Veikkausliiga 2009: TamU - FF Jaro 0-2 (0-1) [23.04.2009]

[mobile]

[Petresculle pelilupa viime tipassa] [Lappalainen odottaa aggressiivista Jaroa] [Tilastot niukasti TamU:n puolella] [Jaron myrskyvaroitus muistetaan TamU-leirissä] [Joukkue hakee tuntumaa nurmeen] [Blogisti Pohja heräsi talvihorroksesta] [Ilari Ruuth saanut konkareilta hyvin tukea] [Kavénilla komea nollapelitilasto] [Niemellä eniten mestaruuksia] [Jaro avaa kauden tänään]

Joukkueet kentälle

1. Joukkueet saapuivat kentälle erotuomareiden jäljessä saattajat mukanaan. Pääkatsomossa ei tässä vaiheessa näkynyt niin paljoa katsojia. Erotuomareina olivat Jouni Hyytiä, Esa-Tommi Vehviläinen ja Pekka Nuppola. Talven harjoitusotteluista tutuksi tullut neljäs erotuomari Riku Vihreävuori ehti livahtaa jo ennen kulkuetta kentän puolelle tehtäviinsä.

Pelaajaesittely

2. Joukkueet saattajineen pelaajaesittelyssä. Puna-asuinen vierasjoukkue Jaro hävisi melkein näkyvistä katsomon punaisia penkkejä vasten.

Joonas Laurikainen, Antti Pohja, Marco Matrone, Aapo Lappalainen

3. Jaron joukkueessa Joonas Laurikainen (vasemmalla) ja TamU:n joukkueessa Aapo Lappalainen (oikella) olivat minulle pelaajia, joiden esityksiä olen nähnyt vähemmän. Lappalainen taisi olla viime syksynä näkemässäni TamU:n ottelussa vielä vaihtopenkillä, mutta sai peliaikaa Uusi Lahti Cupissa, Liigacupissa ja talven harjoituspeleissä. Joonas Laurikainen pelasi aiemmin Interissä ja olen nähnyt hänet Pirkka-hallissa, vaikka takatukkaa taisi olla silloin hiukan enemmän. Laurikaisen Veikkausliigadebyytti taisi olla vuodelta 2005 juuri Interin riveissä. Antti Pohja ja Marco Matrone ovat sitten vähän tutumpia pelaajia.

Rafinha, Papa Niang

4. Rafinha ja Papa Niang muodostivat laidalla taisteluparin, joka kirmasi pallon perässä pitkin laitaa kumpaankin suuntaan.

Rafinha, Jari Niemi, Papa Niang

5. Papa Niang keskittyi pelaamiseen, mutta Rafinha käytti paljon energiaa myös viestimiseen ilmeisesti erotuomarin suuntaan. Taustalla oli ilmeisesti Jari Niemi.

Rafinha, Jonas Emet

6. Rafinha sai vaihteeksi kamppailupariksi Jonas Emetin. Rafinha pelasi selvästi palloa, vaikka "reisikamppasi" samalla palloa kohti höyryävän Emetin.[korjattu tähän, kuten muuallekin, kiitos palautteesta]

Jonas Emet, Rafinha

7. Jonas Emet tuiskahti kamppailutilanteesta vatsalleen kentän ulkopuolelle ja Rafinha alkoi heti viittoa erotuomarille, että ei hän mitään tehnyt, mikä ainakin tällä kertaa piti paikkansa.

Jonne Hjelm, Jani Tanska, Heikki Aho, Jonas Portin

8. Jonas Portin käänsi kristillisesti toisen posken torjuessan Jonne Hjelmin laukaisuyritystä. Pelaajat vasemmalta oikealle: Hjelm, Jani "Danmark" Tanska, Heikki Aho ja Portin.

Rafinha, Mikko Kavén, Jouni Hyytiä, Jens Portin, Papa Niang

9. Ottelun ensimmäisen maalin pääsi Papa Niang puskemaan Heikki Ahon keskityksestä. Pallo suuntautui oikeaan alakulmaan, jonne Mikko Kavén heittäytyi, mutta turhaan. Seuraavassa ottamassani kuvassa Jouni Hyytiän lisäksi etualalla kävelevä Jens Portin ehti tietysti pallon eteen. Vasemmalta oikealle: Rafinha, Kavén, Hyytiä, Portin ja Niang.

Aleksei Kangaskolkka, Jani Tanska, Sebastian Mannström

10. Aleksei Kangaskolkka teki Liigacupissa maaleja, mutta Veikkausliigassa ei ensimmäisessä pelissä syntynyt yhtään maalia, vaikka tässäkin Kangaskolkka harhautteli Jani Tanskaa. Oikealla oli Sebastian Mannström.

Mikko Kavén

11. Jaron toinen Petter Meyerin laukoma maali pudotti TamU:n maalivahti Mikko Kavénin polvilleen. Itsekin sain kameraani vain epäterävän kuvan Meyerin eteenpäin heilahtaneesta jalasta, jonka perusteella näin, että kyseessä oli oikean jalan tykki.

