Harjoitusottelu: PK-35 - Klubi-04 1-1 (1-0) [14.01.2007]
[Gomez-Marttila jatkaa edustusjoukkueessa ] [Otto-Pekka Jurvainen PK-35:een] [Petri Haapimaa PK-35:n riveihin] [Vesa Kosonen PK-35:een] [Marcio Cardoso Pimentel PK-35:een] [Muutoksia pelaajistossa] [Klubi 04: Pelaajauutisia]
Pääkaupunkilaiset Ykkösen seurat PK-35 ja Klubi-04 kohtasivat harjoitusottelussa Tali-hallissa 14.1.2007. Ottelun alkamisajaksi oli sovittu 19.00, mutta edeltävän naisten Liigacupin ottelun aikaisen loppumisen vuoksi peliareena olikin yllättäen vapaana jo joukkueiden verryttelyn aikana. Siksi joukkueiden johtajat sopivat erotuomarin kanssa, että ottelu aloitetaan klo 18.55, jotta hallivuoron aikana ehdittäisiin pelata kaksi 45 minuutin puoliaikaa ja pitää niiden välillä viiden minuutin tauko. Joukkueiden tulo pukuhuoneista kentälle kesti kuitenkin sen verran pitkää, että ottelu alkoi 18.56. Mutta suunnitellun pituinen ottelu ehdittiin silti pelata.
Joukkueista PK-35 oli uusiutunut aika rankasti. Viime kesänä pelaneista pelaajista poissa oli peräti 16 pelaajaa. Yksi heistä, Ali Assad Ibrahim, pelasi tässä ottelussa toisella puoliajalla Klubi-04:n riveissä.
Ottelussa PK-35 pelasi suunnilleen seuraavalla pelijärjestyksellä. Käytännössä vasen puolustaja Otto-Pekka Jurvainen nousi voimakkaasti ja pelasi yhteen Marcion ja Piresin kanssa. Keskikenttäpelaajista Pablo Gomez-Marttilalla oli enemmän keskikentän alimman miehen rikkova rooli. Timo Kinnusella oli PK-35-puolustuksessa myös lähes libero-rooli.
PK-35:n avauskokoonpanon pelijärjestys | ||||
---|---|---|---|---|
Petteri Kaijasilta | Vesa Kosonen | |||
Marcio | Pablo Gomez-Marttila | Pires | ||
Otto-Pekka Jurvainen | Antti Kokko | Timo Kinnunen | Petri Haapimaa | Timo Priha |
Matthew McKenna |
Joukkueen vaihtomiehiä olivat Jukka Koiranen, Saku Kuittinen, Henri Määttä, Joni Knuutinen, Jonathan Korhonen, Alfred Sinnemäki, Juha "Juissi" Kuula ja Lauri Kuusela.
Katsojia ottelussa oli omien laskujeni mukaan 100 (plus/miinus 2). Heille pelin seuraaminen ei ollut kuitenkaan kovin helppoa. Ottelussa ei ollut kuulutusta, PK-35:n pelaajat pelasivat ilman pelinumeroa ja vaihdoissa sovellettiin jääkiekkosääntöjä, joten jokunen pelaaja käväisi kentällä kaksi kertaa levättyään välillä hetken kentän laidalla.
Klubi-04 pelijärjestys I puoliajalla | ||||
---|---|---|---|---|
André Karring | ||||
Juri Kinnunen | David Ramadingaye | Janne Arolinna | ||
Mikko Halonen | Jasper Pyykölä | |||
Sami Salmi | Paulus Arajuuri | Kalle Sormunen | Fredrik Vikström (c) | |
Niko Rooth |
1. Klubi-04-valmentaja Abdou Talatin seurana vaihtopenkin tienoilla oli kyynärkepeillä kulkeva Werner Kaitila, jolta oli murtunut jalkapöydän luu lenkillä jäisellä talvikelillä. Hänellä oli ollut toisessa jalassa vastaava vamma vuosi sitten. General Manager Juha Saukkonen kehoitti ottamaan kuntoutumisen kanssa rauhallisesti, koska kahdella muulla HJK/Klubi-04-taustaisella pelaajalla oli ollut samanlainen vamma (toinen taisi olla Rambo) ja toisella pelaajalla vamma oli jopa uusiutunut, kun sen ei annettu parantua rauhassa.
8. Klubi-04 yritteli taas maalia kulmasta PK-35:n päädyssä, mutta pukkauksille ei ollut osoitetta. Ilmaan on Talenttiakatemian pelaajista hypännyt laajalla alueella liikkunut Jasper Pyykölä. Keltatossuinen Klubi-04-pelaaja maalin edessä on André Karring, joka on lähtöisin Tammisaaresta, mutta pelannut myös IFK Marianhaminassa ja FC Hongassa.
17. PK-35:n uusia pelaajia oli mm. Juha "Juissi" Kuula, joka tulee FC Espoosta, kuten tässä ottelussa Klubi-04:n joukkueessa pelannut Paulus "Paukku" Arajuuri, joka sai viime kesänä myös Veikkausliigakokemusta FC Hongassa. Molemmat olivat Espoon vaihtomiehiä viime huhtikuussa pelatussa PK-35:n ja FC Espoon välisessä harjoitusottelussa. Juissi on vaaleatukkainen vihreäliivinen pelaaja kuvassa keskellä (David "Dave" Ramadingaye edessä). Pelaajat vasemmalta oikealle: Lauri Kuusela, Ali Assad Ibrahim, jonka takana oli ilmeisesti sekä Petri Haapimaa että Matthew McKenna, Ramadingaye, Kuula, OP Jurvainen, Kalle Sormunen (?) ja Antti Kokko.
Oikeastaan harjoituspeliksi ottelu oli oikein hyvää futista. Molemmat joukkueet pyrkivät pitämään palloa maassa ja sitä pelattiin paljon yhden kosketuksen seinäsyötöillä. PK-35:ssä on mielenkiintoista, että joukkueessa on nyt kaksi tasavertaista kärkimiestä ja keskikentälläkin löytyy pelaajia, jotka tekevät omia ratkaisuja kenttäpäädyssä ja rangaistusalueella. Joten menestyminen jatkossa ei riipu enää niin paljoa Petteri Kaijasillan maalivainusta.
HTML:n table-rakenne muutettu div-rakenteeksi ja kuvien canvas-rakenteet otettu käyttöön sekä tekstiä vähän täydennetty 9.3.2021. Korjattu joitakin copy-paste- ja utf-8-virheitä 18.5.2022. Added a Mastodon verified link to this html page.
[Futisvuosi 2007] [PK-35 2007] [Klubi-04 2007] [Klubi 04: Tasan PK:ta vastaan] [PK-35 ja Talenttiklubi tasapeliin]