Suomen Cup 2009: KPR - Zenith 1-6 (1-1) [08.04.2009]

[mobile]
[1. Kierros] [Karhupuiston Vartijat FC] [Karhupuiston Vartijat FC:n foorumi] [Zenith Myllypuro] [Zenith Myllypuron kotisivut]

Suomen Cup 2009:n ensimmäinen kierros pelattiin 1.-9.4.2009. Pääsin itse mukaan seuraamaan toiseksi viimeisenä ottelupäivänä, jolloin VI divarin Karhupuiston Vartijat FC eli KPR kohtasi IV divarissa pelaavan Zenith Myllypuron. Vaikka KPR oli kotijoukkue, ottelu pelattiin Zenithin kotiareenalla Myllypuron hiekkakenttä ykkösellä. KPR:n kotikenttä olisi Pallokenttä 7, mutta se oli joko varattu tai huonommassa kunnossa kuin Myllypuron kenttä, joka oli ajankohtaan nähden erinomaisessa kunnossa. Ainoastaan toisella sivurajalla huomasi pienen mutkan, joka johtui ilmeisesti siitä, että kenttämestari oli väistänyt jo kuivunutta vesilammikkoa kentän reunalla. Ottelu alkoi klo 19:15 viileässä ilta-auringossa ja lievässä tuulessa. Olin pikaisesti Palloliiton ottelusivua vilkaistuani ymmärtänyt, että ottelu pelattaisiin hallissa, mutta Myllypuron täysimittaisen jalkapallokentän sisältävä halli valmistuu vasta lähitulevaisuudessa. Väärinymmärryksen vuoksi en tullut ottaneeksi mukaan kauko-objektiivia mukaan, koska ajattelin, että valo ei hallissa kuitenkaan riitä sillä kuvaamiseen. Ja vaatetuksenakin oli vain pitkien housujen alla lyhyet kalsarit, mikä tuntui ulkona viimassa vähän viileältä. Puutarhasaksiamputaatiolta minut pelasti kuitenkin mukana rahaamani Hullujen päivien muovikassi, jonka sulloin ennen ottelua housujen sisään tuulensuojaksi. Ottelun aikana tuli myös juoksenneltua pitkin sivurajaa ja välissä päädyssäkin, joten kohmeisia sormenpäitä lukuunottamatta tarkenin kentän laidalla koko ottelun.

Zenith Myllypuron avari verryttelee

1. Zenith Myllypuron avauskokoonpano verrytteli hyvin perinteisesti poikittain toisella kenttäpuoliskolla.

Ryhmähaliin valmistautuminen

2. KPR:n pelaajat kerääntyivät ennen ottelua ryhmähaliin, jossa olivat mukana myös lämmittelyvaatteiset vaihtomiehet.

Lars Kåhre, Mikko Noronen, Tuomas Heikkilä, Sami Aino, Tuomas Koskenniemi, Jouni Laukkanen

3. Ottelun alussa ilmassa oli yllätyksen tuntua, kun 12. minuutilla KPR:n Tuomas Koskenniemi laukoi kaukolaukauksen kohti Zenithin maali. Ulkona maalista ollut Zenithin maalivahti Lars Kåhre yritteli kurkotella palloon, mutta ei ylettynyt. Pelaajat vasemmalta oikealle: Kåhre, Mikko Noronen, Tuomas Heikkilä, Sami Aino, Koskenniemi ja Jouni Laukkanen.

Juhani Säilä, erotuomari, Lars Kåhre, Tuomas Heikkilä, Mikko Noronen, Sami Aino, Tuomas Koskenniemi, Jouni Laukkanen

4. Koskenniemen laukaus upposi verkon perille. Vasemmalta oikealle: Juhani Säilä, erotuomari, Lars Kåhre, Tuomas Heikkilä, Mikko Noronen, Sami Aino, Tuomas Koskenniemi ja Jouni Laukkanen.

Ville Walta, Juhani Säilä, Mikko Noronen, Tuomas Koskenniemi, Jouni Laukkanen, Antti Möller, Mika Huopainen, Jaakko Sandqvist

5. Kuvassa näkyy valkoinen sivurajan mutka, joka arvaukseni mukaan johtui, että kenttämestari väisti kentän reunalla jo kuivunutta vesilammikkoa. Mutka ei kuitenkaan pahemmin häirinnyt peliä. Pelaajat vasemmalta oikealle: Ville Walta, Juhani Säilä, Mikko Noronen, Tuomas Koskenniemi, Jouni Laukkanen, Antti Möller, Mika Huopainen ja Jaakko Sandqvist.

