Entinen kansanedustaja, valtiovarainministeri ja Suomen Pankin johtaja Matti Louekoski vieraili 10.11.2011 Viialan työväentalolla Akaan Wanhojen Toverien vieraana. Tilaisuudessa Louekoski alusti aiheesta "Taloudellinen tilanne ja Presidentin vaalit", mutta myös veteraaniasiaa käsiteltiin.

Sotaveteraaneista

Terveisiä eduskunnasta. Vartin yli 12 sata sotien veteraania tapasi kaksi sosiaaliministeriä ja eduskuntaryhmien edustajat.

Minä olin siellä mukana siitä syystä, että olen Rintamaveteraaniliiton puheenjohtaja. Veteraanien keski-ikä on melkein 89 vuotta. Nykyään Rintamaveteraaniliitossa on varsinaisia veteraanijäseniä 6500 ja meitä kannatusjäseniä 5500. Kannatusjäsenten lukumäärä kasvaa ja veteraanien lukumäärä pienenee, kuten ikäjakautumasta saattaa päätellä tapahtuvan. Kunniavelasta veteraaneille puhutaan ja täytyy sanoa, että kyllä se kunniavelka vanhenee, jos sitä ei tällä vaalikaudella hoideta. Tämän vaalikauden lopulla nuorimmatkin ovat 90-vuotiaita. Mielenkiintoista on huomata, että tällä hetkellä 100-vuotiaita veteraaneja on 120 ja se määrä lisääntyy aika nopeassa tahdissa, joka osoittaa, että kaikista järkytyksistä ja rintamapalveluksesta ja muusta huolimatta veteraanit elävät yhtä vanhaksi kuin kaikki muutkin suomalaiset. Ikähaitarin yläpäässä heitä on vuosi vuodelta enemmän. Näitä järjestöjä on nyt neljä, ja lisäksi yhteinen Yhteisvastuu-järjestö, jossa on sovittu, että kun joku veteraani tulee 100-vuotiaaksi, niin tehdään iso juttu kyseisen järjestön jäsenlehteen. Nyt on käynyt niin, että 100-vuotiaita on niin paljon, että pitäisi paksuntaa lehtiä oikein reilusti, jotta saataisiin jokaisesta 100-vuotiaasta elämänkertajuttu. Joskus joudutaan lipsumaan tästä. Tarina tulee jokaisesta, mutta elämänkertahaastattelua ei aivan kaikista.

Asia, jolla olimme siellä eduskunnassa, meidän roolit oli jaettu siten, että nämä veteraanit itse, joita oli koko maasta aina Utsjoelta Hankoon, he itse esittivät asiansa eduskunnassa ja me leipäpapit eli järjestötyössä mukana olevat olimme vain kuulolla. Noin puolet veteraaneista pääsee tällä hetkellä kuntoutukseen, joka pitäisi kuitenkin kuulua kaikille. Valtiokonttori on asettanut Valtioneuvoston puolesta sellaisen tavoitteen, että 10 päivän kuntoutus kuuluu veteraaneille automaattisesti kerran vuodessa. Ja asia on selvä: 47 prosenttia pääsi viime vuonna ja tänä vuonna suurinpiirtein sama määrä. Täytyy sanoa, että jotkut veteraanit eivät edes halua kuntoutukseen. He ovat olevinaan niin hyvässä kunnossa, että eivät halua. Mutta enemmistö haluaa. Kuntakohtaisia eroja on aika paljon. Jotkut kunnat ovat organisoineet tämän veteraanien kotihoidon ja kuntoutuksen paremmin kuin joku toinen kunta. Jotkut kunnat eivät suuremmalla rahallakaan pysty hoitamaan hommia, mutta naapurikunnassa taas pienemmällä rahalla hoidetaan kaikki. Katselin kuntoutustilastoja ja parhaat kunnat ovat tuolla pohjoisessa. Siellä pääsee enemmän kuin yhden kerran vuodessa. Jollain kunnalla kuntoutusprosentti oli 130 prosenttia, se oli kuin siperialainen äänestysprosentti.

