Myöhäisottelut - kersoista ja vierasfaneista viis [09.05.2010]

[mobile]

[Veikkausliigan otteluohjelma]

Futiskauden 2010 kaikki Veikkausliiga-ottelut televisioidaan URHOtv- ja Canal+-kanavilla. Netin kautta striimistä otteluja voivat seurata jopa nekin jotka eivät näe TV:stään kyseistä TV-kanavaa. Tai voivat seurata, jos striimi sen suo. Kerran puolet ottelusta jäi näkemättä Myllykoskella vallitsevan linkkiyhteyden estävän sakean sumun vuoksi (silloin taisivat myös TV-katsojat kärsiä). Toisella kertaa striimi alkoi toimia vasta kun jääkiekkolähetyksen vuoksi viivästynyt futisottelutelevisiointi pääsi alkamaan. Striimin otteluostajat olivat kuitenkin maksaneet koko ottelun hinnan, joten joku saattoi reklamoida. Ottelun aikanakin lähetys välillä "puskuroi" ja toisinaan jättää pätkiä väliin hypätessään takaisin tosiaikaan, mutta yleensä uusintahidastukset takaavat, että mitään kriittistä ei jää näkemättä.

Oman mausteensa ottelujen televisiointi tuo otteluohjelmaan. Koska tv-lähetyksiä on haluttu jakaa useammalle päivälle, niin viikonloppuna ottelut alkavat jo perjantaina. Seuraavat ottelut ovat lauantaina ja sunnuntaina. Vielä maanantaiksikin on kaksi ottelua. Järjestelyllä yritetään huolehtia siitä, että yhtenä päivänä on korkeintaan kolme tv-ottelua, mikä helpottaa ottelujen valintaa ja takaa yksittäiselle ottelulle mahdollisimman suuren katsojajoukon TV:n ääressä.

Yksi tämän kauden erikoisuuksia on maanantai-illan myöhäisottelut. Niistä on jopa aika myönteisiä kokemuksia. Monet kehuvat myöhäisillan ottelun tunnelmaa. Jotkut katsojat eivät työ- ja kotikiireiden vuoksi välttämättä ehdi klo 18:30 tai klo 19:00 alkaviin otteluihin, mutta klo 20:30 alkava ottelu sopii heille paljon paremmin. Toisaalta kentän reunalta jää pois lapsiperheet, joissa on aikainen nukkumaanmenoaika. Toinen poisjäävä ryhmä on vierasfanit. Vierasjoukkueen kannattajien bussimatkat ovat vähentyneet käytännön syistä. Arkipäivä eli maanantai ei ole kovin hyvä päivä faneille matkustaa, koska seuraavana päivänä on työ- tai koulupäivä. Työpäivän vuoksi esimerkiksi matkoihin monesti oleellisesti liittyvää promillepitoisten virvokkeiden nauttiminen täytyy jättää pois, koska työhön ei haluta mennä seuraavana päivänä kovasti kohmeloisena. Kaikki eivät ole myöskään työttöminä, eläkkeellä, lomalla tai eivät voi muulla tavoin esimerkiksi liukuvan työajan avulla järjestellä työnhöntuloaan seuraavana päivänä.

Oman lisänsä vierasfanipulmiin tuovat bussit. Otaksuisin, että pelkästään kuljettajan palkkakustannukset saattavat olla myöhäisen kotiinpaluun vuoksi suuremmat kuin varhaisemmissa otteluissa. Osa vieraskannattajista liikkuu julkisilla kulkuneuvoilla ja monilta paikkakunnilta on ollut tähänkin mennessä aika vaikeaa päästä pois normaalin ottelun jälkeen. Esimerkkinä vaikka Myllykoski, Valkeakoski, Vaasa, Pietarsaari, Kuopio ja muistaakseni jopa Jyväskylä. Mutta myöhäisempi ottelun päättymisaika tekee poislähtemisen julkisilla kulkuneuvoilla vielä vaikeammaksi. Maanantaina 10.5.2010 myöhäisottelu FC Lahti - Haka pelataan Lahdessa, josta on aiemmin päässyt junalla ottelun jälkeen sekä Helsingin suuntaan että Riihimäen kautta pohjoiseen. Mutta kun maanantain ottelu päättyy n. klo 22:15, niin se ei enää onnistu. Koska esimerkiksi Valkeakoskelta ei maanantai-illaksi saatu järjestettyä fanimatkaa bussilla, niin otteluun saapunevat vain ne hard-core-vierasfutisfanit, joilla on henkilöauto tai vastaava kyyti tarjolla.