Antti Möller, Henri Karhatsu, Jaakko Sandqvist, Tuomas Heikkilä, Seppo Eskola, Rami Perttilä, Juhani Säilä

6. Pallokamppailua KPR:n kenttäpuoliskolla. Pelaajat vasemmalta oikealle: Antti Möller, Henri Karhatsu, Jaakko Sandqvist, Tuomas Heikkilä, Seppo Eskola, Rami Perttilä ja Juhani Säilä.

Henri Karhastu, Lars Kåhre, Ville Walta, Antti Möller, Mika Huopainen, Tuomas Koskenniemi, Juhani Säilä

7. Zenithin tasoitusmaali syntyi tästä vapaapotkusta ottelun 32. minuutilla. Vapaapotkua oli antamassa Henri Karhatsu. Taustalla Zenithin maalivahti Lars Kåhre ja ilmeisesti Juhani Säilä. Muurissa olivat Ville Walta, Antti Möller ja Mika Huopainen. Neljäs KPR:n pelaaja oli Tuomas Koskenniemi. Taustalla olevista kahdesta kuplahallista taaimmainen, jonka katolla näkyy rakennustarvikkeita, on rankennusvaiheessa oleva uusi halli.

Esa Kolehmainen, Antti Nieminen, Jussi Pikkarainen, Eskola, Rami Perttilä, Jaakko Hannula, Jaakko Sandqvist, Sami Aino, Antero Tarkki

8. Vapaapotku taisi pudota suoraan keskelle, jossa Seppo Eskola yritti kurottaa jalkansa sen tielle. Kuvassa tosin hiukan näytti, kuin Jussi Pikkarainen olisi juuri puskenut palloa, mutta tosiassa pallo taisi jatkaa matkaansa Eskolan taakse. Kolmantena oikealta oli Jaakko Sandqvist, joka valmistautui kääntölaukaukseen ja haki tasapainoa vasemmalle ojennetulla käsivarrella. Pelaajat vasemmalta oikealle: Esa Kolehmainen, Antti Nieminen, Jussi Pikkarainen, Eskola, Rami Perttilä, Jaakko Hannula, Sandqvist, Sami Aino ja Antero Tarkki.

Jussi Pikkarainen, Esa Kolehmainen, Antti Nieminen, Seppo Eskola, Rami Perttilä, Jaakko Hannula, Jaakko Sandqvist, Antero Tarkki, Sami Aino, Aleksi Mainio, Jouni Laukkanen, Tuomas Heikkilä

9. Jaakko Sandqvistin kääntölaukaus matkasi maalia kohti. Pelaajat vasemmalta oikealle: Jussi Pikkarainen, Esa Kolehmainen, Antti Nieminen, Seppo Eskola, Rami Perttilä, Jaakko Hannula, Sandqvist, Antero Tarkki, Sami Aino, Aleksi Mainio, Jouni Laukkanen ja Tuomas Heikkilä.

Jaakko Hannula, Jaakko Sandqvist, Antero Tarkki, Sami Aino, Aleksi Mainio, Jouni Laukkanen, Tuomas Heikkilä, Matti Hannikainen

10. KPR:n maalivahti Matti Hannikainen heittäytyi, mutta nopea kääntölaukaus oli liian hyvin sijoitettu. Pelaajat vasemmalta oikealle: Jaakko Hannula, Jaakko Sandqvist, Antero Tarkki, Sami Aino, Aleksi Mainio, Jouni Laukkanen, Tuomas Heikkilä ja Hannikainen.

Antero Tarkki, Aleksi Mainio, Jouni Laukkanen, Tuomas Heikkilä, Matti Hannikainen

11. Pallo oli verkossa ja pelaajat alkoivat siirtyä kohti keskiviivaa. Vasemmalta oikealle: Antero Tarkki, Aleksi Mainio, Jouni Laukkanen, Tuomas Heikkilä ja Matti Hannikainen.