Se tarkoittaa sitä, että kolmen vuoden aikana pääsee neljä kertaa. Sellainen perustieto tässä kuntoutuksessa, että avokuntoutus eli ei ole missään laitoksessa, maksaa tällä hetkellä 1000 euroa eli satasen päivässä. Mutta kun siihen on tavallisesti liitettävä kotihoidon tukea, kotiapua, asiointiapua ja niin poispäin, se maksaa toisen 10 päivän tuen. Nyrkkisääntö on, että 2000 euroa ovat kuntoutuskustannukset avohoidossa. Jos on laitoskuntoutuksessa eli laitoksessa, jossa annetaan lääkärinapua ja kuntoutusta ja asuukin siellä, niin se maksaa myös 2000 euroa 10 päivässä.

Lehdistössä porukkaa, joka ei aina tunne näitä asioita, joten minäkin olen tällä viikolla joutunut vastamaan kolmelle lehtimiehelle, jotka ovat kyselleet, että miksi emme myy järjestöjen omaisuuksia pois ja jaa niitä rahoja veteraaneille. Rintamaveteraaniliiton omaisuus on suurinpiirtein toimistokalusteet; se on siinä. Olemme vuokralla valtion osoittamassa toimitilassa. Aikanaan, parikymmentä vuotta sitten liitto perusti säätiön, jossa kaikki varat ovat. Näitä varoja on vähän yli puolisen miljoonaa. Jos nuo puoli miljoonaa jaetaan eli otetaan pois xxx-pankista ja jaetaan niille 6000 veteraanille, niin se tarkoittaa 77 euroa per nokka. Eli sillä rahalla saa vain vähän vajaa puolen päivän kuntoutuksen. Puhe veteraaniliittojen varojen jakamisesta veteraaneille on ihan roskapuhetta. Älkää uskoko siihen. Sotaveteraaniliitto on vähän isompi. Sillä on enemmän varoja, mutta ei senkään varat riitä kuin yhden päivän kuntoutukseen. Taloudellisesti parhaiten asiat ovat Sotainvalidien Veljesliitolla, koska heidän hoitonsa, kuntoutuksensa ja muu on erikseen sotavammalailla turvattu. Heillä on sitten hoitolaitoksia ja muita, mutta ei tuollaista vanhentunutta hoitolaitosta noin vain yli yön muuteta rahaksi.

Kyllä se niin on, että valtion budjetti on se, mistä näitä varoja on saatava, jotta nämä luvatut kuntoutuksen voidaan hoitaa. Kun sitten jollekin aktiivipoliitikolle kertoo näistä asioista, niin he kysyvät, että ettekö tiedä, että nyt on talouslama tulossa ja rahaa on vähän. Olen vastannut, että kyllä tiedän näistä, mutta jos veteraanien kuntoutusta ei seuraavan neljän vuoden aikana hoideta, niin se jää hoitamatta. Tämä on sellainen menoerä, joka ei heilauta taloutta sinne tai tänne, se on pienenevä eikä jää menojen pohjalastiksi. Se on niin sanottu kertameno.

Talousnäkymistä

Mutta puheenjohtaja, nyt pitäisi puhua Suomen taloudesta. Kun olen kiertänyt näissä Wanhojen Toverien tilaisuuksissa entisenä kansanedustajana, niin nousee aina esiin kysymys, että miten voidaan selittää, että on ajauduttu tällaiseen lamaan kuin Kreikka on. Kuinka yksi maa voi ajautua tällaiseen tilanteeseen? Eikö ole mitään opittu siitä, kun meillä Suomessakin oli pankkikriisi? Vastaus on: ei toisen onnettomuuksista opita. Näyttää olevan niin. Se on kumma juttu. Kerron tästä Suomen pankkikriisistä vähän kauempaa, jotta voisin havainnollistaa tilannetta. Suomen pankkikriisi syntyi, kun 1980-luvulla vapautettiin rahamarkkinat ja katsottiin, että Suomen kansa on itse kypsä päättämään kuinka paljon se ottaa lainaa ja osaa laskea, että tulot riittävät sen maksamiseen.

