Hakan pelaajista ehkä tasaisimmin onnistui Cheyne Fowler. Jos ei lasketa mukaan paria päädystä ulos karannutta pystysyöttöä, niin hän pelasi lähes virheettömän ottelun. Ensi kaudeksi riittää vielä ehkä parannettavaa pelinavaamisessa.
Toni Lehtinen teki tyylikkään maalin. Keskitys rauhallisesti alas rinnalla, pari askelta ja sijoitus verkkoon.Tällaisia onnistumisia olisi pitänyt tulla kauden aikana useampia.
Vaidosta peliin tullut Igor Nascimento kunnostautui pääpelissä puolustuspäässä, mutta tuhri hyökkäyspäässä seisovilta jaloilta pukkaamansa keskityspallon maalin yli. Tällaisesta keskityksestä hän on tehnyt aiemmin jo pari puskumaalia. Igorin tykkikin oli pahasti ruosteessa. Suoraan yhdellä kosketuksella jatkettu laukaus meni 20 metriä ohi maalin.
Myös Mikko Innanen teki maalin, mutta muutoin tuhri paikkoja. Kerran hän taisi jopa huutaa ottavansa keskityspallon, mutta ei sitten ottanutkaan vaan pallo liiteli ohitse. Tiedä sitten oliko pallossa hämäävä kierre.
Fyysisesti Innanen ei ole niitä kookkaampia. Jossain divaritasolla hän olisi vahva jässikkä, jonka kanssa puolustajat olivat helisemässä, mutta nyt RoPSin puolustajat pystyivät fyysisyydellään pelaamaan hänet helposti irti pallosta. Sen ei pitäisi käydä niin helposti, sillä eivät RoPSin puolustajatkaan mitään metriheikkejä ole, jos Petri Jalavaa ei lasketa. Monesti lyhyet hyökkääjät korvaavat puutteitaan teknisyydellään, mutta vaikka Innanen on keskitasoa teknisempi, ei hän ole mikään huippu. Toinen Mikko eli Mikko Manninen väläytti sen sijaan sillä puolella osaamistaan. Vastaavaa pallottelua muistan muuten joskus nähneeni vuosia sitten yhdeltä toiselta Hakan pelaajalta: Matti Pitkolta. ;)
Puolustus selvisi tällä kertaa helpolla. Pasojalta tuli yksi paha syöttöhama, mutta muutoin hän pelasi varmasti. Kangaskorpi sai keskittyä hyökkäystyöskentelyyn ja muista puolustajista huomasin esimerkiksi vasta 64. minuutilla, että ai Nenonenkin on kentällä. Paljolti puolustuksen huomaamattomuus johtui, että Cheyne Fowler katkoi valtaosan RoPSin hyökkäyksistä.
Kuten keväällä Veikkausliiga-skabassa veikkasin, Haka sijoittautui lopulta neljänneksi. Toivottavasti CUPista tulee voitto, jolla pääsisi UEFA-karsintaan. Toivevastustaja CUPin finaaliin olisi Ykkösen PK-35, joka matkustaa ensi keskiviikkona CUP-otteluun Kemiin.
Jaa Facebookissa
Lähetä MySpaceen
|