Kun Haka putosi Liigacupin 2010 jatko-otteluista, vuorossa oli harjoitusottelut, joista ensimmäinen pelattiin TPV:tä vastaan lauantaina 20.3.2010 klo 13:15 alkaen Saharan kentällä Valkeakoskella. Sää oli vaihteeksi kaksi kolme astetta plussan puolella ja paikoin näkyvissä oli vesilammikkoja. Mutta Saharan kenttä näytti olevan hyvässä kunnossa. Ottelun alkamisajasta oli pientä epäselvyyttä. TPV:n webbisivulla alkamisajaksi oli merkitty klo 13:30, mutta Hakan webbisivulla alkamisaikana oli klo 13:15, jolloin ottelu myös alkoi. Ilmeisesti yleisöstä osa kuitenkin noudatti myöhäisempää ottelun alkamisaikaa, koska ottelun alettua laskin kentän laidalta noin 40 katsojaa plus arviolta 20 Tallikadun varteen pysäköidyissä autoissa istuvaa ottelun seuraajaa. Mutta varttia myöhemmin laskin kentän laidalla seuraajia jo 100 plus autoissa istujat.
Ennen ottelua kävin lävitse TPV:n pelaajaluetteloa ja tunnistin joukosta heti Aapo Kiljusen, Kalle Kankalan, Arto Lindbergin ja Jussi Kemmon. Sen sijaan muisti pätki niin täydellisesti, että en muistanut kolmen vuoden takaa MYPAssa pelannutta Iikka Juuraa enkä FC Hämeenlinnassa ja Tampere Unitedissa pelannutta Erik Westerholmia, vaikka jälkimmäinen vaihdettiin tuossa vuonna 2006 pelatussa ottelussa erääseen Markus Joenmäkeen.
|
1. Saavuin otteluun bussilla ja pongasin Juusonrannan kohdalla Vanhankylän pelloilla tämän suurikokoisen Pirkko & Åke, Vuosisadan rakkaustarina -kesäteatterinäytelmän mainoksen. Kyseinen kesäteatteri on Seppo Koskisen suursatsaus, jonka tuloilla toivotaan korjattavan Hakan taloutta.
2. Ehdin kentälle viime tingassa ennen ottelua. Ennen ottelua netissä oli veikkailtu, että Haka tulee peliin Koskenpojat-painoitteisella kokoonpanolla, mitä en itse uskonut. Saapuessani kentälle avauskokoonpanot olivat jo pukuhuoneessa, mutta Hakan vaihtomiesten verryttelykokoonpanoa katsellessa huomasin heti, että Haka lähtee peliin ilmeisesti aika vahvalla kokoonpanolla.
3. Pukuhuoneista tulivat esiin ensin TPV:n pelaajat ja Hakasta kapteeni Toni Kuivasto. Kun muita hakalaisia ei alkanut heti kuulua, TPV:n pelaajat lähtivät kävelemään kentälle ja jättivät erotuomarit odottelemaan Hakan pelaajia.
4. Vaikka lunta oli edelleen paksusti kentän ympärillä, niin itse kenttää reunustavalla asfaltilla näkyi vesilammikoita. Kuvassa oli TPV:n vaihtopenkkiläiset.
5. Ottelun alkuminuuteilla TPV sai vaarallisen tilanteen, kun Jarno Mattila ei onnistunut purkamaan taklauksellaan TPV-hyökkäystä vaan pallo pomppi hänen ohitseen. Pelaajat vasemmalta oikealle: Jussi Kemmo, Mattila, Jaakko Rönkkö, Toni Kuivasto ja Benito Yllaconza.
6. Jaakko Rönkkö sai pallon haltuunsa ja kuljetti sen päätyyn rangaistusalueen sivulle. Samanaikaisesti Juuso Ollikainen hiipi Josef Chavezin huomaamatta rangaistusalueelle, minkä Rönkkö hyvin huomasi. Pelaajat vasemmalta oikealle: Toni Kuivasto, Rönkkö, Ollikainen, Chavez ja Jussi Kemmo.
7. Jaakko Rönkön laukaus lähti rangaistusalueen rajalta ja Josef Chavez ei ollut vieläkään huomannut katsoa taakseen. Pelaajat vasemmalta oikealle: Juuso Ollikainen, Toni Kuivasto, Chavez ja Rönkkö.
8. Juuso Ollikainen ei aivan ylettynyt kurkottamallakaan palloon ja TPV:n läheltä piti -tilanne kuivui kokoon.
9. Laajalla alueella liikkunut Toni Kuivasto taisteli pallosta samoin laajasti liikkuneen Jussi Kemmon kanssa. Vasemmalta oikealle: Ben Traore, Timo Westman, Kuivasto, Kemmo, Jarkko Vesapuisto, Benito Yllaconza, Eero Kanerva, Kalle Multanen ja Aleksei Budko.
10. Hakan ensimmäinen maali sai alkunsa tästä Antti Hynysen keskityksestä. Aku Korhonen yritti viime hetkellä peittää laukausta.