Suomalaiset kotitaloudet eli me tavalliset pulliaiset osasimme sen. Minkäälaista pankkikriisiä ei olisi syntynyt Suomeen kotitalouksien ottamista lainoista. Toinen asia oli, että yritysluotot menivät pieleen. Ja ennen muuta sen takia, että pankeilla oli sellainen toimintaohjelma, että kun rahaa sai ulkomailta niin paljon kuin halusi, niin rahaa piti myös myydä. Ja sitä sitten myytiin eli annettiin lainoina. Käyvällä korolla ja ainakin jonkinmoisia vakuuksia vastaan. Kyllä sitä myytiin myös kulutusluottoina tavallisille palkansaajillekin. Kun ostin Apu-lehden R-kioskilta, niin sen välissä oli tarralla kiinnitetty valkoinen kirje. Ja kun se aukaisi, niin siellä luki: "Hyvä lukija, tässä on valmiiksi täytetty lainahakemus. Tule ja hae 20 000 markkaa ilman vakuuksia. Säästöpankki." Sitten lukija sai valita haluamansa säästöpankin. Ainakin Pohjois-Karjalan Säästöpankki oli tässä mukana. Ja ihmiset meni ja otti.

Sitä rahaa, jota tällä tavalla myytiin, tuli kansainvälisiltä markkinoilta Suomeen ja myytiin täällä asiakkaille. Suomalainenhan eli tavallinen kotitalousasiakas on sellainen, että hän maksaa lainan takaisin. Vielä 20 vuotta tämän pankkikriisin jälkeen tavalliset perheet, emännät ja isännät maksoivat pankkikriisin aikaisia velkoja. Sitä ei muuten muualla Euroopassa tapahtunut. Jos kreikkalaiselle, italialiaiselle tai muille sellaisille lainan on aikoinaan antanut ja hän on joutunut sen kanssa vaikeuksiin, niin hän unohtaa lainan niin pian kuin suinkin. Mutta suomalainen maksaa takaisin. Kiroo ja maksaa. Tämä näkyy siitä, että pankkien luottotappiot, nyt kun on ollut parempia aikoja, luottotappiot ovat plusmerkkisiä. Luottotappiot merkitään tavallisesti taseeseen miinuksella. Plussa tarkoittaa sitä, että jo poistettuja eli pankin menetetyiksi arvioimia lainoja ruvetaan maksamaan takaisin, kun velallinen pääsee uudelleen jaloilleen. Tätä ei tapahdu muualla Euroopassa ja ei sitä tapahdu missään koko maailmassa, paitsi Suomessa.

Silloin myytiin luottoja ja aiheutettiin sellainen tilanne, että luotot olivat vakuudettomia hyvin pitkälle. STS-pankkikin, jossa minäkin olin kolme vuotta 1980-luvun alussa, teki kymmeniä miljoonia vakuudettomia luottoja, jotka sitten kertyivät tappioiksi ja koko pankki meni nurin.

Tästä olisi jonkun pitänyt oppia, että sellainen holtiton luotonanto johtaa turmioon. Vielä yksi esimerkki siltä ajalta: Vuonna 1990 Suomen parhaaksi säästöpankkijohtajaksi valittiin uusmaalaisen säästöpankin johtaja, jonka luotonanto yhtenä vuonna oli kasvanut 90 prosenttia. Häntä pidettiin erinomaisena pankinjohtajana. Sitten säästöpankkiryhmä joutui vaikeuksiin ja meni konkurssiin. Kun se oli menossa nurin, niin pankkitarkastusviraston silloin johtaja Jorma Aranko sanoi Eduskunnan talousvaliokunnassa, että sellainen pankinjohtaja palkittiin parhaana säästöpankkijohtajana, sehän olisi pitänyt ampua. Tilanne oli karannut käsistä. Suomen pankkikriisi johtui siitä, että rahaa myytiin holtittomasti.

