[Rovaniemen Keskuskentän peruskorjaus]
[Tärkeät pisteet jaossa Rovaniemellä]
[Omar Yassin ei pelaa Haka-ottelussa ]
["Innostus oli järkyttävä"]
[Omar Yassin uusin sopimuspelaaja]
[Katkaiseeko RoPS putkensa?]
[Pakkovoitto pahassa raossa]
Veikkausliigan 18. kierroksella RoPS ja Haka kohtasivat Rovaniemellä ja koska en ole aiemmin käynyt Rovaniemen Keskuskentällä, päätin hypätä junaan ja matkata katsomaan ottelua. Aiemmin olen käväissyt Rovaniemellä Susivoudin kentällä ja vuonna 2006 käväisin seuraamassa PK-35:n ja RoPSin välistä ottelua Saarenkylän keinonurmikentällä, mutta sitä ottelua en dokumentoimut muuten kuin laittamalla nettiin kuvan 1, kuvan 2 ja kuvan 3, joissa syntyi Antti Kokon tekemä maali.
Matkustin junalla kuten aiemminkin. Ensin taajamajunalla Toijalaan, josta jatkoin IC2-junalla Tampereelle. Siellä vaihdoin IC-junaan, joka matkasi Ouluun. Perillä oli aikaa jatkoyhteydelle tunnin verran ja ehdin käväistä pikaisesti nauttimassa pitsan kaupungilla. Pikajuna 274 oli sitten Rovaniemellä klo 17.31 eli vajaa tuntia ennen RoPSin ja Hakan ottelun alkamista. Keskuskentälle on rautatieasemalta lyhyt kävelymatka.
|
1. Matkoilla näkee välillä jotain "ei koskaan kuultu"-luokkaista ja Koivu-niminen rautatieasema, jonka kohdalle Rovaniemelle matkaava juna pysähtyi hetkeksi odottamaan vastaantulevan junan ohitusta, on yksi sellainen asia, jota pohjoisessa aiemmin satunnaisesti käväissyt allekirjoittanut huomasi tällä reissulla. :-)
2. RoPSin ja Hakan joukkueet saapumassa Keskuskentälle erotuomareiden ja Veikkausliigan lipun jäljessä.
3. Ottelussa oli kunniavieraina RoPS:n ensimmäisen pääsarjakauden eli vuoden 1981 pelaajat. RoPS pelasi ensimmäisen ottelunsa pääsarjatasolla Hakaa vastaan.
4. Marco Matrone kamppaili pallosta Manuel Rivieran kanssa. Etualalla Shane Robinson ja taustalla oleva sinitossuinen pelaaja oli ilmeisesti Timi Lahti.
5. Ottelun ensimmäinen maali syntyi tästä Tuomo Könösen upeasta potkusta. Jälkeenpäin jossain nettikommentissa sanottiin maalin syntyneen vapaapotkusta, minkä virheellisesti toistin oman muistin pätkiessä. Mutta sain palautetta, jonka vielä videosta varmistin, että kyse olikin pelitilannemaali. Könösen tykki lähti noin 5 metriä keskiympyräkaarelta Hakan maalin suuntaan. Könönen ei ole mikään isokokoinen pelaaja, mutta vasurissa on ruutia. Syöttäjiksi arvailin Janne Turpeenniemeä ja Sakari Saarista.
6. Tuomo Könösen kanuuna upposi Hakan maaliin yläriman alapuolelle. Sanoisin melkein, että siinä oli Veikkausliigakauden maali. Harmi, että ottelu ei televisioitu, joten maali tuskin pääsee kovin näkyvästi mukaan mihinkään parhaimman maalin äänestykseen. Pelaajat vasemmalta oikealle: Jarkko Lahdenmäki, Juuso Salonen, Saku Pesonen ja Jaakko Juuti.
7. Uskomattoman maalin ammuttuaan Könönen ryntäsi täyttä kurkkua karjuen halaamaan joukkueen valmentajaa.
8. Tuomo Könönen oli ainoa, joka ryntäsi halaamaan päävalmentaja John Allenia ja Könösen ilme ei ole mitenkään iloisen tuntuinen, kuten tässä tilanteessa otaksuisi. Muut RoPS-pelaajat ja joukkueen taustahenkilöt arkailivat ilmeisesti valmentajaa sen verran, että eivät tulleet mukaan ryhmähaliin.
