Uusi Lahti Cup: FC Haka - City Stars 2-1 (2-1) [26.01.2007]

[Puuhamies City Starsin takana]    [FC City Stars 82]    [ FF2 ]

FC Lahden lisäksi Uusi Lahti Cupissa oli myös toinen lahtelainen joukkue: City Stars. Futistuntijat vihjailivat jo ennen turnausta, että nimen alla turnaukseen tuli itse asiassa mukaan toinen perinteinen lahtelainen futisjoukkue: FC Kuusysi. Ensimmäiseksi vastustajakseen City Stars oli saanut FC Hakan, jonka kokoonpano oli taas uusiutunut ja nuorentunut entisestä.

City Stars

1. City Stars-joukkueen pelaajat saapumassa pelaajaesittelyyn. Oikealla toinen avustavista tuomareista.

FC Hakan pelaajat pelaajaesittelyssä

2. FC Hakan pelaajat pelaajaesittelyssä. Vasemmalla erotuomari ja toinen avustava tuomari. Ottelun erotuomarina oli Tommi Grönman. Avustavina erotuomareina olivat Sakari Jantunen ja Anssi Juurinen.

Jani Kauppilan maalisyöttö

3. Jani Kauppila pohjusti ensimmäisen maalin antamalla pystysyötön Toni Lehtiselle. Pelaajat vasemmalta oikealle: Kauppila, Kalle Kankala, Ville Pajula ja Juha Iikkanen.

Jukka Vesala, Jarno Järvinen, Toni Lehtinen, Petri Haapsaari

4. Toni Lehtinen sai pallon kiinni hyvän matkaa rangaistusalueen ulkopuolella ja juoksi pallon kanssa rangaistusalueella ja sijoitti pallon Petri Haapsaaren ohitse oikeaan nurkkaan. Pelaajat vasemmalta oikealle: Jukka Vesala, Jarno Järvinen, Lehtinen ja Haapsaari.

Kalle Parviainen, Jani Kauppila, Teemu Toukonen, Jukka Vesala, Toni Lehtinen, Mikko Manninen

5. Toni Lehtinen kiittää maalisyötön antajaa Jani Kauppilaa. Pelaajat vasemmalta oikealle: Kalle Parviainen, Kauppila, Teemu Toukonen, Jukka Vesala, Lehtinen ja Mikko Manninen.

Hässäkkä City Stars-maalilla

6. Ville Karlsson puski ruuhkassa pallon alaspäin Vesa Artoman ulottuville (vasen yläkulma). Artoma laukoi pallon suoraan Jere Halmeen käsiin (oikea yläkulma). Cheyne Fowler reagoi nopeasti käsivirheeseen ja osoitti Halmetta (vasen alakulma). Pallo oli Cheynen reiden kohdalla. Vesa Artoma laukoi uudelleen hiukan paremmalla osoitteella (oikea alakulma).

Vallun läpimurto

7. Valeri Popovitch pelasi seinäsyötöillä Mikko Mannisen kanssa City Stars-puolustuksen auki. Sebastian Strandvall laukoi paitsioansan juoksemalla rangaistusalueelle, minne jäi seisoskelemaan. Pelaajat vasemmalta: Jesse Annunen, Strandvall, Ville Karlsson, Jukka Vesala (?), Popovitch, Vesa Artoma, Haapsaari, Jarno Järvinen ja Manninen.

Maalivahdin kiertäminen

8. Vallu kiersi vielä vastaan tulleen maalivahti Petri Haapsaaren.

Sijoitus maaliin

9. Lopuksi tarkka sijoitus etukulmaan ja maali oli selvä. Näin sen tekee, kun osaa. Vastaanottaessaan Mikko Mannisen viimeisen seinäsyötön Vallu oli selin maaliin ja kolmen vastustajan ympäröimä. Yksinkertainen käännös sekä rytminvaihto ja sen jälkeen loppu olikin harmoniaa.

