Kakkonen 2011: Ilves - ÅIFK 2-0 (1-0) [10.06.2011]

[Kärkijoukkue ÅIFK Tammelaan] [Ilves - ÅIFK pe 10.6 klo 18.30 Tammelassa] [Taitopeliä Tammelassa: Sarjakärki ÅIFK Ilveksen vieraaksi]

Kun Tampereella ei tänä vuonna nähdä Veikkausliigaa, niin Tammelassa on kuitenkin kesän aikana Kakkosen futista. Ilves sai kotonaan vastaansa turkulaisjoukkue Åbo IFK:n eli ÅIFK:n. Viimeksi olin vastaavaa ottelua seuraamassa kesällä 2009 Pyynikin kentällä. Itse en Tampereelle pääse otteluihin kovin usein, koska kulkuyhteydet kotiinpäin ovat sen verran kehnot julkisilla kulkuvälineillä. Siksi tästäkin ottelusta seurasin vain ensimmäisen puoliajan, minkä jälkeen kiirehdin rautatieasemalle ja viimeisellä junalla kotiin.

Pallopojat ja saattajat omaisineen

1. Ilves on voimakkaasti juniorityötä tekevä futisseura ja otteluissa on pallopojat tai -tytöt ja saattajat seuran omia junioreita. Ennen ottelua he odottelevat portilla sisäänpääsyä omien omaistensa kanssa.

Risto Hannula

2. Risto Hannula on niitä ansioituneita jalkapalloihmisiä, jotka pääsevät kultaisella kortilla futisotteluihin.

Kultakortti

3. Risto Hannulan Palloliiton kultainen kortti numero 658 lähikuvassa.

Mikko Särkiniemi, Marko Lindberg, Petri Lindberg, Olli Vakkala, Jussi Mäkelä

4. Vasemmalla avustava erotuomari Mikko Särkiniemi. Palloliiton sivulla taisi lukea, että erotuomari olisi Toni Lindberg, mutta minusta tuo erotuomari näyttäisi Marko Lindbergiltä ja toinen avustava olisi Petri Lindberg (mutta olen aiemminkin sekoittanut Lindbergin veljekset). Oikealla ensimmäisenä Ilveksen kapteeni Olli Vakkala ja maalivahti Jussi Mäkelä takana harmaassa asussa.

Ville Mäkilä, Bujar Ahmeti, Olli Suominen

5. ÅIFK:n pelaajista kentälle tulossa Ville Mäkilä, Bujar Ahmeti ja Olli Suominen.

Bujar Ahmeti, Olli Suominen, Jere Uronen, Tuomas Markkula

6. Edessä ÅIFK:n Bujar Ahmeti, sitten Olli Suominen, Jere Uronen ja Tuomas Markkula.

Olli Suominen, Jere Uronen, Tuomas Markkula, Barham Ahmadi, Matti Jokinen, Kalle Kankala, Topi Mattila, Vili-Atte Mäkinen

7. Sinisten oikealla puolella Ilveksen pelaajista Matti Jokinen ja vasemmalla Kalle Kankala, Topi Mattila ja Vili-Atte Mäkinen. ÅIFK:n pelaajista vasemmalla Olli Suominen, Jere Uronen, Tuomas Markkula ja Barham Ahmadi.

Matti Jokinen, Tommi Malinen

8. Ilveksen pelaajista takana ovat Matti Jokinen ja Tommi Malinen.

Barham Ahmadi, Jussi henriksson, Henri Salo, Behar Cimili, Felix Åkerlund

9. Edessä ÅIFK:n pelaajista Barham Ahmadi, Jussi henriksson, Henri Salo, Behar Cimili ja Felix Åkerlund.

Miki Sipiläinen, Jussi Kotilahti, Ville Pajula, Felix Åkerlund, Behar Cimili, Olli Suominen, Jere Uronen, Tuomas Markkula, Barham Ahmadi

10. Viimeisenä Ilveksen pelaajista oli Miki Sipiläinen, hänen edessään Jussi Kotilahti ja Jan Kulokorpi. Kauempana edessä on myös Ville Pajula. ÅIFK:n pelaajista loppupäässä olivat Felix Åkerlund ja Behar Cimili. Kauempaaa erottuu ainakin Olli Suominen, Jere Uronen, Tuomas Markkula ja Barham Ahmadi.

Ville Mäkilä, Miki Sipiläinen

11. Ensimmäisen maalin tsippi on uppoamassa kentän pintaan. Kuvakulmasta ei vain oikein näy maalintekijä Matti Jokista. Vasemmalla ÅIFK:n Ville Mäkilä ja edessä Ilveksen Miki Sipiläinen.

Jussi Kotilahti, Henri Salo, Matti Jokinen, Miki Sipiläinen, Ville Mäkilä, Peter Huuhka

12. Maalintekijän Matti Jokisen tuuletus. Pelaajat vasemmalta oikealle: Jussi Kotilahti, Henri Salo, Jokinen, Miki Sipiläinen, Ville Mäkilä ja maalivahti Peter Huuhka.