9. Hiukan myöhemmin huomasin, että vastapäisen katsomon toiseen päähän oli varattu tilaa kotijoukkueen faneille.
10. Thomas Götzl jarrutteli Pekka Sihvolan menoa välillä ottein, jotka eivät olleet aivan sääntökirjasta.
11. Shane Robinson pelasi ensimmäisen puoliajan Hakan keskikenttäryhmityksessä puolustavasti, mutta alkoi rakentaa peliä ja hyökätä enemmän toisella puoliajalla. Vasemmalta oikealle: Tero Nieminen, Mika Lahtinen, Robinson, Regillio Nooitmeer, Zakaria Abahassine, Sakari Saarinen ja Tuomo Könönen.
12. Hakan Jarno Mattila taklasi sivurajalla RoPSin Henrik Ojamaan keltaisen kortin arvoisesti ja kotiyleisö taustalla reagoi aika voimakkaasti. Pelaajat vasemmalta oikealle: Ojamaa, Mattila, Shane Robinson ja Antti Ojanperä.
13. Jarno Mattila ja Alex Nyom törmäsivät yhteen pallotavoittelussa ja Nyomin polvi osui Mattilan palleaan. Törmäyksen jälkeen Mattila keräsi hetken henkeä kentän pinnassa. Pelaajat vasemmalta oikealle: Janne Turpeenniemi, Mattila, Nyom, Pekka Sihvola ja Albin Granlund.
14. Erotuomari Tero Nieminen käväisi jostain syystä keskustelemassa pelaajamuurissa seisovan Manuel Riveran kanssa. Rivera oli kovasti nöyrän näköinen. Vasemmalta oikealle: Pekka Sihvola, Zakaria Abahassine, Tero Nieminen, Mika Lahtinen, Manuel Rivera, Albin Granlund ja Jarkko Lahdenmäki.
15. Obi Metzger sai erotuomari Tero Niemiseltä keltaisen kortin tästä tilanteesta. Erotuomarin mielestä Metzger ilmeisesti meni pallokamppailuun Tuomo Könösen kanssa nappulat edellä. Metzger yritti turhaan selitellä, että tilanteessa ei ollut mitään väärää, mutta tarkkaavaiset katsojat katsomossa kertoivat jälkeenpäin, että Metzger oli tilanteessa myöhässä ja kopautti Könösen jaloille.
16. Pekka Sihvola yritti kääntölaukauksella jatkaa ilmasta Shane Robinsonin päätykeskityksen maaliin. Pallo lähti kuitenkin väärään suuntaan. Pelaajat vasemmalta oikealle: Sihvola, Janne Turpeenniemi, Antti Ojanperä ja Alex Nyom.
17. Toiselle puoliajalle peliin mukaan tullut John Weckström kamppaili pallosta Henrik Ojamaan kanssa.
18. Hakan ensimmäinen maali syntyi, kun Jarno Mattila antoi viiston pystysyötön RoPSin puolustuslinjan taakse ja Shane Robinsonin eteen. Pelaajat vasemmalta oikealle: Sakari Saarinen, Tuomo Könönen ja Jarno Mattila.
19. Shane Robinson nosti Jarno Mattilan pystysyötön rangaistusalueen ulkopuolelle vastaantulleen Alex Nyomin ylitse. Pelaajat vasemmalta oikealle: Nyom, Robinson, Janne Turpeenniemi, Jarkko Lahdenmäki, Albert Kuqi ja Thomas Götzl.
20. Shane Robinson seurasi palloa loppuun asti. Lähimpänä RoPS-pelaajista Janne Turpeenniemi sai seurata pallon uppoamista verkkoon.
21. Albert Kuqi, Shane Robinson, Timi Lahti, Pekka Sihvola ja Jarno Mattila ryhmähalissa juhlimassa Hakan maalia. Sihvolasta näkyi vain ryhmän takaa oranssinväriset tossut.
22. Hakan toinen maali syntyi John Weckströmin keskityksestä [muistin ensin tämänkin vapaapotkuksi, mutta video mukaan kyseessä oli pelitilannemaali. Pallon Weckströmille syötti Albert Kuqi]. Vapaapotku tuli omasta istuinpaikasta katsoen sen verran kotijoukkueen vaihtoaition takaa, että en saanut kuvaa itse potkusta. Mutta ehdin mukaan, kun Jarno Mattila pääsi takatolpalta puskemaan pallon ohi Alex Nyomin. Pelaajat vasemmalta oikealle: Albin Granlund, Pekka Sihvola, Albert Kuqi, Timi Lahti, Nyom, Mattila ja Zakaria Abahassine.
23. Pallo oli verkossa ja Jarno Mattila aloitti tuuletuksen. Pelaajat vasemmalta oikealle: Antti Ojanperä, Kim Alonen, Albin Granlund, Tuomo Könönen, Pekka Sihvola, Mattila, Timi Lahti, Albert Kuqi, Zakaria Abahassine ja Alex Nyom.