Karhupuiston Vartijat ottelutauolla

12. Karhupuiston Vartijat ottelutauolla.

Zenith tauolla

13. Zenithin pelaajia puoliaikatauolla. Aurinko oli jo laskeutunut taivaanrannan taakse, mutta hämärä ei ollut vielä alkanut. Seuran nimiähän ei muuten tarkoita taivaanrantaa eli horisonttia vaan lakipistettä, siis sitä kohtaa jossa aurinko on radallaan kaikkein korkeimmalla horisontin yläpuolella.

14. Zenithin toinen maali syntyi, kun Henri Karhatsu laukoi kaukaa. Pelaajat vasemmalta oikealle: Rami Perttilä, Mika Huopainen, Antero Tarkki, Jaakko Hannula, Seppo Eskola, Jussi Pikkarainen, Jaakko Sandqvist, Mikko Noronen ja Karhatsu.

Matti Hannikainen

15. Noin kolmisen metriä maaliviivan etupuolella ollut KPR:n maalivahti Matti Hannikainen heittäytyi, mutta ei mahtanut Karhatsun kaukolaukaukselle mitään.

Jussi Pikkarainen, Jaakko Hannula, Jaakko Sandqvist, Lars Kåhre, Esa Kolehmainen, Henri Salmi, Otso Manninen, Tuomas Koskenniemi, Henri Karhatsu

16. Vasemmassa laidassa näkyvä Jussi Pikkarainen oli Zenithin hyökkäyspään pelaajista enemmän pelinrakentelija, joka ehti lopussa kuitenkin viimeistelemään myös yhden maalin. Vasemmalla laidassa pelannut Esa Kolehmainen (harmaa pipo) oli hyvän apuna pelinrakentelussa. Pelaajat vasemmalta oikealle: Pikkarainen, Jaakko Hannula, Jaakko Sandqvist, Lars Kåhre, Kolehmainen, Henri Salmi, Otso Manninen, Tuomas Koskenniemi ja Henri Karhatsu.

Jaakko Hannula

17. KPR:n Jaakko Hannula valmistautui pitkään sivurajaheittoon. Kaikki pelaajat olivat aika etäällä. Hannula piti palloa enemmän oikean käden puolella kuin pystysuunnassa keskiviivalla.

Oikealla kädellä

18. Eräs tapa pidentää sivurajaheittojen pituutta on heittää ne toisella vahvemmalla kädellä sen sijaan että heittäisi molemmilla käsillä kuten säännöt määräävät. Jotkut pelaajat heittävät näin, mutta läheskään kaikki erotuomarit eivät huomaa vilppiä. Esimerkiksi muistan, että Hakan Heikki Huoviala sai muistaakseni jossain kouluottelussa kaikki pitkät sivurajaheittonsa tuomituksi virheellisiksi, koska erotuomarin mielestä hän ilmeisesti heitti heitot tällä tavalla virheellisesti. Kuvan perusteella näyttäisi, että Jaakko Hannula fuskasi hiukan ja heitti sivurajaheittoa enemmän oikealla kädellä kuin vasemmalla. Pelaajat vasemmalta oikealle: Tuomas Koskenniemi, Jaakko Sandqvist, Henri Salmi, Lars Kåhre, Henri Karhatsu, Hannula, Esa Kolehmainen (käsivarsi näkyvissä), Sami Aino ja Otso Manninen.

Ottelu oli harvinaisen siisti. KPR taisi vuonna 2007 saada jopa Fair Play-palkinnon ja peli on edelleen palkinnon arvoista. Zenithissä oli muutama suurikokoinen tai muuten roteva pelaaja ja esimerkiksi vapaapotkujen ja keskitysten pääpalloihin löytyi hyvin pelaajia. Sivurajaheitot lähtivät myös melkoisina linkoina ja vaikutti kuin erikoistilanteita olisi hiukan harjoiteltu. Ennen kaikkea kuitenkin parempi kunto ratkaisi voiton Myllypuroon. Toisaalta esimerkiksi KPR:n keskuspuolustus ja paitsioansat toimivat sen verran hyvin, että suuri osa maaleista taisi syntyä kaukolaukauksilla rangaistusalueen rajalta tai sen ulkopuolelta.