Jussi Henriksson, Matti Jokinen, Jussi Kotilahti, Bujar Ahmeti

13. Ilveksen pelaajat olivat Matti Jokinen ja Jussi Kotilahti (selin). ÅIFK:n pelaajat olivat Jussi Henriksson ja Bujar Ahmeti.

Olli Vakkila, Behar Cimili, Tuomas Markkula, Jussi Mäkelä, Topi Mattila

14. Ilveksen Olli Vakkala taisteli pallosta maassa Behar Cimilin kanssa ja oikealla olivat Ilveksen maalivahti Jussi Mäkelä sekä selin Topi Mattilan ja ÅIFK:n Tuomas Markkula (nro 9).

Olli Vakkala, Jussi Mäkelä, Behar Cimili, Topi Mattila

15. Ilveksen Olli Vakkala ja maalivahti Jussi Mäkelä yrittivät estää Behar Cimilin sijoituksen. Topi Mattila oli tilanteessa myöhässä.

Tuomas Markkula, Olli Vakkala, Topi Mattila, Jere Uronen

16. Pelaajat vasemmalta oikealle: Tuomas Markkula, Olli Vakkala, Topi Mattila ja takana Jere Uronen.

Jan Kulokorpi, Olli Vakkala

17. Ilveksen pelaajat olivat Jan Kulokorpi ja kapteeni Olli Vakkala. ÅIFK:n pelaajat Barham Ahmadi ja Jere Uronen.

Lähdin siis puoliajalla kotimatkalle ja jäi näkemättä, kuinka toisella puoliajalla kentälle tuli entinen liigapelaaja Henri Scheweleff, joka illan toisella maalilla varmisti Ilveksen voiton aivan vielä ottelun lisäajalla. Ilveksen joukkueessa on muitakin nimekkäitä pelaajia. Esimerkiksi maalivahti Jussi Mäkelä oli pitkään Tampere Unitedin joukkueessa, vaikka ei Mikko Kavénin varjossa saanut paljoa peliaikaa. TPV:tä aiemmin edustaneella Topi Mattilalla on nuorempi kokonimikaima FC Popassa. Ville Pajula on aiemmin pelannut mm. FC Hakassa. Jussi Kotilahti on pelannut aiemmin myös Tampere Unitedissa, samoin Miki Sipiläinen, jolla on myös muutama peli lainapelaajana AC Oulun riveissä. Eetu Sassila on pelannut liigaa FC Lahden riveissä ja Kalle Kankala on puolestaan kokenut sarjajyrä. Vaihtopenkillä istunut Toni Hevonkorpi on pelannut myös Tampere Unitedissa, VPS:ssä ja FF Jarossa.

Vierasjoukkueen pelaajat olivat allekirjoittaneelle vieraampia, mutta FC Interin riveihin kuulunut Felix Åkerlund oli tutuin.

Ilveksen kokoonpano: 1. Jussi Mäkelä (mv), 3. Topi Mattila, 5. Vili-Atte Mäkinen, 6. Ville Pajula, 8. Olli Vakkala (C), 10. Matti Jokinen (62. min. 27. Henri Scheweleff), 11. Jussi Kotilahti, 15. Miki Sipiläinen, 16. Tommi Malinen (70. min. 30. Tero Intala), 19. Kalle Kankala (82. min. 28. Eetu Sassila), 24. Jan Kulokorpi. Vaihtopelaajat: 12. Roope Hakulinen (mv), 22. Toni Hevonkorpi.

ÅIFK:n kokoonpano: 33. Peter Huuhka (mv), 2. Henri Salo, 4. Ville Mäkilä, 6. Jussi Henriksson, 7. Felix Åkerlund (72. min. 30. Ali Al-Take), 8. Behar Cimili, 9. Tuomas Markkula, 10. Bujar Ahmeti, 17. Olli Suominen, 28. Jere Uronen (77. min. 24. Tomas Hradecky), 23. Barham Ahmadi (56. min. 20. Alban Ferati). Vaihtopelaajat: 1. Ville Vastamäki (mv), 19. Kastriot Ademi, 21. Cedrih Duah.

Erotuomarit: Marko Lindberg, Mikko Särkiniemi (I avustava) ja Petri Lindberg (II avustava).

Maalit: 22. min. Matti Jokinen 1-0, 90+4. min. Henri Scheweleff 2-0. Yleisöä: 557 henkeä.

Sivun html-koodin table-rakenne muutettu div-rakenteeksi 8.4.2022. Muutettu myös meta-tageja, linkkifonttien kokoa, kuvatiedostot sijoitettu canvas-rakenteisiin jne. Joku typokin korjattu. Sähköpostipalautetta Keskilinkille voi lähettää osoitteeseen webmaster (miumau) keskilinkki (piste) com. Kirjoittaja on FC Haka Oy:n vähemmistöosakas.

[Paluu] [2011] [Tärkeät pisteet jäivät Tampereelle] [Ilves karisti apinan selästään kaatamalla kärkijoukkue ÅIFK:n] [Tasaista vääntöä helteessä: Ilves - ÅIFK 2-0 (1-0)] [10.6 Ilves - ÅIFK 2-0]

Valid XHTML 1.0 Transitional Valid CSS!