24. Jarkko Lahdenmäki piti Pekka Sihvolaa aisoissa käsivarresta roikkumalla. Pelaajat vasemmalta oikealle: Thomas Götzl, Albert Kuqi, Sihvola ja Lahdenmäki.
25. Juuso Salosen jalat kramppasivat helteisessä säässä ottelu loppupuolella.
26. Josef Chavez tuli loppuminuuteiksi kentälle jalkakrampeista kärsineen Juuso Salosen tilalle. Häntä jäljittämässä oli Albin Granlund, jos tunnistin rovaniemeläispelaajan oikein.
27. TamU-aikaiset joukkuetoverit Sakari Saarinen ja Antti Ojanperä ottivat yhteen sen verran railakkaasti, että erotuomari Tero Nieminen piti pelaajille puhuttelun.
28. Rovaniemen keskuskenttä alkaa olla kentän (keinonurmi) ja ilmeisesti valaistuksen suhteen liigakunnossa, mutta katsomoissa ei ole tietoakaan ns. kuppi-istuimista. Itsellä oli Haka-fanituotteista mukana istuinalusta, mutta taisin olla ainoa sellaista käyttävä. Karaistuneet lappilaiset eivät ilmeisesti hätkähdä muutamasta puutikusta istumalihaksissa.
Rovaniemen kaupungin webbisivun mukaan Keskuskentän tekonurmen pituus on 116 metriä ja leveys 71 metriä. Nurmi on hiukan pitempi kuin Saarenkylän kenttä (109 metriä), mutta metrin kapeampi. Ensimmäisellä puoliajalla Haka pääsi hyökkäämään myötätuuleen ja joukkue yritti ilmeisesti käyttää hyväkseen tekonurmikentän nopeutta ja pallon hyvää pomppaamisominaisuutta laittamalla paljon pitkiä ja korkeita pystysyöttöjä RoPSin puolustuslinjan taakse kirmaaville Pekka Sihvolalle ja Obi Metzgerille. RoPSin etukäteen hitaaksi mainittu puolustus veti kuitenkin joka kerran pitemmän korren. Puolustuksessa oli jokerina Thomas Götzl, joka oli yllättävän vikkelä silloin kun nopeutta tarvittiin. Vaikka välillä hän erotuomarin silmän välttäessä käytti hiukan sääntöjenvastaisia otteitakin Hakan hyökkäysten pysäyttämisessä.
RoPS pelasi John Allen -tyyppistä futista, jossa pallo kulki maata pitkin yhdellä kosketuksella tai lyhyen kuljetuksen päätteeksi. Olen aiemmin nähnyt samanlaista futista esimerkiksi ÅIFK:n esittämänä ja silloin pulmana on ollut, että kaikkien pelaajien henkilökohtainen osaaminen ei tahdo riittää tämän tapaiseen pelaamiseen. Mutta nyt Allen on saanut kerättyä RoPS:iin joukon sellaisia pelaajia, joilta tämäntapainen pelaaminen onnistuu. Haka oli ensimmäisellä puoliajalla hätää kärsimässä ja toinen maali roikkui melkein ilmassa. Vaikka RoPSille on ennustettu putoamista liigasta, niin ensimmäisellä puoliajalla RoPSin peli oli sellaista, että sillä pitäisi pysyä liigassa, kunhan vain samanlaista peliä saataisiin pelattua koko 90 minuuttia. Kysymys onkin siitä, että saako Allen sen aikaiseksi.
Puoliaikatauon jälkeen Hakan valmentaja Sami Ristilä lähetti kentälle John Weckströmin, joka toi nopeita jalkoja RoPSin ensimmäisellä puoliajalla väsyksiin juoksutettua puolustusta vastaan. Lisäksi puolustavassa roolissa ensimmäisen puoliajan pelannut Shane Robinson alkoi rakentaa peliä ja hyökätä. Ottelu ratkesi lopulta Albert Kuqin saapumiseen kentälle. Jos joukkue pystyisi pelaamaan modernia aluepuolustusta, niin RoPSin puolustuksella ei olisi ollut kovin suuria vaikeuksia. Mutta jo ensimmäisellä puoliajalla Thomas Götzl puolusti Pekka Sihvolaa vastaan lähes miesvartioinnilla vähän kuin MyPan Toni Lindbergin Sihvolaa vastaan Hakan edellisessä ottelussa. Sitten kun Albert Kuqi saapui, niin toinen RoPS-puolustaja lähes roikkui hänen kaulassaan yrittäessään pysäyttää hänet. Tällöin muille Hakan pelaajille jäi tilaa ja Shane Robinson hyödynsi sitä erinomaisesti Hakan ensimmäisessä maalissa.
