Harjoitusottelu: Haka - FC Lahti 1-1 (1-1) [28.03.2009]

[mobile]
[Haka iskukykyisenä FC Lahden kimppuun] [Kemppinen palaa kehin ja Juuti tuuraa lauantaina] [Kemppisen paluu siirtyy, Helenius mukaan]
Järjestysjoukot

1. Hakan harjoitusotteluissa on talven aikana näkynyt pari hassua järjestysmiestä, mutta jostain syystä näytti hiukan kuin järjestysmiehiä olisi ollut tässä ottelussa ehkä normaalia enemmän. En sitten tiedä, oliko kyse varautumisesta tietyn maineen saaneisiin lahtelaisfaneihin. Katsomossa näkyi kuitenkin oman havaintojeni mukaan tällä kertaa vain lahtelaispelaajia (esimerkiksi Kalle Eerola), jotka eivät jostain syystä päässeet pelaamaan. Faneja ei joukossa näkynyt.

Markus Hanska, Petteri Kari, Riku Vihreävuori

2. Ottelun erotuomareina olivat Petteri Kari (keskellä), Markus Hanska ja Riku Vihreävuori.

Janne Korhonen, Heikki Haara, Markus Joenmäki, Jani Kauppila, Pietari Holopainen, Toni Huuhka, Niki Helenius, Jari Nikkilä, Sami Ristilä

3. Ottelun alusta alkaen lumisateiset erikoistilanteet olivat tasaista vääntöä. Ottelun ensimmäinen maali syntyi tämän tapaisen kulman jälkitilanteessa, kun pallo osui ilmaan hypänneen Markus Joenmäen pystyyn nostettuun kämmeneen ja virheestä tuomittiin rangaistuspotku. Pelaajat vasemmalta oikealle: Janne Korhonen, Heikki Haara, Markus Joenmäki, Jani Kauppila, Pietari Holopainen, Toni Huuhka, Niki Helenius, Jari Nikkilä ja Sami Ristilä.

4. Jalkapallossa pidetään monesti ihanteena, jos palloa pystytään pelaamaan maata pitkin nopeina yhden kosketuksen syöttöinä. Se onnistuu kuitenkin vain jos pelaajat osaavat liikkua siten, että he ovat sellaisessa paikassa, että heille voi syöttää. Tässä kuvassa on hyvä esimerkki. Antti Hynynen taistelee pallosta Mohamed Fofanan kanssa. Sami Ristilä on takana täysin vapaana ja lisäksi siirtymässä (tulevaa) syöttöä vastaan. Ja vastaavasti Mika Mäkitalo taustalla liikkuu parhaillaan päinvastaiseen suuntaan kuin Hynynen tai vastustajan puolustajat. Nämä asiat pitäisi kai opettaa jo junioreille, mutta yllättävän monet sarjapelaajatkaan esimerkiksi Ykkösessä eivät hallitse näitä asioita.

Niki Helenius, Jani Kauppila, Mohamed Fofana, Jaakko Juuti

5. Niki Helenius oli Lahden vahvistuksia kokeneimmasta päästä, kun harjoitusottelun edellä tuli pulaa pelaajista. Pelaajat vasemmalta oikealle: Helenius, Jani Kauppila, Mohamed Fofana ja Jaakko Juuti.

6. Jukka Vannisen jalka heilahti rangaistuspilkun päällä ja pallo matkasi kohti vasenta nurkkaa.

Janne Korhonen

7. Hakan maalivahti Janne Korhonen heittäytyi oikeaan suuntaan, mutta Vannisen rankkari oli liian tarkka ja kova kiinniotettavaksi. Maalin takana ottelua seuraava siniasuinen mies muuten taitaa olla Hakan entinen valmentaja ja tuplamestari (ensimmäistä vuosikertaa) Aimo "Amo" Pulkkinen. Pulkkinen valmensi Hakan mestaruuteen vuonna 1962 ja kolme vuotta myöhemmin toisen kerran yhdessä Veijo Valtosen kanssa.

Heikki Haara, Drilon Shala, Antti Hynynen, Mika Mäkitalo, Toni Huuhka, Viktro Szentpeteri

8. Hakan maali syntyi kun Antti Hynynen pääsi tykittämään päin Lahden maalivahti Viktor Szentpeteriä.

Drilon Shala, Mika Mäkitalo, Heikki Haara, Toni Huuhka, Viktor Szentpeteri, Sami Ristilä

9. Szentpeteri torjui Hynysen tykityksen eteensä ja Mikko Innanen ehti laukomaan paluupallon verkkoon.

Jaakko Juuti, Valeri Minkenen

10. Jaakko Juuti on Lahden yhteistyöseurasta FC Hämeenlinnasta ja kuuluu entisiin Hakan pelaajiin. Tässä hän yritteli ottaa palloa pois Valeri Minkeneltä. Tässä vaiheessa lumisateessa taisi olla pieni tauko.

Kalle Kajander, Juho-Matti Heikari, Mika Mäkitalo, Niki Helenius, Valeri Minkenen

11. Mika Mäkitalo joutui Juho-Matti Heikarin kamppaamaksi. Vasemmalla oli Kalle Kajander, oikealla Niki Helenius ja Valeri Minkenen.

Juho-Matti Heikari, Niki Helenius, Valeri Minkenen, Mika Mäkitalo, Jaakko Juuti, Jukka Vanninen

12. Mika Mäkitalo ei menetä Juho-Matti Heikarin kampin jälkeen täysin tasapainoaan vaan kamppailee pysyäkseen pystyssä. Pelaajat vasemmalta oikelle Heikari, Niki Helenius, Valeri Minkenen, Mäkitalo, Jaakko Juuti ja Jukka Vanninen.