Yhdysvalloissa 17 vuotta sitten syntyi sellainen subprime-kriisi. Siellä myytiin myös rahaa. Pankit palkkasivat oikein sellaisia myyntiagentteja, jotka kiersivät talosta taloon ja myivät luottoja yrityksille ja ihmisille. Sanottiin, että saat nyt halvalla luottoa, kolme vuotta ilman lyhennyksiä. Jos asiakas sanoi, että hän ei nyt tarvitse, niin sanottiin, että osta isompi talo tai tee sitä tai tätä. Kun ihmiset sanoivat, että minulla ei ole vakuuksia tähän, niin myyjät sanoivat että ei se mitään, kolmen vuoden kuluttua talous on noussut niin paljon, että sinulla on vakuuksia. Tällä tavalla kymmeniä miljoonia dollareita jaettiin luottoina. Sitten talous lähti laskuun ja sen talon hinta alkoikin laskea eikä nousta. Silloin pankkien oli tehtävä jotain, koska siellä alkoi olla vakuudettomia saatavia niin paljon, että koko pankkijärjestelmä alkoi horjua. Yhdysvalloissa on toisin kuin meillä. Jos minä ostan Miamista huvilan ja otan sitä varten luoton, niin se luotto on sidottu siihen huvilaan. Jos en pysty hoitamaan asiaa, niin vien avaimet pankille ja sanon, että pidä luottosi. Suomessahan luotto annetaan asiakkaalle. Se on asiakaskohtainen ja Yhdysvalloissa asuntoluotto on asuntokohtainen. Kun asuntojen arvo oli pudonnut, niin pankeille jäi epäkurantti asuntokanta.

No mitä pankit sitten teki? No ne ottivat nämä asuntoluotot ja, kuten pankkiirit sanovat, arvopaperistivat ne. Otettiin pankin asuntoluottoja, kulutusluottoja ja autoluottoja miljardin verran ja myytiin nämä luotot sitten jälkimarkkinoille arvopapereina. Siinä kävi sitten niin, että ne jotka olivat ostaneet näitä arvopapereita, hoksasivat sitten, että siellähän on ne vakuudettomat asuntoluotot seassa. Mutta kukaan ei tiennyt, että missä. Mikä arvopaperi olikin se, jolla ei ollut vakuutta. Pankit säikähtivät ja kun vakavarainen pankki alkoi epäillä, että naapuripankin taseessa on näitä vakuudettomia arvopapereita, niin vakavarainen pankki lakkasi luotottamasta naapuripankkia. Pankkien välillä Suomessa ja maailmalla on sellainen tilanne, että pankit antavat toisilleen luottoja ilman vakuuksia, kun ne olettavat, että luoton vastaanottaja on vakavarainen. Osuuspankki luotottaa Nordeaa, Nordea luotottaa Osuuspankkia ja Osuuspankki Sampo-pankkia ja ristiin rastiin.

Maksut pankkien välillä menevät Suomen Pankin tilin tasausjärjestelmän kautta niin että rahat eivät liiku siinä välillä vaan aina kaksi kertaa vuorokaudessa tilit kuitataan. Kun Osuuspankilla on Nordealta saatavia ja Nordealla on Osuuspankista saatavia, niin ne kuitataan keskenään ja katsotaan, että kumpi on velkaa kummalle. Syntyneellä velalla ei ole vakuutta, koska edellytetään, että velallinen on vakavarainen.

Yhdysvalloissa alettiin epäillä, että toinen pankki ei olekaan vakavarainen, jolloin luottoa ei annettu. Silloin pienet pankit rupesivat menemään nurin. Niin syntyi subprime-kriisi, joka levisi sillä tavalla, että kun puhutaan reaalitaloudesta, niin se siirtyi elinkeinoelämän kriisiksi sitä kautta, että kun pankit eivät luota kehenkään, niin ne eivät anna luottoja myöskään teollisuudelle eikä muulle liike-elämälle. Syntyy luottolama ja sitten muu lama ja työttömyys ja niin edelleen. Tämä oli se Yhdysvallat.

