Tasapeli fanikatsomossa
Tämänkertaista liiga-avausta jännitin päiväkaupalla etukäteen. Sunnuntaisen Vammalassa pelatun Hakan Suomen Cup-ottelun jälkeen jäin pyöräilemään Vammalan seudulle ja lähdin tiistaina polkemaan Karkkua kohden. Sieltä käännyin Ellivuoren suuntaan, mutta poikkesin pian kelirikkoista metsätietä pitkin Tottijärvelle, josta jatkoin Nokialle Hotelli Eedeniin. Keskiviikkona pyöräilin rantatietä Pirkkalan lentokentän kiertäen Lempäälään, jossa vietin yön hotelli Kanavassa. Torstaina tulin sitten suorinta reittiä Kärjenniemen kautta koskiin katsomaan liiga-avausta. Fillarin tosin jätin hotelli Waltikkaan.
Ottelu oli yllättävän tasainen. Pitkään se tuntui maalittomalta tasapeliltä. FC Hakan puolustus piti tällä kertaa, vaikka kahdesti KuPSin hyökkääjät päästettiin aika pahasti vapaaksi maalin eteen. Onneksi kuopiolaisten ruuti oli vielä märkää.
Puolustuslinjan pelaamisessa on muutenkin vielä hiomista. Takavuosina Hakan puolustuslinja pelasi biljardifutista, jossa pallo yhden kosketuksen siirroilla siirtyi ensin puolustajalta takaviistoon topparille, sitten sivulle toiselle topparille ja sitten etuviistoon toisella puolustajalle. Tämä kävi todella nopeasti. Nyt Hakan puolustajat syöttivät hiuksia nostattavasti muutaman kerran suoraan poikittain kentän poikki ja pari kertaa KuPSilaiset pääsivät katkomaan syötön. Tuollaisia ei saisi tapahtua tällä tasolla.
Hakan maali oli kuin jalkapallon oppikirjasta. Tommi Torkkeli eteni hetken keskikentällä, syötti sitten oikeaan laitaan Mikko Innaselle, joka jatkoi poikittain Valeri Popovitshille. Vallu ei erehtynyt, vaan sijoitti pallon varmasti maaliin.
Kyseisessä tilanteessa Tommi Torkkeli itse asiassa pelasi keskikentän keskustassa. Olen täällä pariin otteeseen ehdotellut kyseistä pelipaikkaa Tommille.
Hiukan aiemmin kentälle tulleella Mikko Mannisella oli melkein samanlainen tilanne. Manninen kuoletti oikealta tulleen keskityksen rauhallisesti oikean jalan ulkosyrjällä, mutta sitten kun olisi pitänyt tehdä rytminmuutos ja repäistä itsensä maalivahtia kohden, Manninen jäi odottelemaan, että KuPSin puolustaja tuli paikalle ja yritti harhauttaa tätä. Puolustaja veti tietysti pitemmän korren.
Muutenkin Mannisen esiintymisessä on paljon hyvää, mutta hän ei selvästikään ole vielä tottunut pelin tempoon. Yhden kerran hän spurttasi vasemmalla laidalla oikeaoppisesti, mutta joutui KuPSilaisviikatteen alle. Ylös noustuaan hän piteli jalkojaan siihen malliin, että kentän laidalla ruvettiin miettimään, että pelaako hän ilman säärisuojuksia?
Kerran Manninen yritti nousua myös oikealta, mutta sitten itseluottamus petti ja hän alkoi hidastella ja suojailla palloa. Puolustaja kuitenkin otti pallon pois. Tällä tasolla kikoille ja käännöksille ei ole niin paljoa aikaa.
Manninen antoi myös vasemmalta kulman. Osasyynä saattoi olla, että Manninen ei ilmeisesti kuulu Hakan parhaimpiin pääpelaajiin. Kun sitä aluetta ja rytmivaihdosta harjoittelee lisää, Mikossa on kuitenkin selvät ainekset huippupelaajaksi.
Toinen tulokas Kalle Eerola pelasi myös alussa hyvin. Tosin KuPSilaiset päästivät hänet liikkumaan aika vapaasti, joten esitys ei ole ehkä yhtä hyvä jotain parempaa joukkuetta vastaan.
Olli Huttunen vaihtoi lopussa hyökkääjä Toni Lehtisen puolustuspelaaja Janne Salliin. Hyvä taktinen vaihto, jolla haluttiin selvästi varmistaa voittoa. Myös Jarno Mattilan peluuttaminen osoittaa, että Huttunen ymmärtää joukkueen haavoittuvuuden ja haluaa saada pelikokemusta mahdollisimman monelle.
Ihan mukava peli ja jopa fanikatsomo kunnostautui. Sieltähän lähti jopa ihan mukavasti ääntä. Huutamisessa tuli mielestäni tasapeli KuPSin fanijoukon kanssa. Tosin Hakan faniporukka on aika nuorta, mutta ehkä Haka kasvattaa jalkapalloilijoiden lisäksi myös fanijoukkoja pitkällä tähtäimellä. Niin ja pyyntö Hakan juniorivalmentajille: Jos kersoille ei ole koulussa kerrottu, että kansallislaulun yhteydessä pitää ottaa lippis päästä, niin se olisi hyvä mainita jonkun harjoituksen yhteydesssä.
|