aho, Kasperi Ojala, Ari Nyman, Sami Sanevuori, Pekka Sihvola, Ville Nikkari ja Mohamed Koroma.

Jaakko Juuti, Magnus Bahne, Joni Aho, Kasperi Ojala, Ari Nyman

41. Hakan Kasperi Ojala tavoitteli palloa, mutta ei saanut vauhtiaan pysähtymään ja pallo lensi Jaakko Juutin ulottuville. Pelaajat vasemmalta oikealle: Juuti, Magnus Bahne, Joni Aho, Kasperi Ojala ja Ari Nyman.

Magnus Bahne, Ari Nyman, Joni Aho, Jaakko Juuti, Kasperi Ojala, Pekka Sihvola, Sami Sanevuori

42. Jaakko Juuti ei saanut kääntölaukaustaan kääntymään tarpeeksi ja se taisi kimmota Joni Ahosta taivaan tuuliin. Pelaajat vasemmalta oikealle: Magnus Bahne, Ari Nyman, Aho, Juuti, Kasperi Ojala, Pekka Sihvola ja Sami Sanevuori.

Solomon Duah, Mohamed Koroma, Antti Ojanperä, Juha Pirinen

43. Solomon Duah harhautti Antti Ojanperän ja antoi ohituksen jälkeen keskityksen maalin eteen. Tässä on kuitenkin hiukan oikeantyyppistä puolustamista, koska Mohamed Koroma on sijoittunut Ojanperän taakse varmistamaan. Ja koska Koroma oli kentän puolella, Duahilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin yrittää päädyn kautta. Joten hänen harhautuksensa olivat pelkkiä harhautuksia, mutta ne tehosivat, koska Ojanperä ei todennäköisesti tiennyt, mitä hänen selkänsä takana tai paremminkin takaviistoon tapahtui. Kokeneet puolustajat osaavat viestiä tällaisista asioista ja monesti maalivahti huudoillaan kertoo, mitä on todennnäköisimmin tapahtumassa. Lisäksi varmistajan paikallaanolosta voisi ilmoittaa, jolloin puolustaja voisi yrittää aktiivista katkoa (jopa maahanmenolla) sen sijaan että tyytyisi passiivisesti odottamaan hyökkääjän ratkaisuja, kuten nyt tapahtui. Pelaajat vasemmalta oikealle: Duah, Koroma, Ojanperä ja Juha Pirinen.

Antti Ojanperä, Solomon Duah, Joni Kauko, Regillio Nooitmeer

44. Solomon Duahin keskitys maalin eteen lähti taas suhteellisen matalana. Pelaajat vasemmalta oikealle: Antti Ojanperä, Duah, Joni Kauko ja Regillio Nooitmeer.

Ville Nikkari, Saku Pesonen, Marco Matrone, Jaakko Juuti, Domagoj Abramovic, Jarno Mattila, Severi Paajanen

45. Tällä kertaa pallon pääsi maaliviivalta tyrkkäämään maaliin Domagoj Abramovic. Maalin edessä oli kolme FC Interin ja kolme FC Hakan kenttäpelaajaa, mutta kaikki turkulaiset olivat suhteellisen vapaina. Pelaajat vasemmalta oikealle: Ville Nikkari, Seku Pesonen, Marco Matrone, Jaakko Juuti, Abramovic, Jarno Mattila ja Severi Paajanen.