Nyt mennään sitten Kreikkaan, Italiaan, Irlantiin ja Portugaliin. Kun nämä maat ovat olleet Euroopan rahaliiton jäseniä, niiden pankkijärjestelmään on saatu rahaa Euroopan keskuspankilta oletuksin, että kaikki nämä rahaa lainanneet pankit ovat vakavaraisia. Ja vaikka valtiontaloutta on hoidettu huonosti ja koko ajan velkaannuttu, niin sitä velkaa on saatu halvalla, koska korko on ollut käytännössä sama koko euro-alueella. Pikkuhiljaa on sitten huomattu, että kaikki maat eivät hoidakaan asioita samalla tavalla, vaan toisilla mailla on väljemmät säännöt kuin toisilla.

Kun tämä on huomattu, niin pankkeja, muita rahoituslaitoksia ja sijoittajia tämä tilanne on alkanut tavallaan polttelemaan sillä tavalla, että ei olekaan enää annettu lainaa samalla korolla sekä Irlannille että Suomelle. Vaan on katsottu, että koska Irlannissa on ollut vähän väljää tuo rahankäyttö ja siellä saattaa tulla tappioita, niin on nostettu korkoa. Korkomäärä on tavallaan riskimittari. Olen verrannut joissakin tilaisuuksissa korkoa kuumeeseen. Jos ihminen on sairas ja hänellä on kuumetta, niin kuume voi olla hyvinkin korkea. Kuume sinänsä ei ole kuitenkaan sairaus. Se on vain oire siitä, että jotain on vialla. Korko on niinkuin kuumetta. Korko voi olla hyvin matala, jos luotonsaaja on maksukykyinen. Mutta jos epäillään, että hän ei ole vakavarainen, niin se nousee samassa suhteessa kuin epäilys on. Tällä hetkellä, kun on huomattu, että nämä maat ovat hoitaneet asioitaan huolimattomasti, Kreikka joutuu maksamaan yli 10 vuoden lainan korostaan yli 20 prosenttia. Italia 7 prosenttia. Espanja 5 prosenttia. Portugali lienee 25 prosenttia, Suomi 2 prosenttia ja Saksa vähän alle. Korko mittaa miten kansainväliset rahamarkkinat... aina puhutaan markkinoista... Kyllä jokaisella markkinalla, jokaisella luotonantajalla on ihan oikea nimi. Ensin on pankin nimi ja tirehtöörin nimi. Ei se ole sellainen kasvoton porukka. Pankinjohtajat joko myöntävät lainaa tai eivät myönnä. Minua on ärsyttänyt aina, kun puhutaan kasvottomista markkinoista. Ei sellaisia ole. Suomessa jos puhutaan markkinoista, niin se on Reijo Karvinen, Osuupankki ja niin pois päin. Voisin luetella nämä toimitusjohtajat. [Kansaivälisillä rahamarkkinoilla] pankinjohtajat eivät sitten luota toisiin pankinjohtajiin, kun huomataan, että kaikki ei ole kunnossa.

Kun esimerkiksi Kreikassa korko on ollut alhainen ja maassa ei ole toimivaa verojärjestelmää, niin siellä ei ole sellaista verohallintoa eikä verotilastoa, joka olisi kunnolla toimiva ja luotettava. Rahaa on saatu samalla korolla, kuin muuallakin Euroopassa ja sitä on sitten otettu kanssa. Sitä on otettu teollisuuteen, sitä on otettu kotitalouksiin ja vähiten sitä on ottanut valtio. Nyt kun korko on yli 20 prosenttia ja Kreikassa valtion velka on noin 400 miljardia, siis 400 000 miljoonaa, niin jos siitä laskee yli 20 prosentin mukaan korkoa, niin vuotuiset korkomenot ovat niin suuret, että Kreikka ei yksinkertaisesti selviä. Tähän tilanteeseen on nyt tultu. Minkä jälkeen päätettiin, että Kreikan valtion velkaa leikataan alas 50 prosenttia. Se 400 miljardia, mitä he ovat velkaa, ei ole kaikki valtion velkaa, vaan sitä on sitten kunnallisessa järjestelmässä ja monessa muussa. Kun päätettin leikata 50 prosenttia, niin se tarkoittaa sitä, että Kreikan velkapottia alennetaan noin 100 miljardia. Monet eivät nyt ymmärrä mitä tässä tapahtuu. Tarkoittaako se sitä, että velat katoavat? Se tarkoittaa, että velat otetaan pois Kreikan valtion taseesta, mutta ne ovat tappiota niille, jotka ovat rahat lainanneet. Ja ketkä ovat lainanneet: Ranskalaiset, saksalaiset, espanjalaiset ja italialaiset suurpankit. Kyllä ne pystyssä pysyvät, mutta 100 miljardia euroa on iso summa. Se on kaksi kertaa Suomen budjetti.

