Kirpputori Parkki Akaan Viialassa [22.08.2011]

[mobile]
[Kirpputori Parkki] [Kirpputori Parkki - elämysmatka Viialaan]
Ovet auki klo 10

1. Arkisin ja lauantaisin kauppias avaa Kirpputori Parkin ovet klo 10 ja sunnuntaisin klo 11. Arkisin paikka on avoinna klo 17 asti, mutta viikonloppuisin se sulkeutuu vähän aikaisemmin.

Alakerrassa huonekaluja

2. Kirpputori Parkki sijaitsee kahdessa kerroksessa. Yläkertaan johtaa kapeat portaat, mutta ilmeisesti jossain on myös hissi, sillä tuskin kaikki suurikokoisimpia tavaroita on saatu yläkertaan kapeiden portaiden kautta. Alakerrassa on pääasiassa huonekaluja, mutta sieltä löytyy myös muutama polkupyörä ja toisinaan esimerkiksi autojen renkaita.

Kassa ja kahvila

3. Toisessa kerroksessa hallitilan pohjoispäässä on kassa ja pieni kahvila. Vasemmalla näkyvän ruutuliinapöydän äärestä saattaa pongata toisinaan esimerkiksi Veltto Virtasen tai Marja Tiuran.

Vitriini ja lasitavara

4. Kahvilan vieressä on vitriinitiski, joissa säilytetään monia pieniä ja ehkä arvokkaampia esineitä, kuten esimerkiksi mitalleja.

Vitriinitiski ja kahvilanpöydät

5. Vitriinitiskin valikoima näkyy hiukan paremmin toiselta puolen. Takana näkyy pienen kahvilan kaikki kolme pöytää.

Ostoskori ja arvohuonekaluja

6. Yläkerrassa on myös oma huonekaluosasto, jonka oviaukko on vasemmalla. Sinne on kerätty oman havaintoni perusteella vähän paremmat ja tyylikkäämmät huonekalut, vaikka alakerrastakin saattaa tehdä löytöjä, koska ylhäälle ei välttämättä kaikki mahdu. Keskellä alhaalla on ostoskoreja asiakkaille ja hyllyssä esimerkki tyypillisistä kirpparitavaroista eli videokasetteja. Ihmiset ovat siirtyneet DVD-käyttöön ja hyllyissä olevista VHS-videonauhakaseteista pyritään eroon.

Tyylikalusteita

7. Kirpputori Parkin huonekaluosaston huonekaluvalikoimaa tyylikkäämmästä päästä.

Tauluja ja soittimia

8. Kirpparilta löytyy myös paljon erilaisia tauluja ja jopa soittimia.

Myyntipöytärivejä ja pohjallisia

9. Myyntihallin eteläpäässä on useita rivejä pieniä myyntipöytiä. Etenkin viikonloppuisin pöytien väliköt ovat täynnä shoppailevia ihmisiä, mutta maanantaiaamuisin on vähän rauhallisempaa. Omien tavaroiden lisäksi ihmiset saattavat myydä epäonnistuneesta liiketoiminnasta tai konkurssipesistä ostettua tavaraa. Etualalla oikealla on hyllyllinen pohjallisia.

Vaatekaappi uusiksi

10. Vaatteet taitavat olla yleisin kirpputorimyyntiartikkeli. Kun ihmiset ostavat uusia vaatteita, niin vanhemmasta päästä laitetaan vaatteet kierrätykseen kirppareiden kautta. Osa vaatteista ei ehkä sovi uuteen tyyliin ja toinen osa taas menee kierrätykseen, kun vaatteet eivät enää sovi päälle.

Vaatteita ja kirjoja

11. Vaatteiden lisäksi monesti löytää kirjoja, mutta yleensä kyse on kirjakerhokirjoista tai joko lastenhoitoa tai ruoanlaittoa käsittelevistä kirjoista. Monesti kirjoja ei laiteta kovin hyvin esille, koska monet myyjät eivät ehkä ymmärrä, että jotkut asiakkaat ovat kiinnostuneita ainoastaan kirjoista.

Tavaraa ullakolta tai autotallista

12. Myyntipöytien tavaravalikoimasta huomaa monesti, että myyntipöydälle on tyhjennetty autotalli tai ullakko.

Kuparikäsitöitä

13. Erilaisia käsitöitä kirpputoreilta löytyy aika vähän, mutta tämän kuvan kupariesineet kuuluvat ehkä siihen luokkaan.

Vaihtovaatteita

14. Käytettyjä vaatteita käyttäville tällaiset kirpputorivalikoimat ovat aarreaittoja. Kirpparilta saa paljon erityyppisiä vaatteita halvalla.

Taloustavaroita

15. Vaatteiden ja kirjojen lisäksi kirppikseltä löytyy kotien taloustavaroita, monesti sieltä vanhemmasta päästä.

Astiastoa

16. Erilaiset astiastot menevät kierrätykseen, jos osa niistä on rikkoutunut ja jäljellä olevista ei saa täyttä kattausta. Toisaalta jotkut kiertävät kirpputoreja juuri löytääkseen samaa sarjaa korvaavia kuppeja omien rikkimenneiden tilalle.

