Naisten EM-kisat 2009: Hollanti - Ranska 5 - 4 (0 - 0) (0 - 0) [03.09.2009]

[mobile]

[Ottelutausta] [Otteluennakko] [Polttopiste] [Kokoonpanot] [Lehdistötiedotteet]

Lähdin katsomaan 3.9.2009 klo 20:00 alkanutta Naisten EM-kisojen ottelua Hollanti - Ranska bussilla ja olin perillä Tampereella vajaa tunti ennen ottelua. Käväisin pikaisesti Koskikeskuksessa ja kävelin sitten Ratinaan, jossa seurailin hetken porttien edustalla katsojien saapumista paikalle. Portin sisälle päästyäni suuntasin ensimmäisen kuumakoira-myymälään, koska edellisellä kerralla juuri ne olivat loppuneet kesken.

Hollantilaisfaneja

1. Hollantilaisfaneja saapumassa Ratinan stadionille.

Pala keinonurmea

2. Joukkueiden verrytellessä kentällä hollantilaisfanit kerääntyivät oranssinväriseksi ryhmäksi pääkatsomoon. Pääkatsomon puoleinen punainen juoksurata oli EM-kisojen ajaksi peitetty keinonurmella.

Jukka Malm

3. Siirryin ennen ottelua A-katsomon puolelle ja seisoskelin yhden sisäänkäynnin kohdalla odottelemassa, että voisin ottaa valokuvia kansallislauluja kuuntelevista joukkueista. Kentältä pongasin oikealla tummassa puvussa Hakan tiedottaja Jukka Malmin, joka oli kentän laidalla ilmeisesti huolehtimassa Palloliiton määrittelemistä tehtävistä. Samantapaisissa tehtävissä oli ilmeisesti myös Tampere Unitedin tiedottaja Jari Runsas, joka ottelun lopulla joutui hätistämään erään tutun väärälle alueelle jääneen valokuvaajan päätyyn ilmeisesti neljännen erotuomarin määräyksestä. Jukka näytti kuvan ottamishetkellä katsovan suoraan kohden, mutta hän pongasi allekirjoittaneen katsomosta vasta viitisen minuuttia myöhemmin. Futisotteluiden aikana kentällä ja sen ympäristössä tapahtuu niin paljon, että yksittäinen ihminen saattaa hyvin helposti jäädä huomaamatta.

Joukkueet kentälle

4. Joukkueet saapuivat kentälle erotuomareiden jäljessä. Ennen erotuomareita kentälle tuotiin molempien maiden liput. Joukkueiden mukana oli saattajat.

Ranskan lippu

5. Kansallislaulujen kuuntelua Ranskan puolelta.

Hollannin lippu

6. Kansallislaulujen kuuntelua Hollannin puolelta.

7. Omasta mielestäni ottelun woman of the match oli Ranskan numero 12 eli Élodie Thomis, mutta ottelun jälkeen tittelin taisi saada Hollannin numero 4 eli Manoe Meulen.

Ilves Etelä

8. Oma pääsylippuni oli B-katsomossa riville kaksi ja ottelun kuluessa eteeni ilmestyi tyhjälle penkkiriville ryhmä, joka koostui Ilveksen Etelä-ryhmän junioreista, mikäli muistan oikein ryhmän ohjaajan määrittelyn ryhmästä. Joukko oli ottelun alussa jossain ylhäällä ja takana. Silloin osa kannatti Ranskaa ja osa Hollantia. Aluksi arvailin itsekseni, että Hollantia kannatti luultavasti sellaiset pikkuiset, joilla oli vielä vaikeuksia R-kirjaimen ääntämisen kanssa, mutta huutajien siirryttyä eteeni huomasin, että kaikki olivat jättäneet sen ajan jo kauas taakseen. ;-) Minulle tuli myöhemmin mieleen, että nämä nuoret naiset olivat samat kuin kentälle joukkueiden mukana tulleet saattajat, mutta en huomannut tarkistaa asiaa ohjaajalta.

Rangaistuspotkukisa

9. Kun Hollanti ja Ranska eivät 120 minuutin pelaamisen jälkeenkään saaneet voittoa toisistaan, ottelun tulos ratkaistiin rangaistuspotkukilpailussa, joka oli kuvassa juuri alkanut. Valokuvaajat oli määrätty päätyyn maalin taakse. Joukkueet laukoivat 4 rangaistuspotkua sisään peräkkäin, mutta viidennen ja kuudennen molempien joukkueen pelaajat hassasivat. Seitsemässä rangaistuspotkussa Ranskan pelaaja erehtyi edelleen, mutta Hollannin pelaja upotti rangaistuspotkunsa ja ottelu oli ratkennut tuloksella 5-4.

