Veikkausliiga 2009: FC Lahti - Haka 2-4 (0-4) [27.09.2009]

[mobile]

[Fanimatkalle FC Lahti-peliin] [Mattila palaamassa Hakan kokoonpanoon] [Sunnuntaina FC Lahden kimppuun] [Hakan huuma oli hetkellistä] [Haka kiinnitti virolaiskärjen] [FC Lahti saa vastaansa nousuvireisen Hakan]

Haka kohtasi Lahdessa 27.9.2009 klo 18:30 alkaneessa Veikkausliigan ottelussa FC Lahden, joka oli saanut edellisessä ottelussaan JJK-voitolla poikki kolmen ottelun tappioputken. Haka oli myös katkaissut edellisessä ottelussa pitkän voitottoman putken voittamalla IFK Mariehamnin suurinumeroisesti. Hakalta oli ottelusta poissa Diego Corpache, Niko Ikävalko ja Jarno Mattila, vaikka Mattilan mukanaoloa otteluennakoissa viekkailtiin. FC Lahdelta puuttui pitkäaikaispotilaiden lisäksi Heikki Haara. Ennen ottelua Haka oli sarjataulukossa viidentenä ja FC Lahti sijalla 11 vain 6 pistettä Hakaa jäljessä.

Bussilla peliin

1. Matkustin Lahteen taas alkumatkan paikallisjunalla, mutta Hämeenlinnassa vaihdoin tähän rautatieaseman edustan puiston puiden lomassa näkyvään Express-bussiin. Jossain Tuuloksessa bussi pyyhkäisi taukopaikalla Hakan fanibussin ohitse. Lahdessa jouduin kiertämään linja-autoaseman kautta ja kävelemään lopun matkaa, mutta ehdin portista ottelualueelle juuri kun ensimmäisille Hakafaneille aloitettiin turvatarkastusta.

Hakapeliitat katsomossa

2. Joukkueet saapuivat kentälle erotuomari Tony Asumaan johdolla. Avustavat erotuomarit olivat Antti Malaska ja Marco Johansson. Katsomossa vasemmalla lippua heiluttamassa Hakan faniryhmä Hakapeliitat, joka kannusti suosikkijoukkuettaan äänekkäästi läpi ottelun.

Kapteenit ja maalivahdit

3. Erotuomareiden jälkeen kulkueessa tulivat joukkueiden kapteenit Kalle Parviainen ja Jukka Vanninen sekä ottelun maskotti tai kunniakapteeni, kuten häntä Lahdessa kutsutaan. Seuraavana oli maalivahdit ja muut pelaajat Hakan Petri Viljanen ja Lahden Toni Huuhka ensimmäisinä.

Kalle Multanen, Riku Heini, Pietari Holopainen, Eero Korte, Konsta Hietanen, Sebastian Strandvall, Jhon Cagua, Rafael

4. Pelaajaparijonon loppupäässä oli oikealta vasemmalle Kalle Multanen, Riku Heini, Pietari Holopainen, Eero Korte, Konsta Hietanen, Sebastian Strandvall, Jhon Cagua ja Rafael. Vasemmalla FC Lahden päävalmentaja Ilkka Mäkelä ja vaihtopelaaja, josta mietin pitkään, että onko hän Juho-Matti Heikari vai Kaarlo Rantanen kunnes oivalsin, että kyseessä taisi oli Viktor Szentpeteri :).

Rafael, Konsta Hietanen, Eero Korte, Riku Heini, Mohamed Fofana, Jukka Värttö, Henri Toivomäki, Drilon Shala, Toni Huuhka, Riku Tuomi, Jukka Vanninen

5. FC Lahti pelaajaesittelyssä vasemmalta oikealle: Rafael, Konsta Hietanen, Eero Korte, Riku Heini, Mohamed Fofana, Jukka Värttö, Henri Toivomäki, Drilon Shala, Toni Huuhka, Riku Tuomi ja Jukka Vanninen.

