Uusi Lahti Cup 2009: HJK - JJK 1-0 (0-0) [30.01.2009]

[mobile]
[HJK kohtaa JJK:n Uusi Lahti Cupin ensimmäisessä ottelussa perjantaina] [JJK keskittyy kehittämään omaa peliään] [Esimakua kauteen 2009 - Uusi Lahti Cup]

Uusi Lahti Cup 2009 -viikonlopun ensimmäisessä ottelussa kohtasivat HJK ja syksyllä Veikkausliigaan noussut JJK Jyväskylästä. HJK:sta puuttuivat loukkaantuneet Paulus Roiha ja Ville Taulo sekä A-maajoukkueen mukana Japanissa olleet Jukka Raitala ja Jarno Parikka. Otteluaamuna selvisi, että kuumeiset Valeri Popovitch että Akseli Pelvas eivät pystyneet lähtemään mukaan Lahteen. Joten HJK pelasi ensimmäisen ottelunsa ilman puhdasta kärkimiestä. JJK:n vakiomiehistä puuttuivat Anssi Viren, Ady, Matti Lähitie ja Mihaly Szerovay.

Joukkueet kentälle

1. Kun joukkueet saapuivat kentälle klo 15 aikoihin perjantaina, niin katsomoissa oli vielä runsaasti tilaa.

JJK:n pelaajat

2. JJK:n avauskokoonpanon pelaajat pelaajaesittelyssä. Pelaajat vasemmalta oikealle: Mika Lahtinen, Jukka Sinisalo, Christian Sund, Niko Markkula, Markus Paija, Tuomas Latikka, Jukka-Pekka Tuomanen, Janne Hannula, Immo Eronen, Matti Salkojärvi ja Tommi Kari.

JJK-puolustus toimi

3. JJK:n puolustus toimi etenkin erikoistilanteissa moitteettomasti. Jyväskyläläisjoukkue koostui mukavasta sekoituksesta eripituisia pelaajia, joten helsinkiläisjoukkueella ei ollut selvää pituusylivoimaa, joka olisi erikoistilanteissa ollut vaarallinen ase. Pelaajat vasemmalta oikealle: Cheyne Fowler, Tommi Kari, Janne Hannula, Jukka-Pekka Tuomanen, Immo Eronen, Niko Markkula ja Christian Sund.

Christian Sund

4. Allekirjoittaneelle JJK:n joukkueesta vain Christian Sund (numero 19) ja Immo Eronen olivat tuttuja nimiä, vaikka olen saattanut jonkun muunkin pelaajan nähdä joskus aikaisemmin. Pelaajat vasemmalta oikealle: Sebastian Sorsa, Tuomas Kansikas, Cheyne Fowler, Cristian Sund, Niko Markkula, Tuomas Haapala ja Medo.

Tommi Kari, Medo ja Markus Paija

5. Sekä puolustuksessa että nousujen kautta hyökkäyksessä uurastanut Janne Hannula yritti estää Medon etenemistä. Oikealla tilannetta seurasi Markus Paija.

Johannes Westö, Janne Hannula, Dawda Bah, Medo, Immo Eronen, Jukka-Pekka Tuomanen, Markus Paija

6. Immo Eronen kamppaili pallosta Dawda Bahin kanssa. Pelaajat vasemmalta oikealle: Johannes Westö, Janne Hannula, Bah, Medo, Eronen, Jukka-Pekka Tuomanen, Markus Paija.

Tuomas Latikka

7. Tuomas Latikka piteli selkäänsä, kun hänet vaihdettiin Antto Tapaniseen.

Mika Lahtinen, Jukka Sauso, Jani Viander, Tuomas Kansikas ja Immo Eronen

8. Jani Viander HJK:n maalissa ei joutunut monesti töihin, mutta joutui silti venymään muutaman kerran torjuntaan. Pelaajat vasemmalta oikealle: Mika Lahtinen, Jukka Sauso, Viander, Tuomas Kansikas ja Immo Eronen.

Jari Järvinen, Cheyne Fowler, Jukka Sauso, Tommi Kari, Zakaria Abahassie

9. Tommi Kari yritti kamppailla Jukka Sauson kanssa pallosta, mutta Sauso käytti kokoaan hyvin pallon suojaamiseen. Takana vasemmalla erotuomari Jari Järvinen, Cheyene Fowler ja oikealla ilmeisesti Zakaria Abahassine. Teknisesti hiukan parempi valokuva (kuva 5) samasta tilanteesta :)

Janne Hannulan laukaus

10. Ottelun vaarallisin JKK-hyökkäys taisi syntyä Janne Hannulan noususta HJK:n rangaistusalueelle ja laukauksesta, joka suuntautui kuitenkin hiukan takatolpan ohitse.