Jos nämä tappiot otetaan pankkien taseeseen eli leikataan niiden saatavia, niin on muistettava, että lainasalkku on pankin omaisuutta. Kun isot pankit kokevat tällaisia menetyksiä, niin ainakin kaksi viikkoa ranskalaiset ja saksalaiset eli Sarkozy ja Merkel väänsivät kättä siitä, että miten ne tappiot hoidetaan. Ranskalaisilla pankeilla Credit Agicolella ja Societe Generalella on suuria saatavia Kreikassa ja Sarkozy yritti hoitaa asian niin, että kaikki yhdessä tulevat tukemaan Ranskan pankkeja. Ja Merkel sanoi, että Saksan veronmaksajat eivät tule Ranskan pankkeja. Se on Ranskan asia. Nyt on sovittu niin, että Ranskan valtion budjetista otetaan se pankkituki, mikä siellä tarvitaan, mutta lisäksi siihen tulee tukemaan Ranskan, Saksan ja Espanjan pankkeja, Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Euroopan Keskuspankki.

Ja Euroopan Keskuspankki on laitos, jossa Suomen Pankki on osakkaana. Jos Euroopan Keskuspankki kärsii sanotaan vaikka 100 miljoonan tappion, niin Suomen Pankki kärsii kaksi ja puoli miljoonaa. Jos se on 100 miljardia, niin Suomen Pankki kärsii 2,5 miljardia. Se on Suomen osuus Euroopan Keskuspankin pääomasta. Suomen Pankkihan ei ole mikään haarakonttori vaan se on omistaja. Se omistaa sen osan Euroopan Keskuspankista, sinne on siirretty pääomia. Ja jos Euroopan Keskuspankki kärsii tappioita, niin se leikkaa kaikilta keskuspankeilta omistussuhteessa pääomia pois. On ihan selvää tällä hetkellä, että Suomen Pankkikin tulee kärsimään jonkinmoisia tappioita, mutta pankin varat ovat sen verran isot, että kyllä sen kestää ilman, että kukaan meitä sitä huomaakaan. Ainoa on pankin tirehtööri, joka laskee tappioita. Ja vuoden kuluttua myös Valtionvarainministeriö huomaa sen, koska Suomen Pankin voitto jää pienemmäksi kuin se on tähän asti ollut. Suomen Pankkihan elää sijoitustuloilla ja korkotuloilla. Siellä ei ole senttiäkään veronmaksajien verorahoja budjetissa. Se elää sijoitustuotoilla ja sijoituspääomasta tulee leikkautumaan jonkin verran pois.

Kun isot kansainväliset rahoittajat joutuvat leikkaamaan varallisuuttaan alas, niin niiden luototusmahdollisuudet elinkeinoelämälle pienenevät. Ja toinen vielä vakavampi asia on, että kaikki pankit eivät suinkaan ole yhtä vahvoja. Käy sillä tavalla, että pankit alkavat epäillä toisiaan, kuten kävi Yhdysvalloissa Subprime-revohkan yhteydessä. Pankit alkavat pidätellä eivätkä anna toisilleen luottoa, mikä tarkoittaa, että pankkien luotonantokyky vähenee ja edessä on luottolama. Jos tule luottolama, kuten nyt näyttää, ensin tulee tappioita vaikka kuinka paljon ja sen jälkeen luottolama. Se merkitsee elinkeinoelämän toiminnan hidastumista, työttömyyttä ja taantumaa. Siirrytään finanssikriisistä reaalitalouden kriisiin.