Ryhmähalin jälkeen

6. Hakan pelaajat näyttivät ryhmähalin jälkeen siltä, kuin heillä olisi joku yllätys takataskussa.

Drilon Shala, Kalle Parviainen

7. Drilon Shala yritti päästä päätyyn kulmalipun tienoilla, mutta Kalle Parviainen tuli ja nappasi pallon häneltä pois.

Drilon Shala, Kalle Parviainen

8. Ottaessaan palloa pois Drilon Shalalta Kalle Parviainen tipahti polvilleen. Sen jälkeen tapahtui jotain ihmeellistä.

Drilon Shala, Kalle Parviainen

9. Kun Kalle Parviainen nousi takaisin pystyyn, niin Drilon Shala hyppäsi äkkiä hänen selkäänsä. Kuvitteliko Shala hyppäävänsä maassa olevan Parviaisen ylitse ja Parviaisen ylösnouseminen yllätti hänet? Vai oliko tämä jonkinlainen kosto siitä, että Parviainen otti pallon pois?

Drilon Shala, Kalle Parviainen

10. Joka tapauksessa Parviainen kaatui vatsalleen Shalan jalkojen väliin, minkä jälkeen Shala hyppäsi sille puolelle, jossa pallo oli ja potkaisi sen eteenpäin. Parviainen katsoi maassa hämmästyneen näköisenä erotuomarin suuntaan. Tilanteesta ei tuomittu Drilon Shalalle mitään varoitusta vaikka minusta kyllä tällaisesta olisi pitänyt vilauttaa vähintään keltaista korttia.

Rafael, Markus Joenmäki, Sebastian Strandvall, Petri Viljanen, Jarkko Värttö

11. Hakan ensimmäinen maali syntyi, kun Mikko Innanen syötti takaviistoon poikki kentän Sebastian Strandvallille, joka keskitti Lahden rangaistusalueelle. Alunperin hyökkäys oli syntynyt siitä, kun Antti Hynynen syötti omalta kenttäpuoliskolta laidalla nousevalle Kalle Multaselle, joka lähes rangaistusalueen tasalle päästyään syötti takaviistoon ja hakeutui itse sen jälkeen keskustaan. Pelaajat vasemmalta oikealle: Rafael, Markus Joenmäki, Strandvall, Petri Viljanen ja Jarkko Värttö.

Jukka Vanninen, Konsta Hietanen, Mika Mäkitalo, Henri Toivomäki, Kalle Multanen, Mikko Innanen

12. Kalle Multanen oli rynnännyt Sebastian Strandvallin keskityspalloon, mutta ei aivan ylettynyt siihen. Hän kuitenkin sitoi Lahden puolustusta ja takaa Mikko Innanen pääsi aivan vapaana samaan keskityspalloon ja jatkoi sen suoraan maaliin. Pelaajat vasemmalta oikealle: Jukka Vanninen, Konsta Hietanen, Mika Mäkitalo, Henri Toivomäki, Multanen ja Innanen.

Kalle Multasen maali

13. Hakan toisen maalin teki Kalle Multanen Sebastian Strandvallin kulmapotkusta. Tilantessa FC Lahden maalivahti Juha Tuomi huusi "Minä otan", joten muut Lahden pelaajat seisoivat tumput suorina odottamassa, että Tuomi selvittää tilanteen.

Kalle Multanen, Mohamed Fofana, Mikko Innanen, Sebastian Strandvall, Henri Toivomäki

14. Hakan kolmas maali syntyi, kun Mikko Innanen sai korkean syötön, jota Toni Huuhka yritti vastaantulemalla katkaista, mutta arvioi pallon korkeuden väärin. Innanen ryntäsi Huuhkan yli menneen palloon perään ja käänsi sitten keskelle, jossa sekä Kalle Multanen että Sebastian Strandvall olivat vapaana. Henri Toivomäki otaksui seinäsyöttöä Innaselle ja kääntyi seuraamaan Innasta.