Valeri Minkenen, Juho-Matti Heikari, Mika Mäkitalo, Jaakko Juuti, Jukka Vanninen

13. Mika Mäkitalo sai tasapainonsa takaisin ja on tavoittamaisillaan pallon samalla kun Heikarin seuraava viikate oli jo lähdössä liikkeelle. Mutta Petteri Kari taisi tässä vaiheessa puuttua peliin.

Antti Hynynen, Jari Holopainen, Sebastian Strandvall, Kalle Multanen, Nicolas Kivistö ja Heikki Haara

14. Haka vaihtoi kentälle Kalle Multasen ja Nicolas Kivistön. Kentältä poistuivat Antti Hynynen ja Sebastian Strandvall. Kuvassa vasemmalta oikealle: Hynynen, Jari Holopainen, Strandvall, Multanen, Kivistö ja Heikki Haara.

Jaako Juuti, Mika Mäkitalo, Jani Kauppila, Jonni Kettunen, Pietari Holopainen

15. Jani Kauppilan kanssa kamppaileva Jonni Kettunen oli yksi Lahden tässä ottelussa erinomaisesti pelanneista A-junioreista. Pelaajat vasemmalta oikealle: Jaakko Juuti, Mika Mäkitalo, Kauppila, Kettunen ja Pietari Holopainen.

Ibrahim Köse, Janne Korhonen, Diego Corpache, Pietari Holopainen, Jussi Länsitalo, Markus Joenmäki, Jarno Mattila

16. Tässä hässäkässä Hakan maalilla pallo näytti menevän ylänurkkaan, mutta meni todellisuudessa niukasti ylänurkasta ohitse ja ylitse. Pelaajat vasemmalta oikealle: Ibrahim Köse, Janne Korhonen, Diego Corpache, Pietari Holopainen, Jussi Länsitalo, Markus Joenmäki ja Jarno Mattila.

Hakan ja FC Lahden välisessä harjoitusottelussa Lahti joutui lähtemään aika junioripitoisessa kokoonpanossa erilaisten kokoonpanopulmien vuoksi. Osa pelaajista oli sairaslistalla ja osa edustustehtävillä maajoukkuetasolla. Maajoukkuetehtävissä olivat Jari Litmanen Walesissa, Eero Korte Espanjassa, Jussi Heikkinen ja Juha Tuomi Portugalissa, Riku Heini Saksassa ja Konsta Hietanen Hollannissa. Sairastelun tai vammojen vuoksi sivussa olivat myös Jonne Kemppinen, Kalle Eerola ja Henri Toivomäki. Hakalla maajoukkutehtävissä olivat Jani Bäckman ja Petri Viljanen. Lisäksi Hakatemialla oli tärkeä peli lauantai-iltana KPV-akatemiaa vastaan, joten Niko Hoikkala ja Juuso Salonen olivat myös poissa edustusjoukkueen vahvuudesta. Valmennusvastuu oli Asko Jussilalla, koska Olli Huttunen oli maajoukkuetehtävissä. Ottelu alkoi lumisateessa klo 15:00.

Heti ottelun jälkeen klo 16:45 alkoi TV:ssä lähetys maaottelusta Walesin ja Suomen välillä. Enpä ole aiemmin nähnyt jalkapallokentän ja sen ympäristön tyhjenevän niin nopeasti. Minä viivytin vielä hetken erotuomareita ottelun tilastotietoja tarkistaessani, anteeksi vain jos he eivät ehtineet TV:n eteen heti maaottelun alusta alkaen. Itse olin suunnitellut lähteväni seuraavalla klo 17:35 lähtevällä bussilla takaisin Hesaan, ja lähdin kävelemällä linja-autoasemalle bussia odottamaan, joten maaottelun katsominen jäi tällä kertaa väliin.

Hakan kokoonpano: 1. Janne Korhonen, 3. Diego Corpache, 4. Markus Joenmäki, 6. Sebastian Strandvall (75. min. 17. Kalle Multanen), 7. Mikko Innanen, 8. Jani Kauppila, 10. Mika Mäkitalo, 11. Antti Hynynen (75. min. 15. Nicolas Kivistö), 18. Jari Nikkilä (65. min. 22. Jarno Mattila), 20. Sami Ristilä (60. min. 14. Valeri Minkenen), 21. Pietari Holopainen. Vaihtopelaajat: .

Varoitukset: Sami Ristilä.

FC Lahden kokoonpano: 1. Viktor Szentpeteri (mv), 2. Heikki Haara, 5. Niki Helenius (79. min. 13. Jonni Kettunen A), 7. Jari Holopainen (A), 8. Mohamed Fofana (55. min. 23. Ibrahim Köse, A), 11. Jussi Länsitalo (A), 15. Jukka Vanninen (c), 16. Drilon Shala (64. min. 4. Kalle Kajander, A), 18. Juho-Matti Heikari (A), 24. Jaakko Juuti (FC Hämeenlinna), 25. Toni Huuhka. Vaihtopelaajat: .

Varoitukset: Jaakko Juuti.

Maalit: Jukka Vanninen 0-1 (rp), Mikko Innanen 1-1.

Erotuomarit: Petteri Kari, Markus Hanska (I avustava) ja Riku Vihreävuori (II avustava).

Facebook Jaa Facebookissa
MySpace Lähetä MySpaceen

[Paluu] [2009] [Haka ja Lahti tasapeliin lumisateen keskellä] [Jussila harmitteli hukattuja paikkoja] [Hakan nimimiehet jätettiin tasapeliin] [Huuhkalle tonni täyteen] [Haka-Lahti - lauantaina 28.3 Saharassa - klo 15.00]

Valid XHTML 1.0 Transitional