11. Kalle Multanen jatkoi Antti Hynysen keskityksen komealla puskulla kohti maalia. Pelaajat vasemmalta oikealle: Multanen, Jaakko Rönkkö, Sampsa Isoaho, Jarkko Vesapuisto, Toni Kuivasto, Aapo Kiljunen, Juuso Tuovinen ja Benito Yllaconza.
12. Pallo lensi Kalle Multasen puskusta korkeana kaarena kohti etutolppaa. TPV:n puolustus näytti olevan tilanteessa aivan hajallaan. Multasen takana oli kolmen punapaitaisen pelaajan rykelmä, mutta Toni Koivisto oli maalin edessä aivan vapaana ja Juuso Tuovinen tuntui vain seuraavan tilannetta katseella.
13. Toni Kuivasto on hyvin vahtimassa siltä varalta, jos vaikka Aapo Kiljunen torjuisi pallon eteensä.
14. Aapo Kiljunen ei ilmeisesti aivan ulottunut palloon.
15. En ehtinyt nähdä tilannetta aivan tarkkaan, mutta pallon liikeradasta päättelisin, että pallo pomppasi kentän pinnasta ennen osumistaan pystytolppaan, jonka kautta se meni verkkoon.
16. Saku Pesonen loukkaantui lievästi tässä tilanteessa. Pelaajat vasemmalta oikealle: Pesonen, Markus Joenmäki, Aku Korhonen ja Sampsa Isoaho.
17. En ole aivan varma, mitä tapahtui. Osuiko TPV-pelaaja Aku Korhosen suoraksi ojentautunut nyrkki Sakun Pesosen kurkkuun tai rintaan? Vai tuliko reiteen "puujalka" kontaktista TPV-pelaajan kanssa? Pelaajat vasemmalta oikealle: Pesonen, Markus Joenmäki, Ben Traore, Korhonen, Sampsa Isoaho ja Jarno Mattila.
18. Juuso Tuovinen yritti ottaa palloa pois Jukka Santalalta, mutta ei onnistunut, vaan Santala syötti kaikessa rauhassa Josef Chavezille.
Pelaajat vasemmalta oikealle: Eero Kanerva, Sampsa Isoaho, Tuovinen, Santala ja Chavez. Kanervan pelihousuissa oli harhaanjohtavasti pelinumero 11, mutta todellisuudessa hän pelasi numerolla 5.
19. TPV:n toiseksi vaarallisin maalipaikka syntyi, kun Jussi Kemmo alkoi painia Josef Chavezin kanssa sivurajalla. Pelaajat vasemmalta oikealle: Kemmo, Juuso Tuovinen, Chavez, Juuso Ollikainen, Jukka Santala ja Antti Hynynen.
20. Jussi Kemmo onnistui kaivamaan pallon pois Josef Chavezin alta ja lähettämään sen edelleen.
21. Seuraavana palloon ehti ensimmäisen Kalle Kankala ennen Antti Hynystä. Taustalla olivat Sampsa Isoaho, Jarkko Vesapuisto ja Benito Yllaconza.
22. Seuraavana pallo meni Jaakko Rönkölle, mutta Toni Kuivasto oli aivan kiinni ja kamppailu pallosta meni kaksintaisteluksi, jossa molemmat alkoivat töniä toisiaan ja taidettiin joku sanakin vaihtaa. Pallo palasikin takaisin Kankalalle tai Kemmolle. Ben Traore lähti yhtäaikaa Kuivaston kanssa pallon perää ja Rönkkö huomasi, että nyt on hyvä tilaisuus livistää Kuivaston vartioinnista. Pelaajat vasemmalta oikealle: Rönkkö, Aku Korhonen, Traore ja Kuivasto.
23. Kemmon tai Kankalan syöttö ohitti Kuivaston ja Traoren, mutta myös Jaakko Rönkön ja meni Markus Joenmäen ulottuville. Mutta tällöin Rönkkö hyppäsi Joenmäen selkään ja sai tämän menettämään tasapainonsa.
24. Tilannetta hyvin seurannut Jussi Kemmo varasti pallon kun Markus Joenmäki vielä kömpi jaloilleen. Pelaajat vasemmalta oikealle: Kemmo, Joenmäki, Jaakko Rönkkö ja Josef Chavez.
25. Jussi Kemmo pääsi vastatusten Saku Pesosen kanssa, mutta laukaus kiersi hiukan takimmaisen pystytolpan ohitse. Pelaajat vasemmalta oikealle: Pesonen, Kemmo, Markus Joenmäki ja Josef Chavez.
26. Jaakko Rönkkö käväisi paiskaamassa tapahtuman jälkeen kättä Toni Kuivaston kanssa. Pelaajat vasemmalta oikealle: Kuivasto, Rönkkö, Markus Joenmäki ja Jarno Mattila.
27. Ottelun 57. minuutilla Haka vaihtoi ensimmäisellä puoliajalla lievästi loukkaantuneen Saku Pesosen tilalle Erkka Heinän ja Ben Traoren tilalle tuli Sebastian Strandvall. TPV vaihtoi myös Kalle Kankalan tilalle entisen Haka-pelaaja Arto Lindbergin.