Antti Hynynen, Juha Tuomi, Konsta Hietanen

15. Mutta Sebastian Strandvall laukoikin yllättävän kääntölaukauksen takanurkkaan ja Lahden maalivahti Juha Tuomi oli ohitettu kolmannen kerran. Vasemmalta oikealle: Antti Hynynen, Tuomi, ja Konsta Hietanen.

Mohamed Fofana, Eero Korte, Toni Huuhka, Mika Mäkitalo, Konsta Hietanen

16. Hakan neljännessä maalissa Mika Mäkitalo oli kotijoukkueen pelaajien ympäröimänä ja kaikki odottivat joko syöttöä tai harhautusta.

Eero Korte, Mika Mäkitalo, Toni Huuhka, Konsta Hietanen

17. Mutta Mika Mäkitalo odotti, kunnes Toni Huuhka tuli vastaan muodostaen maskin eteen ja laukoi etukulmaan, jolloin Juha Tuomi ohitettiin neljännen kerran.

Juha Tuomi

18. Mika Mäkitalon laukaus oli niin tulinen, että vei mukanaan juomapullonkin verkon perille.

Katsojia

19. Lahdessa katsomossa oli katsojia 1473 henkeä, mikä näkyi katsomossa tyhjänä tilana. Ylhäällä katonrajassa näkyi seisomassa muutama Lahden kannattajaryhmän jäsenkin, mutta kyseinen ryhmäkin on ollut joskus katsomossa runsaslukuisampana.

Jari Nikkilä, Drilon Shala

20. Välillä futisotteluissa näkee nopeasti ohi meneviä tilanteita, jossa jokin pelaaja pelaa todella taitavasti. Tässä kuvasarjassa kaksi pelaajaa pelasi taitavasti. Drilon Shala kuoletti Hakan rangaistusalueella keskityksen rinnallaan. Shalan pulmana oli, että jos hän olisi kääntänyt pallon rinnallaan maalia kohden, Hakan maalivahti Janne Korhonen olisi saattanut ehtiä siihen ensimmäiseksi. Siksi hän pudotti sen eteensä. Mutta Hakan puolustaja Jari Nikkilä keskittyi tilanteeseen erinomaisesti ja osoitti hyvää etäisyyden arviointikykyä kurottautumalla palloon juuri sillä hetkellä, kun Shala ei ole vielä ehtinyt saada tasapainoaan takaisin kuoletuksen jälkeen eikä ehtinyt ottaa palloa haltuunsa.

Jhon Caguan omamaali

21. Lahden toinen maali syntyi kun Konsta Hietanen syötti keskiympyrästä Drilon Shalalle oikealle. Shala nousi syötön perässä Jhon Caguan ja Markus Joenmäen ahdistamana ja syötti sitten taaksepäin Jukka Vanniselle, joka syötti keskelle kohti Mohamed Fofanaa. Väliin ehti kuitenkin Sebastian Strandvall, joka kuitenkin menetti tasapainonsa ja selän takaa tullut Fofana väänsi pallosta hetken aikaa Kalle Multasen kanssa, voitti kamppailun ja syötti poikittain Jarkko Värttölle, joka jatkoi rangaistusalueelle Jari Litmaselle. Litmanen jatkoi kahdesta peitto yrittävästä Haka-pelaajasta huolimatta etutolpalle Rafaelille, joka jatkoi edelleen kohti Fofanaa, mutta väliin ehtivä Jhon Cagua laittoi pallon vahingossa omaan maaliin ja meni vielä lopuksi nurkkaan häpeämään mokaansa.

Joni Nieminen, Toni Huuhka

22. Edellisenä päivänä Kakkosen karsintaottelussa MuSaa vastaan VaKP:n paidassa maalin ja maalisyötön antanut Hakan junioripelaaja Joni Nieminen teki viime minuuteilla liigadebyyttinsä. Oikealla oli Toni Huuhka.