Julkisten kulkuneuvojen puolesta saattaisi perjantaina tai jopa lauantaina pelattava myöhäisottelu olla parempi kuin maanantainen myöhäisottelu. Monilla paikkakunnilla julkinen liikenne toimii viikonloppuöinä myöhempään kuin arkiöinä. Eri asia on sitten, että perjantai- ja lauantai-iltoina futisottelut joutuisivat kilpailemaan niin monen muun vapaa-ajanviettotavan kanssa, joten katsojia saattaisi olla siitä syystä vähemmän. Viikonlopun myöhäisilta saattaisi olla jopa ottelujärjestelyissä mukana oleville henkilöille huonompi vaihtoehto. Mutta toisaalta joillekin lapsiperheille, joiden vanhemmilla lauantai on vapaapäivä, saattaisi perjantai sopia paremmin päiväksi, jolloin lapsille sallittaisiin myöhäisempi nukkumaanmenoaika.

Allekirjoittaneella on kokemuksia toistaiseksi vasta Helsingin 26.4.2010 pelatusta myöhäisottelusta HJK - Haka. Valkeakosken kautta kulkevalla pikavuorobussilla pääsin kotiinpäin. Mutta koska en asu Valkeakoskella, niin vaihdoin yhdellä pikavuoropysäkillä lennossa taksiin, jolla palasin loppumatkan kotiin. Lahdesta ei vain pääse maanantai-iltana millään julkisella kulkuvälineellä edes kohtuullisen taksimatkan päähän omasta asunnosta. Tällä hetkellä haaveilen ottelun jälkeen kyydistä Tuulokseen, jossa yöpyisin paikallisessa hotellissa ja matkaisin tiistaina kaikessa rauhassa kotiin. Mutta saattaa olla, että koko ottelu jää väliin ja seuraan sitä vain URHOtv:stä. Vahinko, sillä minulla olisi ollut hiihtostadionille muutakin asiaa kuin pelkkä ottelun seuraaminen.

Photo-liivit

P.S. Paljastetaan nyt tuo edellä mainittu muukin asia. Kuten olen aiemmin varmaan kyllästymiseen asti kertonut, niin viime syyskuussa en onnistunut luovuttamaan ajoissa pois kentän laidalla käyttämiäni photo-liivejä. Riisuin ne ennen ottelun jälkeistä pressitilaisuutta, mutta kun poistuin stadionilta mediasisäänkäynnin kautta liivit kainalossa, niin kaikki järjestysmiehet olivat jo lähteneet kotiin. Joten päätin palauttaa liivit seuraavalla vierailulla Lahden stadionille. Kuluneen syksyn, talven ja kevään aikana olen huvittanut ihmisiä kulkemalla kentän laidalla liivit päällä erilaisissa harjoitusotteluissa, Suomen Cupin otteluissa ja mm. liigakarsinnassa Kokkolassa. Ja vaikka allekirjoittaneesta ei yleensä näy valokuvia tällä webbisivustolla, niin onnistuin tässä ohikulkeneen valokuvaajan (kiitoksia avusta) kamerallani ottamassa kuvassa naamioitumaan suhteellisen hyvin Haka-huppariin ja -kaulaliinaan, joten näytän tässä kuvan liivien juhlallisesta palauttamisesta. ;-)

Sähköpostipalautetta Keskilinkille voi lähettää osoitteeseen webmaster (miumau) keskilinkki (piste) com.

Kirjoittaja on FC Haka Oy:n vähemmistöosakas.

MySpace Lähetä MySpaceen

[Paluu] [2010]

Valid XHTML 1.0 Transitional Valid CSS!