28. Jarno Mattila antoi syötön Hakan toiseen maaliin.
29. Jaakko Juuti (oikealla) pommitti Jarno Mattilan keskityksestä suoran volleyn, mikäli pelaajien takaa näin oikein. Pelaajat vasemmalta oikealle: Juuso Tuovinen, Eero Kanerva, Antti Hynynen ja Juuti.
30. Jaakko Juuti sai raikuvat apploodit loistavasta maalistaan.
31. TPV:n kavennusmaali syntyi, kun Jussi Kemmo nosti pallon keskemmälle. Pelaajat vasemmalta oikealle: Kemmo, Markus Joenmäki ja Jarno Mattila.
32. Iikka Juuri latasi Jussi Kemmon nostosta suoraan ilmasta kierteisen volleyn kohti maalin vasenta nurkkaa. Pelaajat vasemmalta oikealle: Jarno Mattila, Markus Joenmäki, Juuri ja Erkka Heinä.
33. Erkka Heinä heittäytyi, mutta upea laukaus oli melkein toivoton siepattavaksi maalivahdille kuin maalivahdille.
34. Pallo oli Hakan maalissa ja TPV oli käynnistänyt takaa-ajon. Pelaajat vasemmalta oikealle: Jussi Kemmo, Jarkko Vesapuisto, Iikka Juura, Jarno Mattila, Erkka Heinä ja Markus Joenmäki. Vasta ottelun jälkeen kotona valokuvia selatessa huomasin, että taustalla näkyvä harmaahuppuinen mies taitaa olla Cheyne Fowler.
35. Haka vaihtoi kentälle ghanalaiset testipelaajat Baba Osumanun ja mm. A-junioreiden peleissä loistaneen Nimo King Farukin, mutta ainakaan toistaiseksi jälkimmäisen fysiikkansa ei oikein riitä pelaamiseen tällä tasolla. Kuvassa Osamanu kiirehtimässä vasemmalla kuvan ulkopuolelle. Hänestä oikealle olivat Aleksei Budko, Erik Westerholm, King Faruk, Timo Westman ja Eero Kanerva.
36. Baba Osumanu voitti pääpallokamppailun Eero Kanervaa vastaan ja jatkoi pallon edelleen eteenpäin. Se putosi Juuso Tuovisen ulottuvilla, mutta hänen purkunsa lipsahti takaisin Nimo King Farukille, joka tykitti päin peitossa onnistunutta Sampsa Isoahoa.
TPV sai kavennusmaalin jälkeen käyntiin voimakkaan painostuksen ja takaa-ajon, mutta palloa ei kuitenkaan saatu toista kertaa Hakan maaliin. Joten Haka sai kolmannen peräkkäisen voiton tililleen. Peli ei ole kuitenkaan vielä mitenkään valmis. Puolustuksessa ei ollut aivan ykköskokoonpanoa ja se näkyi etenkin toisella puoliajalla. Ja hyökkäyksen pulmat jatkuvat edelleen, vaikka nyt saatiin kaksi maalia aikaiseksi.
Hakan kokoonpano: 12. Saku Pesonen (mv, 57. min. 30. Erkka Heinä (mv)), 3. Toni Kuivasto (C, 46. min. 19. Juuso Salonen), 4. Markus Joenmäki, 11. Antti Hynynen (46. min. (C)), 13. Ben Traore (57. min. 6. Sebastian Strandvall), 15. Jaakko Juuti (82. min. 21. Baba Osumanu), 16. Benito Yllaconza (76. min. 20. Nimo King Faruk), 17. Kalle Multanen, 18. Josef Chavez, 22. Jarno Mattila (78. min. 23. Jussi Jokela), 25. Jukka Santala. Vaihtopelaajat: 9. Niko Ikävalko, 29. Sasu Nieminen.
Varoitukset: .
TPV:n kokoonpano: 1. Aapo Kiljunen (mv), 2. Sampsa Isoaho (C, 86. min. 22. Erik Westerholm), 4. Jarkko Vesapuisto (89. min. 18. Teemu Formulahti), 5. Eero Kanerva, 6. Aleksei Budko, 7. Juuso Ollikainen (86. min. 11. Alessandro Järviö), 9. Jaakko Rönkkö (76. min. 3. Iikka Juura), 14. Kalle Kankala (57. min. 8. Arto Lindberg), 15. Aku Korhonen (46. min. 19. Jami Palsa), 16. Juuso Tuovinen, 21. Jussi Kemmo. Vaihtopelaajat: 12. Vili-Oskar Laaksonen.
Varoitukset: .
Maalit: 9. min. Kalle Multanen (Antti Hynynen) 1-0, 56. min. Jaakko Juuti (Jarno Mattila) 2-0, 71. min. Iikka Juura (Jussi Kemmo) 2-1.
Erotuomarit: Timo Westman, Onni Perolahti (I avustava), Sami And (II avustava). Yleisöä oli 120 henkeä.
Kirjoittaja on FC Haka Oy:n vähemmistöosakas.
Jaa Facebookissa
Lähetä MySpaceen
|