Hakan toinen maali oli samantapainen erikoistilannemaali, jollaisia Haka teki useita viime kaudella, mutta jotka tällä kaudella ovat lähes puuttuneet. Jarno Mattila pääsi lähinnä Zakaria Abahassinen nukkumisen vuoksi hiipimään takatolpalle ja puskemaan John Weckströmin vapaapotkun maaliin. RoPSin puolustaminen erikoistilanteissa oli heikkoa jo ensimäisellä puoliajalla. Yhden kerran Jarno Mattilan antaessa vapaapotkua Alex Nyom asetti puolustusmuurin väärään kohtaan. Näytti kuin maalivahti otaksui vasuri Mattilan antavan vasemmalla jalalla sisäänpäin kiertävän keskityksen takatolpalle, kuten Mattilan sijainnista pallon takana saattoi arvata. Mutta katsomoon asti näkyi, että maalin etukulma oli pelaajamuurin väärän sijainnin vuoksi aivan auki. Sinne olisi uponnut ulospäin kiertävä vasemman jalan kierre ja sisäänpäin kiertävä oikean jalan kierre. Itse asiassa sinne olisi uponnut melkein suora tykityskin. Kaiken lisäksi muurimiehet ja maalivahti eivät ilmeisesti puhuneet [kovin hyvin] suomea, joten saatoin katsomosta kaikessa rauhassa huudella asiasta tiedon Jarno Mattilalle. Pelaajat eivät otteluun keskittyessään välttämättä kuule kaikkia katsomosta huudettuja ohjeita, joten vapaapotku meni takatolpalle, kuten maalivahtikin oli ilmeisesti arvannut. Mutta seuraavassa vapaapotkussa RoPSin ainoaksi muurimieheksi asettui Tuomo Könönen ja hän oli ilmeisesti kuullut vihjeeni, koska etunurkka oli tukittu huolellisesti.
RoPS:in kokoonpano: 1. Alex Nyom (mv), 2. Albin Granlund, 3. Jarkko Lahdenmäki, 4. Tuomo Könönen (C), 6. Thomas Götzl, 9. Zakaria Abahassine (72. min. 15. Kim Alonen), 18. Mika Lahtinen, 19. Janne Turpeenniemi, 23. Manuel Rivera (67. min. 26. Antti Peura), 25. Sakari Saarinen, 30. Henrik Ojamaa. Vaihtopelaajat: 12. Arto Vikman (mv), 14. Juho-Teppo Berg, 16. Ville Syväjärvi, 21. Toni Vesala.
Hakan kokoonpano: 1. Saku Pesonen (mv), 2. Regillio Nooitmeer (C), 4. Juuso Salonen (82. min. 18. Josef Chavez), 5. Shane Robinson, 6. Timi Lahti, 8. Marco Matrone, 9. Obi Metzger (59. min. 23. Albert Kuqi), 15. Jaakko Juuti (45. min. 7. John Weckström), 16. Pekka Sihvola, 20. Antti Ojanperä, 22. Jarno Mattila. Vaihtopelaajat: 12. Ville Kauppinen (mv), 3. Mikko-Petteri Latosaari.
Erotuomarit: Tero Nieminen, Jyri Leskelä (I avustava), Janne Jussila (II avustava), Petri Pahtakari (IV). Otteludelegaattina oli Hannu Kylmäniemi.
Maalit: 10. min. Tuomo Könönen 1-0, 62. min. Shane Robinson (Jarno Mattila) 1-1, 63. min. Jarno Mattila (John Weckström) 1-2. Yleisöä: 1813 henkeä.
Sähköpostipalautetta Keskilinkille voi lähettää osoitteeseen webmaster (miumau) keskilinkki (piste) com.
Kirjoittaja on FC Haka Oy:n vähemmistöosakas.
Lähetä MySpaceen
|
[Paluu]
[2011]
[Hakalle makeat pisteet]
[RoPS - Haka]
[Haka nousi voittoon Rovaniemellä]
[Matti Hiukka RoPSin päävalmentajaksi]
[Haka tyrmäsi minuutissa]
[Allen jäi kaipaamaan ratkaisijaa]
[RoPS:n otteluraportti]
[Otteluvideo]
[07.08. klo. 18:30 RoPS - Haka ; Kauden tärkein peli, taas!]
[Timi Lahti loppukaudeksi HJK-paitaan]
|