Mathias Lindström, Jonas Emet

12. TamU:n Mathias Lindström aloitti itsetutkiskelun samalla kun Jonas Emet spurttasi kohden kulmalippua juhlimaan siellä maalia tuulettanutta Petter Meyeriä.

Jonas Emet, Mathias Lindström

13. Aurinkokatsomossa Tampereelle saapuneet vajaat 20 Jarofania aloittivat taustalla villin juhlinnan.

Joonas Laurikainen, Jens Portin, Marco Matrone, Heikki Aho, Jonas Emet, Petter Meyer

14. Joonas Laurikainen, Jens Portin, Marco Matrone, Heikki Aho ja Jonas Emet juhlivat oikealla olevan Petter Meyerin maalia. Minusta oli mukavaa nähdä Meyer kentällä täydessä pelikunnossa, koska olin kolmisen vuotta sitten paikalla yhdessä harjoitusottelussa, jossa hän loukkaantui todella pahannäköisesti.

Jonas Emet, Rafinha, Petter Meyer

15. Jonas Emet ja Petter Meyer ahdistelivat Rafinhaa. Taustalla katsomossa oli selvästi ahkerasti muistiinpanoja tekevä Veikkausliigaseura RoPSin skautti, joka oli naamioinnut etnisen päähineensä hyvin katsomon väreihin.

Sinikaarti

16. TamU:n kannattajat sinikaartilaiset pitivät tunnelmaa yllä tiheässä rykelmässä, vaikka pystyivät peittämään vain vaajaat puolet heille varatusta katsomonosasta.

Palkintojenjako

17. Ottelun jälkeisessä palkintojenjaossa Jarosta palkittiin Heikki Aho (oikealla). TamU:n pelaajista palkittiin Jari Niemi, joka sai vastaanottaa parikin palkintoa.

Loppukättelyt

18. Loppukättelyt.

Jaro ja fanit

19. FF Jaron pelaajat tervehtivät ottelun jälkeen Tampereelle saapuneita faneja.

Mika Laurikainen, Ari Hjelm

20. Jaron päävalmentaja Mika Laurikainen ja TamU:n päävalmentaja Ari Hjelm ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

Veikkausliigan avausottelussa Tampereella Tampere United kohtasi FF Jaron 23.4.2009 klo 18:30 alkaneessa ottelussa. Kummankin joukkueen ensimmäinen ottelu oli siirtynyt pelikenttien heikon kunnon vuoksi. TamU:n piti kohdata lauantaina 18.4.2009 VPS Ratinassa, mutta liiga-avaus siirtyi seuraavan viikon keskiviikkoon. Jaron piti kohdata kotikentällään RoPS:in. Tämän pelin joukkueet olivat kohdanneet viimeksi talvella Liigacupissa, jossa TamU voitti niukasti 1-0. Tamperelaisten mielestä Jaron peli jätti kuitenkin "myrskyvaroituksen" ja TamU:n Liigacup-menestyksestä huolimatta ottelua ei pidetty minään läpihuutopelinä.

Ottelun jälkeen tamperelaismedia oli kentän laidalla kiinnostunut ennen muuta Jaron puolustaja Heikki Ahosta, joka täksi kaudeksi vaihtoi TamU:sta Jaroon. Valitettavasti en yleisessä hälyssä saanut selvää aivan kaikista kysymyksistä tai vastauksista. Ihmiset puhuvat välillä niin, että he sanovat ehkä sanan alun voimakkaasti, mutta nielevät lopun tai sanovat sen paljon hiljaisemmin. Puheesta paikanpäällä muistiinpanoja tehdessä se ei hirveästi häiritse, koska korva pystyy erottamaan sanat hälyäänistä huolimatta, mutta äänityksiä kuunnellessa puheesta ei välillä saa selvää millään.

Toimittaja A: Miltä tuntui pelata kotikentällä?

Aho: Luonnollisesti kun aloituspelissä on toisella puolen kenttää, niin siinä on aika erikoinen fiilis.

Toimittaja B: Kolme pistettä oli ilmeisesti hyvä startti liigaan?

Aho: Kyllä ehdottomasti. Jokainen tietää, että kun sarja alkaa, niin kolme pistettä on tärkeä juttu koko joukkueen itseluottamukselle ja sitä kautta saadaan peli kulkemaan.

Toimmittaja C: Oliko voitto erityisen makea, kun vastustaja piti ...

Aho: Noo, kolme pistettä siitä vain tulee.

Toimittaja D: Mitens oma (peli)?

Aho: Kenttä on vielä huono, joten on vaikea kontrolloida palloa.

Toimittaja D: Mutta ei ilmeisesti pettänyt alla?

Aho: Ei, se on ollut Ratinan etu aina, että se on kiinteä astuttaessa. Jalan alla se ei paljon liu'u.

Toimittaja D: Jos pallo eli siellä ja pomppi vähän, niin ei ollut sitä vaaraa, että menee ...

Aho: Ei, se on kuitenkin vuodenaikaan nähden ihan hyvä.

Toimittaja E: Sanopas vähän tuosta maalista.

Aho: Tällä kertaa keso osui hyvin kohdalleen ja Papa sai hyvin käännettyä vaikeasta pallosta maalin suuntaan.