Ottelun toisella puoliajalla alkoi hämärä voittaa ja totesin, että oikeastaan puuttuvalla putkella eli kauko-objektiivilla ei ole väliä, koska illan hämärtyessä valaistus oli kentän laidan harvoista halogeenilampuista huolimatta varmaan vielä huonompaa kuin mitä se oli hallissa. Ottelun loppuvaiheessa yritin ottaa viimeisistä maaleista valokuvia, vaikka valotusaika alkoi venyä niin pitkäksi, että epäilin kuvista löytyvän vain liikesuttua. Aivan lopussa räpsin muutaman kuvan salamavalolla ja ajattelin, että niistä saa ainakin jotain raporttiin.

Kunnes omilla rutiineillani onnistuin sähläämään loppuillan kuvat bittiavaruuteen.

Normaalisti tallennan kuvat Windows-tietokoneelle. Mutta kun Windowsissa yrittää avata USB-hakemiston, joka sisältää satoja kuvatiedostoja, kone saattaa jäädä minuuttikaupalla ihmettelemään "(Ei vastaa)" tai "(Not responding)" tilaan. Siksi olen vaan luonut kiintolevylle omat hakemistot jokaiselle muistikortille, avannut hakemistot DOS-ikkunassa ja naputellut komennon: "copy /B F:\DCIM\100NCD50\*.JPG ." Tuossa komennossa "*.JPG" tarkoitti kaikkia tiedostoja tyyppiä "DSC_0001.jpg". Pulmana oli vain, että kamera oli jossain vaiheessa alkanut laskea kuvia 0001:stä alkaen ja tämän Myllypuron kuvauksen aikana laskuri oli ehtinyt tiedostonimeen DSC_9999.jpg. Sen jälkeen kamera oli luonut USB-kortille uuden hakemiston \DCIM\101NCD50\ ja alkanut taas kuvien tallentamisen tiedostonimestä "DSC_0001.jpg". Tämä oli jäänyt huomaamatta enkä ollut kopioinut toisen hakemiston kuvatiedostoja tietokoneelleni. Seuraavana päivänä lähdin uudelle kuvausreissulle, jonka aluksi formatoin kamerassa edellisen illan kuvatiedostot. Hups! Vasta pari päivää myöhemmin aloin ihmettelemään, että hetkinen, missäs minun Myllypurossa kuvatut myöhäisillan kuvatiedostot oikein ovat? Pienen miettimisen jälkeen oivalsin, että oli näköjään tullut hiukan sählättyä. :(

KPR:n kokoonpano: 1. Matti Hannikainen, 3. Mika Huopainen (66. min. 17. Tuomas Hyttinen), 8. Antero Tarkki, 9. Tuomas Koskenniemi, 12. Seppo Eskola, 13. Jaakko Hannula, 14. Tuomas Heikkilä, 15. Antti Möller (45. min. 26. Otso Manninen), 18. Aleksi Mainio, 20. Ville Walta, 21. Antti Nieminen (46. min. 23. Henri Salmi).

Varoitukset: .

Zenithin kokoonpano: 1. Lars Kåhre (mv), 3. Jaakko Sandqvist (80. min. 10. Toni Karhunen), 4. Roope Perttilä, 5. Juhani Säilä (2. Ilkka Soininen), 7. Mikko Noronen, 11. Jussi Pikkarainen, 16. Esa Kolehmainen (26. Stephen Waithaka), 19. Rami Perttilä, 21. Sami Aino (c), 22. Jouni Laukkanen, 30. Henri Karhatsu. Vaihtomiehet: 18. Mikko Aitkoski.

Varoitukset: .

Maalit: 12. min Tuomas Koskenniemi 1-0, 32. min. Jaakko Sandqvist 1-1, 50. min. Henri Karhatsu 1-2, 62. min. Jaakko Sandqvist 1-3, 65. min. Rami Perttilä 1-4, 70. min. Jussi Pikkarainen 1-5, 85. min. Toni Karhunen 1-6.

Erotuomarit: 2 kpl.

Facebook Jaa Facebookissa
MySpace Lähetä MySpaceen

[Paluu] [2009] [KPR - Zenith 1-6 (1-1)] [Suomen Cup 2009: KPR - Zenith 1-6 (1-1)]

Valid XHTML 1.0 Transitional