Ryhmähalia jälkeenpäin

10. Ottelun ratkettua Hollannin joukkue ja taustahenkilöt kerääntyivät kentälle ryhmähaliin, jossa reimuittiin hetki aivan hiljaa. Sen jälkeen pelaajat siirtyivät kiittelemään pääkatsomossa ollutta hollantilaisfanien ryhmää.

Ottelun varsinaiselle peliajalle oli tyypillistä, että Ranska kehitteli paljon hyökkäyksiä ja dominoi ottelua pitkiä aikoja. Hollanti taas iski välillä nopeilla vastaiskuilla. Ranskan Élodie Thomis pyöritteli kärjessä Hollannin puolustusta moneen otteeseen, mutta aina viime hetkessä joku puolustuksesta teki viimeistelyn tyhjäksi. Useimmiten se taisi olla ottelun parhaana palkittu Manoe Meulen. Rangaistuspotkukisaratkaisun vuoksi ottelu oli varsinainen jännitysnäytelmä. Peliesityksen perusteella Ranska olisi mielestäni ansainnut jatkopaikan, mutta kun pelaajat tuhrivat rangaistuspotkukisassa kolme rangaistuspotkua, niin sen tason virhettä ei saa enää anteeksi.

Hollannin kokoonpano: 1. Loes Geurts, 2. Dyanne Bito, 3. Daphne Koster, 4. Manoe Meulen, 5. Petra Hogewoning, 6. Anouk Hoogendijk, 7. Annemieke Kiesel-Griffioen, 8. Kirsten van de Ven (77. min. 15. Claudia van den Heiligenberg), 9. Manon Melis, 10. Karin Stevens, 11. Sylvia Smit. Vaihtopelaajat: 13 Angela Christ, 16. Petra Dugardein, 12. Marije Brummel, 14. Marloes de Boer, 17. Sherida Spitse, 18. Lianne de Vries, 19. Marlous Pieëte, 20. Jeanine van Dalen, 21. Chantal de Ridder, 22. Shanice van de Sanden.

Varoitukset: 83. min. Daphne Koster.

Ranskan kokoonpano: 1. Céline Deville, 3. Ophélie Meilleroux, 4. Laura Georges, 6. Sandrine Soubeyrand, 7. Corine Franco, 8. Sonia Bompastor, 10. Camille Abily, 12. Élodie Thomis, 14. Louisa Nécib (55. min. 19. Eugénie Le Sommer), 17. Gaëtane Thiney (87. min. 9. Candie Herbert), 18. Amandine Henry. Vaihtopelaajat: 22. Laëtitia Stribick-Burckel, 2. Laure Lepailleur, 5. Sabrina Viguier, 11. Laëtitia Tonazzi, 13. Sandrine Brétigny, 15. Élise Bussaglia, 20. Delphine Blanc, 21. Ludivine Diguelman.

Varoitukset: .

Maalit: Sandrine Soubeyrand 0-1, Karin Stevens 1-1, Camille Abily 1-2, Manon Melis 2-2, Amandine Henry 2-3, Annemieke Kiesel-Griffioen 3-3, Eugénie Le Sommer 3-4, Sylvia Smit 4-4, Anouk Hoogendijk 5-4.

Erotuomarit: Kirsi Heikkinen (Suomi), Tonja Paavola (I avustava, Suomi), Hege Steinlund (II avustava, Norja), Christina Dorcioman (IV, Romania), UEFA-delegaatti Liana Melanie Stoicescu (Romania), UEFA-erotuomaritarkkailija Wendy Toms (Englanti). Yleisöä oli 2766 henkeä.

Ottelun venymisen vuoksi pääsin kotimatkalle tuntia myöhemmin kuin olin alunperin kaavaillut. Kuljin alkuosan kotimatkaa paikallisbussilla ja otin viimeistä etappia varten taksin. Kotona olin hiukan ennen keskiyötä.

Kirjoittaja on FC Haka Oy:n vähemmistöosakas.

Facebook Jaa Facebookissa
MySpace Lähetä MySpaceen

[Paluu] [2009] [Ottelutilastot] [Tapahtumat] [Pöytäkirjamerkinnät] [Arvostelu] [Otteluraportti] [Hollanti rangaistuspotkuilla EM-välieriin] [Hollanti pilkuilta välieriin]

Valid XHTML 1.0 Transitional Valid CSS!