City Stars-maali

10. City Starsin kavennusmaali tuli tietysti juuri sillä hetkellä kun vaihdoin kameraan uutta muistikorttia. Alexander Dobnya lähti katkaisemaan keskikentältä viistoon takatolpan oikealle puolelle suuntautunutta keskitystä. Hän arvioi lentoradan kuitenkin väärin ja pallo pomppasi sormenpäistä edelleen ja takana Juha Iikkanen sai pallon eteensä kuin tarjottimella.

Mikko Manninen, Teemu Lampinen

11. Mikko Manninen ja Teemu Lampinen kamppailevat pallosta City Stars-päädyssä. Avustava tuomari seuraa tilannetta silmä tarkkana.

Sebastian Strandvall, Jere Halme

12. Sebastian Strandvall ja Jere Halme olivat lähes koko ottelun ajan taistelupari, jonka taistelut Strandvall voitti. Mutta pari kertaa Halmekin pääsi keskittämään vastustajan päädystä.

Kalle Kankala, Kalle Parviainen, Jani Kauppila

13. Kalle Parviainen ahdisteli laidalla Kalle Kankalaa, jolla on täysi työ pallon suojaamisessa. Oikealla Jani Kauppila.

Kalle Parviainen, Alexander Dobnya, Sebastian Strandvall, Pekka Pyykkö, Pietari Holopainen, Ville Pajula

14. Pekka Pyykkö yritteli nousua laidalta, mutta joutui Sebastian Strandvallin ja Ville Pajulan puristukseen. Pelaajat vasemmalta oikealle: Kalle Parviainen, Alexander Dobnya, Sebastian Strandvall, Pekka Pyykkö, Pietari Holopainen ja Ville Pajula.

Jere Halme, Petri Haapsaari, Juha Iikkanen, Ville Pajula, Teemu Toukonen, Ville Karlsson, Markus Hietala, Janne Mahlakaarto

15. Juha Iikkanen liikkui laajalla alueella, tässä hän kamppailee Ville Pajulan kanssa. Pelaajat vasemmalta oikealle: Jere Halme, Petri Haapsaari, Iikkanen, Pajula, Teemu Toukonen, Ville Karlsson, Markus Hietala ja Janne Mahlakaarto.

Pietari Holopainen, Ville Pajula, Juha Iikkanen, Alexander Dobnya

16. Alexander Dobnya paikkaili ensimmäisen puoliajan hapuiluaan pelaamalla toisella puoliajalla nollapelin. Pelaajat vasemmalta oikealle: Pietari Holopainen, Ville Pajula, Juha Iikkanen ja Dobnya.

Valeri Popovitch, Mikko Manninen, Juha Iikkanen, Ville Pajula, Janne Mahlakaarto, Jani Kauppila

17. Ville Pajula pysäytti laidalla Juha Iikkasen etenemisen. Pelaajat vasemmalta oikealle: Valeri Popovitch, Mikko Manninen, Iikkanen, Pajula, Janne Mahlakaarto ja Jani Kauppila.

Janne Mahlakaarto, Ville Pajula, Mikko Manninen, Joonas Survonen, Pietari Holopainen, Jani Kauppila

18. Joonas Survonen näytti harrastavan keskialueella paritanssia Pietari Holopaisen kanssa. Pelaajat vasemmalta oikealle: Janne Mahlakaarto, Ville Pajula, Mikko Manninen, Survonen, Holopainen ja Jani Kauppila.

Sebastian Strandvall, Joonas Survonen, Mikko Manninen, Janne Mahlakaarto, Ville Pajula, Tommi Salonen, Jani Kauppila

19. Joonas Survonen sortui paritanssista kentän pintaan ja yritti sieltä ylös ja pallon perään. Ohi juokseva Sebastian Strandvall tönäisi hänet kaulasta nurin. Erotuomari oli sijoittunut hyvin ja tuomitsi rikkeestä vapaapotkun. Pelaajat vasemmalta oikealle: Strandvall, Survonen, Mikko Manninen, Janne Mahlakaarto, Ville Pajula, Tommi Salonen ja Jani Kauppila.