Kirjalaatikko

17. Tällä myyntipöydällä on muutama tarjolla oleva kirja laitettu hyvin näkyville.

Kenkiä ja lastenvaatteita

18. Lastenvaatteet ja etenkin vauvanvaatteet ovat yksi eniten myyty ja ostettu kirpputoriartikkeli. Kun lapset kasvavat ulos vaatteista, niin vaatteet laitetaan kierrätykseen. Samoin lastenkengät. Ja kaapissa saattaa olla joku heräteostona hankittu naistenkenkäparikin, joka on jäänyt vähälle käytölle tai ei sitten enää muutaman ikääntymisen tai raskauden mukana tulleen ylimääräisen kilon jälkeen mahdu jalkoihin.

Astioita, viihdettä ja elektroniikkaa

19. Kirpputorihallin pohjoispäässä myytävissä tavaroissa on vähemmän vaatteita, mutta sen sijaan löytyy erilaisia astioita, viihdettä ja elektroniikkaa. Elektroniikka on yleensä kuitenkin sieltä vanhemmasta päästä.

Matkamuistoja

20. Jonkin verran myytävänä on erilaisia matkamuistoja ja koriste-esineitä maailmalta. Myöhemmin huomataan, että ne jäävät vähälle käytölle tai sitten koti tuunataan uuteen asuun ja vanhat koriste-esineet ovat tarpeettomia.

Löytöjä

21. Toisinaan kirpputorilta voi tehdä todellisia löytöjä, kuten vanhoja kirjoja, joista joku saattaa olla jopa bibliofiilinen harvinaisuus. Tässä kuvassa näkyy vanha "LAINSÄÄDÄNTÖ VUOKRA-ALUEIDEN LUNASTAMISESTA", jonka saa kahdella eurolla, joten kirja tuskin on mikään harvinaisuus.

Koriste-esineitä

22. Tälläkin pöydällä näkyy jonkin verran erilaisia koriste-esineitä.

Arabian kuppeja

23. Tässä on erilaisia kuppeja ja astioita. Kultalaitaiset Arabian kupit ovat allekirjoittaneellekin tuttuja lapsuudenkodista.

Kullatut Arabian mokkakupit

24. Tässä on näkyvillä Arabian kullatut mokkakupit. Oikealla on Iittalan käyttölaseja, jollaisia muistan itselläkin olleen jossain vaiheessa.

Kassa-aluetta

25. Myös kassa-alueen ympäriltä löytyy erilaista myytävää esineistöä.

Korttikone

26. Valokuvista huomasin, että ilmeisesti jopa tiskillä ollut maksukorttien lukulaite on myytävänä, vaikka onkin tällä hetkellä jatkuvassa käytössä.

Talonpoikaissänky vuodelta 1871

27. Pois lähtiessä nappasin kuvan sängystä, johon kiinnitin huomiota jo sisääntullessani. Päädyssä olevan merkinnän mukaan sänky olisi vuodelta 1871. Tietenkään vanhoja huonekaluja ostaessa ei voi ilman hyvää asiantuntemusta olla varma, että kyseinen huonekalu on todella niin vanha. Jos kuvasta erotan oikein, päädyssä lukee "J. Mäki-Jylli 1871".

Pienillä paikkakunnilla ei ole useinkaan modernia tai vähemmän modernia ostaria, jossa tarjolla olisi useita liikkeitä ja erilaisia palveluja. Ostarit ovat usein myös lähiseudun asukkaiden tapaamispaikkoja. Akaan Viialassa ei muutaman kaupan lisäksi ole ostaria, mutta Viialan entisestä nahkatehtaasta on muodostunut Yritystalo Parkki, jossa on usean alan yrityksiä. Paikan veturi on kuitenkin Kirpputori Parkki, jossa saattaa pongata jopa julkkiksia ja jonne saavutaan kauempaakin.

Kirpputori Parkissa kuulee etenkin viikonloppuisin myös elävää musiikkia. Viime talvena ennen eduskuntavaaleja siellä järjestettiin vaalitilaisuus, jossa taisi olla väittelemässä Marja Tiura ja Veltto Virtanen. Tilaisuuden yhteydessä Veltto lupasi tarjota äänestäjille kakkua Kirpputori Parkin kahvilassa, jos tulee valituksi, mutta tähän mennessä Veltto ei ole pitänyt lupaustaan.

Sähköpostipalautetta Keskilinkille voi lähettää osoitteeseen webmaster (miumau) keskilinkki (piste) com.

Kirjoittaja on FC Haka Oy:n vähemmistöosakas.

MySpace Lähetä MySpaceen

[Paluu] [2011]

Valid XHTML 1.0 Transitional Valid CSS!