Tommi Torkkeli pelasi ajoittain loistavasti, vaikka teho eteenpäin puuttui. Muutaman kerran Tommi otti pallon haltuunsa keskikentällä ja suojasi sitä erinomaisesti, vaikka ympärillä usea TPS-pelaaja yritti tavoitella sitä. Tommin liikehdinnässä näkyy välillä tiettyä vallumaisuutta. Vallun tarjoama malli on tainnut tarttua. Vaikka Tommi ei kooltaan ole kaikkein suurimpia, hän on kokoisekseen yllättävän vahva, omaa hyvä tasapainon ja hallitsee tekniikan. Vastustaja ei tahdo saada häneltä palloa pois millään ja Tommin hermokin tuntuu pitävän hyvin kaksinkamppailuissa. Maajoukkueeseen!
Jani Kauppila pääsi kerran yrittämään vasurilla volleyta vastustajan rangaitusalueelta, mutta potkaisi hutipotkun. Janin tukijalka on vahvassa siteessä ja kenttä oli rangaistusalueella paikoin perunapeltoa. Volleyssa onnistuminen vaatii oikeaa rentoutta ja keskittyneisyyttä. Jokin ei ollut tällä kertaa vielä kohdallaan.
Hakan vahvuuksiin kuuluu myös vahva pääpeli kautta joukkueen. Vain maalin edustalla puuttuu teho hyökkäyspäässä ja vastustajan kulmissa puolustuspääkin hävisi hiukan uhkaavasti pari kertaa pääpallot.
Lasse Karjalainen oli keskikentällä puolustavassa roolissa onnistunut. Hänellä meni aika paljon energiaa TPS:n nahkatukan Mikko Hyyrysen eliminoimiseen ja hyökkäystyöskentely oli heikompaa. Sairastelun jälkeen juoksukestävyyskään ei ehkä ollut terävimmillään, mikä selittäisi hyökkäystyöskentelyn puutteita.
Mikko Manninen tuli taas vaihdosta kentälle, mutta ei esittänyt mitään ihmeellistä. Toisaalta silmiin ei osunut suurempia virheitäkään. Juuso Kangaskorpi yritteli nousuja, mutta etenkin Gabor Szilagyi oli yllättävän tehokas niiden katkomisessa ja nopeiden vastahyökkäyksien käynnistelemisessä.
Valkeakoskelta piti tulla bussilasti faneja, mutta he olivat kuulema vastapäisessä katsomossa ja koska TPS:n värit ovat samat kuin Hakan, niin en edes kiikarilla onnistunut löytämään Hakan faneja. Jonkun yksinäisen Haka-kannattajan huudot kyllä kuuluivat vastapäiseen katsomoon, joten joku siellä oli paikalla. Itse taisin olla siinä toisessa katsomossa kaikkein kovaäänisin Hakan kannattaja.
Toisella puoliajalla katsomoon ilmaantui muutama MIFK:n pelaaja. He olivat ilmeisesti kotimatkalla Helsingin HJK-ottelusta. He lähtivät pois ennen pelin loppumista (veikkaan, että laiva lähti Turusta Maarianhaminaan klo 21) ja vetivät ohi kulkiessaan suuta hymyyn, kun huikkasin heille "Heja Mariehamn!"
Olli Paasio toimi yhdessä vaiheessa pallopoikana ja vieressäni poikaystävänsä kanssa istunut nuori kaunis turkulaisneito kiinnostui kovasti tapahtumasta: Kuka on tuo harmaatukkainen herra tuolla toisella puolella? Voihan itku! Tästä lähtien kaikki yli 50-vuotiaat ja nuoremmatkin miehet ovat Paasion Ollille ikuisesti kateellisia. Pelikenttä oli täynnä parhaassa iässä ja voimissaan olevia nuoria miehiä, mutta nuoret naiset kiinostuvat vain Paasion Ollista! Kerroin neitokaiselle, että Olli on Hakan joukkueenjohtaja.
|