Suomen pankkikriisi on meille karvas opetus. Sen jälkeen on ollut pari muuta sellaista maailmanlaajuista kriisiä, mutta ei ihminen niistä opi. En tiedä mikä on sitten seuraava, kun tästä on taas päästy eteenpäin. Nyt on puhuttu, että Kreikka olisi pitänyt heti heittää ulos Euroopasta. Se oli yksi vaihtoehto. On se vieläkin.

Jos Kreikka olisi heitetty ulos, niin olisi leikattu enemmän kuin 50 prosenttia. Kaikki järjestelmän tappiot olisivat vielä suuremmat kuin ne 50 prosentin menetykset. Kun tällainen kriisi, joka leviää kansainvälisille markkinoille, kun semmoinen on päällä, siihen ei ole olemassakaan hyvää ratkaisua. On huono, vielä huonompi tai joku tuommoinen. Sen takia on vaikeaa ja on sanottu, että tämä on poliittinen kriisi, kun päätöksentekijät eivät oikein osaa sanoa, että miten pitäisi toimia. Politiikassa on monesti niin, että oma nahka lähinnä ja paita seuraavana.

Ranskalaisten yritys saada muut maksamaan heidän pankkiensa tappioita piti ensin torpata. Ja Suomen hallitus ja demarit erityisesti jo vaalien alla sanoivat, että jos kansainvälisiin rahastoihin joudutaan laittamaan meidän veronmaksajien rahoja, niin niillä pitää olla vakuudet ja yksityisen sijoittajan, joka riskin on ottanut, pitää myös osallistua. Silloin kun tämä kriisi alkoi, Portugal oli ajankohtainen. Minäkin kirjoitin, vaikka eläkevaari olen, kirjoitin puoluejohdolle, että katsokaa nyt, että sitten kun Suomen veronmaksajien rahoja ryhdytään sijoittamaan sinne näiden kansantalouksien auttamiseen, niin pitäkää huolta siitä, että ne kaikki eivät kaadu veronmaksajien piikkiin.

Ne, jotka ovat sijoittaneet sinne rahojaan, ovat keränneet vuosikausia huikeita korkoja ja heidän pitää myös maksaa. Jos menee meidän varoja, niin pitää neuvotella sellainen järjestelmä, jossa rahat eivät mene ilman vakuuksia. Jonkinlaisia vastapalveluja pitää lainansaajalta saada. Meidän lehdistö on sitten irvaillut tälle: joo, kukaan muu ei ole vaatinut vakuuksia kuin Suomen hallitus. Ja mitä se Urpilainen hyökkäilee sinne Brysseliin. Se on kuulema jonninjoutavaa touhua ja tulee Suomelle vain vieläkin kalliimmaksi. No kuka elää, se näkee. Se on periaatteessa selvää, että jos Suomen veronmaksajien rahoja laitetaan muiden valtioiden rahoittamiseen, niin kyllä siinä pitää jotain vastapainoa olla. Onko se sitten onnistuttu neuvottelemaan sillä tavalla, että vaakuudet toimivat, on toinen kysymys.

Meillä on Suomessa todennäköisesti vähän kuin mutkan kautta, että tämä taantuma tulee myös meille. Silloin kun oli tämä Subprime-kriisi, niin monet Suomessa kertoivat, että eihän tämä meitä koske. Mutta kun se leviää ympäri maailman. Silloin esimerkiksi saksalaiset ja ranskalaiset suurpankit olivat ostaneet näitä Subprime-velkakirjoja ja huomasivat, että heillähän on täällä ihan silkkoa vaan taseessa ja heti poistivat ne sieltä. Se on vain niin toverit, että miten oikein myyt sellaiselle ostajalle, jolla ei ole rahaa? Mehän elämme ulkomaankaupalla.

Euroopan laajuissa vaikeuksissa, vaikka meillä menee hyvin, veroja kerätään ja systeemi toimii, niin emme me pärjää, jos se asiakas, joka ostaa meiltä tavaraa, on niin köyhä, että se ei pysty ostamaan. Mitä me viedään sellaiseen paikkaan, jossa on PA? Tämä on se kytkentä Suomen taloudesta muun maailman talouteen. Olemme sellainen kansantalous, joka elää viennillä. Kansantuotteesta melkein puolet tulee ulkomaankaupasta. Jos sitä ostajaa ei ole rajan takana, me emme pysty myymään ja se iskee meidän talouteen. Tämä on se pelin henki.