Jari Litmanen, Toni Huuhka, Pietari Holopainen, Drilon Shala, Joni Nieminen, Kalle Multanen

23. Lahti jatkoi hyökkäyksiään, mutta lisämaaleja ei syntynyt. Vasemmalta oikealle: Jari Litmanen, Toni Huuhka, Pietari Holopainen, Drilon Shala, Joni Nieminen ja Kalle Multanen.

Sebastian Strandvall, Sami Ristilä, Ilkka Mäkelä, Jukka Vanninen

24. Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa olivat vasemmalta Sebastian Strandvall, Sami Ristilä, Ilkka Mäkelä ja Jukka Vanninen, joka näytti tappion jälkeen siltä kuin olisi mieluiten ollut jossain muualla.

Täydentelen raporttia myöhemmin... Under construction...

FC Lahden kokoonpano: 22. Juha Tuomi (mv) (46. min. 1. Viktor Szentpeteri (mv)), 3. Henri Toivomäki, 8. Mohamed Fofana, 9. Rafael, 11. Drilon Shala, 12. Toni Huuhka, 14. Konsta Hietanen, 15. Jukka Vanninen (C), 17. Eero Korte, 19. Riku Heini (46. min. 10. Jari Litmanen), 23. Jarkko Värttö. Vaihtopelaajat: 5. Juho-Matti Heikari, 13. Jussi Länsitalo, 20. Jonne Kemppinen, 21. Kaarlo Rantanen.

Varoitukset: 2. min. Eero Korte, 22. min. Rafael.

Hakan kokoonpano: 1. Janne Korhonen (mv, 58. min. alkaen (C)), 3. Petri Viljanen (76. min. 41. Valeri Minkenen), 4. Markus Joenmäki, 5. Kalle Parviainen (C)(58. min. 18. Jari Nikkilä), 6. Sebastian Strandvall (87. min. 29. Joni Nieminen), 7. Mikko Innanen, 10. Mika Mäkitalo, 11. Antti Hynynen, 17. Kalle Multanen. Vaihtopelaajat: 12. Saku Pesonen (mv), 19. Juuso Salonen.

Varoitukset: .

Maalit: 15. min. Mikko Innanen (Sebastian Strandvall) 0-1, 27. min. Kalle Multanen (Sebastian Strandvall) 0-2, 35. min. Sebastian Strandvall (Antti Hynynen) 0-3, 45. min. Mika Mäkitalo (Kalle Multanen) 0-4, 70. min. Drilon Shala (Jari Litmanen) 1-4, 86. min. Jhon Cagua (oma maali, Rafael, Jari Litmanen) 2-4.

Erotuomarit: Tony Asumaa, Antti Malaska (I avustava), Marco Johansson (II avustava), Johan Holmqvist (IV). Yleisöä oli 1473 henkeä.

Kirjoittaja on FC Haka Oy:n vähemmistöosakas.

Facebook Jaa Facebookissa
MySpace Lähetä MySpaceen

[Paluu] [2009] [Ottelupöytäkirja] [Ottelutapahtumat] [Haka tehokkaana Lahdessa] [Haka tulitti FC Lahden kumoon] [Multanen nautti maalistaan] [Nieminen Hakan viides liigadebytantti tällä kaudella] [Otteluraportti: Hakan väkevä syysvire jatkui] [Haka masensi FC Lahden jo avausjaksolla] [Multanen nautti maalistaan] [Hakan tehokkuus ratkaisi] [Kaksi kärkeä Hakan peli-ilon avain] [FC Lahti hallitsi mutta Haka iski neljästi] [Lahdessa erikoista jalkapalloviihdettä] [Haka moukaroi nyt Lahden] [FC Lahti hallitsi, Haka iski neljästi] [FC Lahti kompastui löysään puolustukseen] [Liigakuvat: FC Lahti-Haka]

Valid XHTML 1.0 Transitional Valid CSS!