Harjoitusottelu AC Allianssi - FC Haka 1-1 (1-0) [24.03.2005]

[Kangaskorvesta Hakan kapteeni] [Allianssi sopinut kolmesta harjoitusottelusta]
Vakoilija kentän laidalla (kuvanimestä huolimatta ei ollut Luukas)

Vuoden 2004 Veikkausliigaan hallitseva mestari FC Haka pelasi harjoitusottelun saman vuoden liigakakkosta AC Allianssia vastaan kiirastorstaina 2005 Myyrmäkihallissa. Koska työpaikkani on Myyrmäessä, minulla oli lyhyt matka ottelua seuraamaan. Valaistusolosuhteet olivat sen verran ankeita, että en saanut ottelusta edes salamalla mitään muille näytettäväksi kelpaavia kuvia yhtä parvelta suoraan alaspäin näppäämääni kuvaa lukuunottamatta.

Myyrmäkihallissa ei ole paljoa tilaa katsojille, mutta seinustalle oli mahtunut ainakin yksi "vakoilija" [kuten vasemmalla näkyy], joka piirteli muistiin joukkueiden pelikuvioita.

Ottelun alkupuolella Allianssin hyökkäys ohitti yllättävän helposti Nenosen laidalla. Päätykeskitys lähti hyökkääjän otsaan rangaistuspilkun tietämille. Pusku meni vain hiukan yli maalin. Olisi luullut, että sama jatkuisi, mutta sen jälkeen tuntui, kuin asia olisi laitettu muistiin kesää varten ja Allianssi alkoi puskea Juuso Kangaskorven puolelta lävitse. Tätä jatkui sitten koko ottelun.

Toisella puoliajalla Allianssin taktiikka alkoi pikkuhiljaa selvitä. Vallu Popovitch laskeutui alas laiskasti ja hänen taakseen jäi tyhjä tila, jonka kautta Allianssi-pelaajat pääsivät Hakan puolustuslinjaa iholle. Taktiikkana oli puskea niin kauan linjaan kunnes pääsee lävitse tai pakottaa puolustuksen rikkomaan. Taktiikka toimi tällä kertaa. Allianssin tasoitusmaali syntyi vapaapotkun jälkeisessä hässäkässä.

Keskikentällä Cheyne Fowler osoittautui erinomaiseksi pelaajaksi. Pituutta on 191 cm ja painoa 82 kg. Hänen roolinsa on ilmeisesti samanlainen kuin Sami Ristilällä viime vuonna. Hän jakeli hyvin syöttöjä, mutta muutaman kerran huomasi, että pallo ei pysynyt koukussa parhaalla mahdollisella tavalla. Joten teknisesti hän ei ole aivan huippuluokkaa, mutta vahvaa liigatasoa ja täyttää varmasti kesällä paikkansa.

Vallu yritti kikkailla muutaman kerran, mutta Allianssipelaajat kävivät heti syliksi ja ottivat pallon pois vaivatta. Muutoinkin vastustajien taktiikka on ensi kesänä helppo: tarvitsee vain katsoa, pelaako Vallu vasemmalla vai oikealla kenttäpuoliskolla ja yrittää siltä puolelta lävitse. Nyt Vallu vaihtoi välillä pelipaikkaa Fowlerin kanssa.

Toisella puoliajalla Allianssi painosti ja Hakan ryhmitys oli aivan hajalla. Pari minuuttia ennen tasoitusmaalia katselin Hakan hyökkäystä silmät pyöreinä. Näytti kuin Hakalla olisi ollut kolme kärkimiestä ja sitten kaksi keskikenttäpelaajaa (Vallu ja Fowler) hiukan alempana eli sellainen (klassinen?) W-muodostelma hyökkäyksessä. Heti perään Allianssi painalsikin vasemmalta vastahyökkäyksessä rangaistusalueen tuntumaan, sai vapaapotkun ja sen jälkitilanteesta maalin.

Kansainvälisiä peliä silmällä pitäen Wallun verkkainen puolustukseen paluu tulee olemaan varmasti pulma. Jos Wallu ei lentopelon vuoksi pääse pelaamaan kansainvälisiä vieraspeliä, niin siitä saattaisi itse asiassa olla Hakalle hyötyä. =:(|)

Mielestäni kiirastorstain harjoitusottelussa AC Allianssia vastaan tuli hyvin esiin Hakan haavoittuvuus tänä vuonna.

Normaalisti joukkueella on yksi hyvin opeteltu taktiikka, jota pystytään noudattamaan, vaikka kentällä pitäisi tehdä vaihtoja. Mutta jos pelaajarengas on suppea, tämä ei välttämättä onnistu. Vaihtopenkiltä ei löydy joka pelipaikalle yhden suhde yhteen pelaajaa, joka voisi korvata tietyn kentällä olijan.

Esimerkiksi jonkun Torkkelin korvaaminen keskikentän oikealta laidalta vaikka Innasella ei välttämättä toimi. Hakan täytyykin ensi kesänä nykyisellä pelaajamateriaalilla muuttaa usein taktiikkaa vaihtojen yhteydessä. Sen sijaan että joku Torkkeli otettaisiin pois, ottelun loppupuolella hänet voisi siirtää laidalta keskikentän keskelle ja järjestellä vaihdon yhteydessä muiden pelaajien paikkoja. Tämä taktiikka voisi tuoda peliin vastustajaa häiritseviä yllätyksiä. Ottelun loppupuolella (vastustajan) pelaajien ollessa väsyneitä keskikentän keskellä ei tarvita välttämättä Fowlerin tapaisi fyysisiä pelaajia vaan hentorakenteisempi Torkkelikin pärjäisi siellä hyvin.

Jos vaihdoissa vaihdettaisiin vain toinen pelajaaja samalle paikalle, vastustajat saattaisivat ryhtyä kolhimaan Hakan pelaajia vain saadakseen Hakan peliä sekoittavan vaihdon aikaiseksi.

[Paluu] [Paluu AC Allianssi-sivulle] [Hakan webbisivun otteluraportti] [AC Allianssin harjoitusottelut] [FF]