Toimittaja E: Oliko noita harjoiteltu vai oliko se sattuma?

Aho: Tottakai kesojakin harjoitellaan treeneissä, mutta pienestä se on kiinni, että osuuko se just siihen päähän vai ei. On kuitenkin kohtalaisen pieniä välejä siellä puolustajien välissä. Tällä kertaa se osui sinne.

Toimittaja F: Tarkoitus oli löytää Papan päätä vai?

Aho: No, jonkun pää ainakin... (huvittunutta naurua).

Toimittaja G: Kun on puhuttu Jaron talousvaikeuksista, niin onko sinulle tullut liksaa ajallaan?

Aho: Kaikki on hoidettu kyllä ajallaan niin kuin pitääkin.

Lehdistötilaisuudessa TamU:n mediaofficer Jari Runsas onnitteli Mika Laurikaista voitosta ja pyysi häntä kertomaan omin sanoin, mitä mieltä hän oli pelistä.

Laurikainen: Tulokseen tietysti olen erittäin tyytyväinen. Eniten olen tyytyväinen meidän tapaan voittaa se peli. Joukkue pisti itsensä peliin. Toki meidän taktiikka onnistui hyvin. Tiedetään TamU:n laatu ja siihen pitää vain varautua. Jos sen hetkeksikin unohtaa, niin kyllä siinä oma pää soi. Meillä oli puolustusmoraali oikein hyvä. Ihan niin hyviä vastahyökkäyksiä ei tänään saatu aikaiseksi, mitä tarkoitus oli, mutta riittävästi. Olihan siinä muutama paikka. Vaikka laukauksia ei ollut niin paljoa, niin oli hyviä tilanteita. Kyllä meidän puolustuspeli ja onnistunut puolustustaktiikka oli tämän voiton salaisuus. Täytyy sanoa vielä, että meidän debytantit teki molemmat maalit. Se paine on ainakin poissa hartioilta. Mä uskon, että se vähän helpottaa meidän alkua. Hyyrysen Mikko oli kovassa flunssassa ja hänellä oli keuhkoputkessa pieni tulehdus. Hänet saadaan sitten Inter-peliin mukaan ja se pisti (tässä ottelussa) pakan vähän uusiksi, mutta hyvinhän tämä näinkin meni.

Media officer: Kiitoksia. Ja sitten Zico?

Hjelm: No joo, täytyy sanoa sillä tavoin, että kuten Mika sanoi, tämä oli taktinen voitto tänään. On äärimmäisen vaikeaa saada voittoa tuollaisesta joukkueesta, joka vetäytyy tuonne alas. Kyllä me kovasti yritettiin, mutta ei se riitä, että me oltiin hyökkäysalueella enemmän kuin vastustaja. He tekivät muutaman hienon maalin. Kyllä meidän pelaajat kovasti yritti. Ainoa mikä siitä puuttui, oli sellainen taisteleminen. En minä silti missään nimessä voi pelaajia syyttää, koska ne yritti kyllä paljon hyökkäyspäässä. Pieni herätys ja toivon, että tämä oli opetus ja herätys meidän pelaamiseen. Nää ensimmäiset pelit ovat taistelupelejä ja tappelupelejä, ei niitä pelata kauneuden takia vaan pisteiden takia. Ehkä laitoin liian pelaavankin joukkueen kokoonpanoon.

TamU:n kokoonpano: 1. Mikko Kavén, 3. Mathias Lindström, 7. Jussi Kujala, 8. Antti Pohja, 11. Aleksei Kangaskolkka, 13. Sakari Saarinen, 18. Rafinha, 20. Juska Savolainen, 21. Jonne Hjelm, 25. Aapo Lappalainen (58. min. 10. Tomi Petrescu), 30. Jari Niemi. Vaihtopelaajat: 12. Juha Soukiala (mv), 16. Ilari Ruuth.

Varoitukset: 46. min. Juska Savolainen.

FF Jaro:n kokoonpano: 1. Markus Koljander, 2. Jani Tanska, 3. Heikki Aho, 4. Jonas Portin, 7. Marco Matrone, 10. Jonas Emet (83. min. 21. Daniel Fellman), 16. Papa Niang (68. min. 5. Kristian Kojola), 17. Petter Meyer (63. min. 6. Janne Vellamo), 19. Sebastian Mannström, 22. Jens Portin, 23. Joonas Laurikainen. Vaihtopelaajat: 12. Vitali Teles (mv).

Varoitukset: .

Maalit: 39. min. Papa Niang (Heikki Aho) 0-1, 55. min. Petter Meyer 0-2.

Erotuomarit: Jouni Hyytiä, Esa-Tommi Vehviläinen (I avustava), Pekka Nuppola (II avustava), Riku Vihreävuori (IV). Yleisöä oli 2512 henkeä.

Facebook Jaa Facebookissa
MySpace Lähetä MySpaceen

[Paluu] [2009] [Ottelutapahtumat] [Ottelupöytäkirja] [Jaro-tulokkaat voiton takeena kauden avauksessa] [TamU tuupertui Jaron puolustusmuuriin]

Valid XHTML 1.0 Transitional Valid CSS!