Mikko Mutka, Ville Karlsson, Sebastian Strandvall, Juha Iikkanen

20. Tämä Hakan hyökkäys päättyi pallon livahtamiseen sivurajan yli. Pelaajat vasemmalta oikealle: Mikko Mutka, Ville Karlsson, Sebastian Strandvall ja Juha Iikkanen.

Mikko Manninen, Raija Laakkonen

21. Mikko Manninen sai reiteensä "puujalan" ja Raija Laakkonen [korjattu, anteeksi että kesti niin kauan] laittoi jalkaan kiristävän siteen. Työn aikana Manninen pyyhki paidankauluksella hikeä otsalta.

Joonas Survonen

22. Toisella puoliajalle kentälle tullut Joonas Survonen osoitteli pariin otteeseen vaarallisuuttaan Hakan päädyssä. Tässä hän oli puskemassa palloa pompon kautta maaliin, mutta Alexander Dobnya onnistui refleksitorjunnalla torjumaan tämän yrityksen. Survonen pelasi viimeksi Ykköstä MP:n joukkueessa.

FC Hakan pelaajat palkintojenjaossa

23. Ottelun jälkeen hakalaisista palkittiin maestro Valeri Popvitch.

City Stars-pelaajat palkintojenjaossa

24. FC Hakan webbisivun otteluselostuksessa kehutaan City Starsin kakkosmaalivahtia Tom Hellqvistiä, mutta jos hän kävi kentällä, niin minulta se jäi huomaamatta. Valokuvieni mukaan lahtelaisjoukkueen maalissa pelasi koko ottelun kapteenin nauha käsivarressa Petri Haapsaari, joka palkittiin ansioistaan ottelun jälkeen.

FC Hakan kokoonpano: 1. Alexander Dobnya, 2. Juuso Kangaskorpi (c), 5. Ville Pajula, 6. Sebastian Strandvall (87. min. 13. Erno Rosenberg), 8. Jani Kauppila, 9. Mikko Manninen (81. min. 19. Tommi Salonen), 10. Kalle Parviainen, 11. Toni Lehtinen (59. min. 15. Janne Mahlakaarto), 14. Valeri Popovitch, 20. Cheyne Fowler (59. min. 21. Mikko Mutka), 22. Pietari Holopainen. Vaihtopelaajat: 12. Tommi Viik, 16. Joel Sunabacka, 18. Jussi Jokela.

City Starsin kokoonpano: 30. Petri Haapsaari (c), 4. Jukka Vesala (20. min. 13. Harri Kauppinen (68. min. 11. Joonas Survonen)), 6. Teemu Lampinen, 8. Teemu Toukonen, 10. Jukka Iikkanen, 15. Jarno Järvinen (46. min. 19. Markus Hietala), 17. Vesa Artoma, 20. Ville Karlsson, 21. Jesse Annunen, 23. Jere Halme, 25. Kalle Kankala (46. min. 18. Pekka Pyykkö). Vaihtomiehet:

Maalit: 8. min. Toni Lehtinen (Jani Kauppila) 1-0, 28. min. Valeri Popovitch (Mikko Manninen) 2-0, 34. min. Juha Iikkanen 2-1.

Palkitut: FC Haka: Valeri Popovitch, City Stars: Petri Haapsaari.

HTML:n table-rakenne muutettu div-rakenteeksi ja kuvien canvas-rakenteet otettu käyttöön 23.2.2021. Lisätty meta-tageja ja muutettu toimimattomia uri-osoitteita lopussa 30.3.2022.

[FC Haka 2007] [Futisvuosi 2007] [Haka jatkoon Lahti-cupissa] [Uusi Lahti Cup] [Sarjapaikka FC Kuusysille] [MyPa voitti Uusi Lahti Cupin, TVMK ja City Star] [Cuphuumaa Suurhallissa] [Ovela, ovelampi, Sadik]  [FF2

Valid XHTML 1.0 Transitional Valid CSS!