Toinen puoli on se, että nämä halvat työvoimat ja kehittyvät maat ja kansantaloudet tulevat meidän sektoreille kilpailemaan ja se kilpailu maailmanmarkkinoilla on jatkuvasti koventunut. Jos emme pidä kilpailukykyämme kunnossa, joudumme tyytymään vaatimattomampiin tuloihin ja elämään siten kuin jokaisella on varaa.

Presidentinvaalit

Presidenttivaaleissa minua jurppii, että Niinistö on monta vuotta saanut harjoittaa presidentinvaalikampanjaa ilman että kukaan on tarttunut siihen. Se on ollut lehdistön myötäjuoksua. Yksi mielenkiintoinen juttu tässä sattui, josta ainoastaan suurista lehdistä ainoastaan Helsingin Sanomat kertoi. Niinistö yhdessä haastattelussa sanoi, että hän haluaisi, että kun minä olen presidentti, niin minä haluaisin pitää Mäntyniemessä iltakouluja, jossa minä tietysti olen puheenjohtaja (minä kuvaan nyt mitä hän tarkoitti) ja sitten valtioneuvosto tulee paikalle.

Tämähän tarkoittaa, että Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ryhtyy johtamaan valtioneuvoston operatiivista toimintaa. Jos minä olisin sellaisena aikana valtioneuvoston jäsen, minä en menisi sellaiseen iltakouluun. Kun Rafael Paasio oli nappulaliiga-aikanaan pääministerinä, niin lehtimiehet kysyivät häneltä, että montako kertaa sinä pääministerinä kävit Tamminiemessä. Rafu sanoi, että kaksi kertaa: silloin kun nimitettiin ja silloin kun erottiin. Presidentillä on omat tehtävät ja valtioneuvostolla on omat tehtävät. Minua ärsytti, kun Demarikaan ei ottanut tähän mitään kantaa. Ja Ahteen Matti kirjoitti Hesarin yleisönosastossa, että hyvä ajatus! Se lisäsi minun tuskaa vielä enemmän.

Tässä presidentinvaalissa on mielenkiintoista nähdä, että kuka on toinen toisella kierroksella, jos sellainen tulee. Mutta ei se hyvältä näytä. Voi olla, että demareiden vaalikone lähtee liian hitaasti käyntiin. Kyllä Paavo kiertää kenttää ja tekee parhaansa, mutta aika näkymätöntä se on. Tämä EU-tilanne puhuu häntä vastaan. Aika paljon väki puhuu sitä, että kun väki ei ole yksituumaisesti sitä euroa rakastanut ja nyt siellä on muutamat maat, jotka ovat hoitaneet asiat huonosti ja toisten niskoille. Kun mietitään, kuka on selvimmin EU:n kannalla, niin se on Paavo Lipponen. Tämä asetelma puhuu häntä vastaan. Timo Soinilta ei ole tullut yhtään ehdotusta, miten pitäisi toimia, paitsi aina on toimittu väärin. Ei ole selvä, mitä pitäisi tehdä eikä tule minkäänlaista positiivista palautetta toimenpiteistä, ei muuta kuin kritiikkiä.

Niinistökin on yhtä-äkkiä alkanut kritisoimaan unionin politiikkaa. Aika paljon on mielipide muuttunut siitä, mitä hän edusti aikaisempina aikoina. Natojäsenyyttäkin kannatti tiukasti ja nyt se on sopimaton ajatuskin. Tämä on sellaista puliveivausta. Jos Niinistöstä tulee presidentti, niin hänen suosionsa putoaa vuodessa puoleen, sillä hän on hänen omaa puoluetoveriaan Pertti Salolaista lainaten: "Niinistö on suorastaan v-mainen jätkä."

Sähköpostipalautetta Keskilinkille voi lähettää osoitteeseen webmaster (miumau) keskilinkki (piste) com.

Kirjoittaja on FC Haka Oy:n vähemmistöosakas.

Lähetä MySpaceen