FC Interin nykykunto teki todella vaikutuksen. Joukkueen peliä leimasi tietty yllätyksellisyys. Joukkueessa on useita todella taitavia pelaajia, jotka pystyvät yllättäviin ja luoviin ratkaisuihin. Joukkue pelasi palloa maata pitkin etenkin omalla kenttäpuoliskolla, mutta pelaajat eivät arastelleet pallon nostamiseen ilmaan halutessaan muuttaa rytmiä. Pitkillä pysty- ja poikittaissyötöillä haettiin omia pelaajia ja kaiken lisäksi vielä hyvällä osoitteella. Joko pelaajilla oli tarkka tieto siitä minne pallo oli tulossa tai sitten Hakan pelaajat antoivat Interin pelaajille paljon tilaa. Kaiken lisäksi Interin pelaajien taitotaso on sitä luokkaa, että he pystyvät ottamaan korkeita palloja alas yhdellä kosketuksella ja jopa jatkamaan keskityksiä suoraan ilmasta rinnalla, päällä tai jalalla oikeaan osoitteeseen seuraavalle pelaajalle. Hakan pelaajien virheitä olen ruotinut yllä kuvateksteissä. Ilmeisesti Timi Lahden ja Juuso Salosen tapaisia pelaajia tarvitaan Hakan puolustuksessa, jotta se toimii. Nyt kun Timi oli pelikiellossa ja Juuso loukkaantuneena, niin Hakan puolustus oli kevyttä kauraa.

FC Interin kokoonpano: 1. Magnus Bahne (mv), 2. Tero Mäntylä (28. min. 6. Federico Scoppa), 7. Ari Nyman, 10. Domagoj Abramovic, 11. Timo Furuholm (66. min. 15. Severi Paajanen), 14. Joni Aho, 17. Mika Ojala, 22. Sami Sanevuori, 23. Ville Nikkari, 24. Joni Kauko, 29. Henri Lehtonen (C, 72. min. 21. Solomon Duah). Vaihtopelaajat: 12. Jere Koponen (mv), 16. Kalle Kauppi, 18. Joel Lehto, 28. Aleksi Laiho.

FC Hakan kokoonpano: 1. Saku Pesonen (mv), 2. Regillio Nooitmeer (C), 5. Shane Robinson, 7. John Weckström (67. min. 19. Kasperi Ojala), 8. Marco Matrone, 10. Juha Pirinen, 11. Mohamed Koroma, 14. Sasha Popovitch (56. min. 15. Jaakko Juuti), 16. Pekka Sihvola, 20. Antti Ojanperä (82. min. 18. Josef Chavez), 22. Jarno Mattila. Vaihtopelaajat: 12. Ville Kauppinen (mv), 3. Mikko-Petteri Latosaari, 9. Obi Metzger.

Erotuomarit: Jari Järvinen, Miikka Poikselkä (I avustava), Arttu Hautamäki (II avustava), Marko Grönholm (IV).

Maalit: 9. min. Pekka Sihvola (Jarno Mattila, John Weckström) 0-1, 43. min. Mika Ojala (Joni Aho) 1-1, 47. min. Henri Lehtonen (Mika Ojala) 2-1, 55. min. Timo Furuholm (Henri Lehtonen, Federico Scoppa) 3-1, 59. min. Mika Ojala (Timo Furuholm) 4-1, 64. min. Timo Furuholm (Mika Ojala) 5-1, 76. min. Domagoj Abramovic (Solomon Duah, Ville Nikkari) 6-1. Yleisöä: 2068 henkeä.

Sähköpostipalautetta Keskilinkille voi lähettää osoitteeseen webmaster (miumau) keskilinkki (piste) com.

Sivun html-koodin table-rakenne muutettu div-rakenteeksi 8.4.2022. Muutettu myƶs meta-tageja, linkkifonttien kokoa, kuvatiedostot sijoitettu canvas-rakenteisiin jne. Joku typokin korjattu. Sähköpostipalautetta Keskilinkille voi lähettää osoitteeseen webmaster (miumau) keskilinkki (piste) com. Kirjoittaja on FC Haka Oy:n vähemmistöosakas.

[Paluu] [2011] [Inter nöyryytti Hakaa toisella puoliajalla] [Haka koki mahtitappion Turussa] [09.06.2011 ; Inter murskasi Hakan tennislukemin] [09.06.2011 ; Ojala Interin tehomiehenä Haka-voitossa ] [Interin pelaajat miehittäneet tehopörssin kärkisijat] [Mika Ojala huikeassa vireessä] [Dragtsma: Toinen maali oli kulminaatiopiste] [Ristilä: Aikamoinen oppitunti] [Inter-Haka 6-1 - Inter löi lätkäluvut]

Valid XHTML 1.0 Transitional Valid CSS!