Cheyne Fowler, Markus Paija, Dawda Bah, Christian Sund, Mikko Hauhia ja Jukka Sinisalo

11. Dawda Bahin ja Christian Sundin tunteet kuumenivat kaksinkamppailussa ja erotuomari Jari Järvinen piti heille hiukan puhuttelua. Pelaajat vasemmalta oikealle: Cheyne Fowler, Markus Paija, Bah, Sund, Mikko Hauhia ja Jukka Sinisalo.

HJK:n maali

12. HJK:n maali tuli niin nopeasti, että en pysynyt ollenkaan mukana. Valokuvasin Sebastian Sorsan siinä vaiheessa kun hän nousi kohti oikeaa kulmalippua, mutta hänen keskityksensä yhteydessä putosin kyydistä. Yritin seurata keskityspalloa maalin ylitse, mutta Dawda Bahin pusku yllätti ja ehdin mukaan vasta siinä vaiheessa, kun pallo pullisteli jo maaliverkossa.

Cheyne Fowler ja Matti Salkojärvi

13. Kun HJK:lta puuttui kärkimies, niin välillä hyökkäyksen ylimpänä oli jopa Cheyne Fowler, joka yleensä nähdään keskikentän pohjalla. Taustalla JJK:n peliä äänekkäästi ohjannut maalivahti Matti Salkojärvi.

Mikko Hauhia

14. Mikko Hauhia sai reiteensä ilmeisesti "puujalan" eli kuten ruotsalaiset sanoavat: "lårkaka" ja hän tuli pois kentältä jääpussi reiteen teipattuna hiukan ennen pelin loppua. Mielenkiintoista muuten, että ruotsinkielisellä wiki-sivulla vammaan annetaan eri hoitomenetelmä kuin suomenkielisellä. Suomeksi suositellaan kylmähoitoa parin tunnin välein ja venyttelyä heti kun jalkaa pystyy taivuttamaan kunnolla. Ruotsinkielisellä sivulla taas vamma tarvitsisi suhteellisen tiukan siteen (sisäisen) verenvuodon pysäyttämiseksi. Sen jälkeen suihkuun ja lämmintä vettä reidelle. Sitten hierontaa vuorokauden tai kahden kuluttua. Kolmen, neljän päivän kuluttua vuorossa olisi lämmittelyä kävellen tai juosten sekä sen jälkeen venyttelyä.

Palkitut

15. JJK:sta palkittiin ottelun jälkeen Mika Lahtinen. Klubilta palkittiin Dawda Bah.

HJK:n kokoonpano: 12. Jani Viander (mv), 2. Tuomas Kansikas, 3. Mikko Hauhia (86. min. 33. Sami Salmi), 4. Medo, 5. Jukka Sauso, 6. Cheyne Fowler, 7. Tuomas Haapala, 9. Sebastian Sorsa (78. min. Mikko Sumusalo), 13. Pyry Kärkkäinen, 17. Dawda Bah, 26. Johannes Westö (59. min. 21. Petri Oravainen). Vaihtopelaajat: 1 Ville Wallén (mv), 28. Nosh A Lody, 31. Juhani Ojala.

Varoitukset: Cheyne Fowler.

JJK:n kokoonpano: 1. Matti Salkojärvi (mv), Janne Hannula, 4. Markus Paija, 6. Jukka-Pekka Tuomanen, 9. Mika Lahtinen, 10. Tommi Kari, 13. Tuomas Latikka (24. min. 15. Antto Tapaninen), 14. Jukka Sinisalo, 16. Niko Markkula (33. min. 18. Zakaria Abahassine), 19. Christian Sund, 28. Immo Eronen. Vaihtomiehet: 12. Sami Myllymäki (mv), 2. Samu Nieminen, 5. Adailton dos Santos Pereira, 7. Otto Piili, 8. Matti Lähitie, 11. Eero Markkanen, 21. Markus Virtanen, 23. Patrick Poutiainen, 24. Niko Kautto.

Varoitukset: Markus Paija, Jukka-Pekka Tuomanen.

Maalit: 54. min. Dawda Bah (Sebastian Sorsa) 1-0.

Erotuomarit: Jari Järvinen, Juho Järvenpää, Tero Juurinen. Yleisöä oli xxx henkeä.

Facebook Jaa Facebookissa
MySpace Lähetä MySpaceen

[Paluu] [2009] [Antti Muurinen oli tyytyväinen joukkueensa asenteeseen] [HJK kaatoi JJK:n tasaisessa ottelussa 1-0 (1-0)] [JJK kaatui Bahin osumalla] [HJK-JJK 1-0] [HJK voitti JJK:n Lahdessa] [Will John saapuu JJK:n testattavaksi] [JJK:n amerikkalaisesta testipelaajasta ristiriitaista tietoa]

Valid XHTML 1.0 Transitional