Debattiartikkeli: Älä ummista silmiä euron riskeiltä [28.05.2026]

Euroyhteistyöhön osallistumalla tuemme myös muiden jäsenmaiden lainakriisejä, sanoo artikkelin kirjoittaja.

Euron puoltajat korostavat Ruotsin euroonliittymisen etuja: kasvanut kauppa, syvempi taloudellinen integraatio ja alhaisemmat kustannukset valuuttavaihdossa. Mutta nykyisessä keskustelussa ohitetaan suuret potentiaaliset kustannukset, jotka johtuvat eurojärjestelmän muotoilusta ja jäsenmaiden taloudellisesta erilaisuudesta. Tämä muotoilu suosii toisia ja haittaa muita - ja mielestäni haitat ovat suurempia Ruotsille.

Ensiksi: Ruotsin inflaation voidaan odottaa tulevan korkeammaksi euroyhteistyössä. Euroalueella Euroopan keskuspankki (ECB) määrää rahapolitiikasta tavoitteenaan pitää keskimääräinen inflaation kahdessa prosentissa. Tavoite koskee aluetta kokonaisuudessaan - ei yksittäistä jäsenmaata. Sekä Ruotsi että euroalue ovat olleet keskimäärin lähellä tavoitetta viimeisen 26:n vuoden aikana (2,0 prosenttia ja vastaavasti 2,1 prosenttia). Mutta euroalueen keskimääräisyys kätkee merkittäviä eroja sen jäsenmaiden välillä.

Euron käyttöönoton jälkeen Alankomaissa, Espanjassa, Itävallassa ja Luxemburgissa on ollut järjestelmällinen korkeampi inflaatio - keskimäärin 2,4 prosenttia vuodessa - kun taas Saksassa se on ollut keskimäärin 2-prosenttitavoitteessa. Kymmenosien ero vuodessa voi vaikuttaa pieneltä, mutta se kasaantuu ajan myötä kuten korko korolle: 26:ssa vuodessa saksalaiset hinnat ovat nousset 64 prosenttia samalla kun hollantilaiset hinnat ovat nousseet 79 prosenttia. Pandemian jälkeisen inflaatiokriisin aikana näimme konkreettisesti, kuinka pienempien maiden sallittiin dramaattisesti poiketa tavoitteesta. Kun inflaatio euroalueella kokonaisuudessaan (kuten myös Ruotsissa) kohosi korkeimmillaan noin 10:een prosenttiin, niin Virossa, Liettuassa ja Latviassa se oli enimmillään 20 prosenttia.

Pidän epätodennäköisenä, että Euroopan keskuspankin rahapolitiikka sopisi Ruotsille paremmin kuin Ruotsin valtionpankin - Ruotsi on suhteellisen pieni talous, jonka Euroopan keskuspankki ottaa huonommin huomioon kuin yllä olevat esimerkit. Kasvavalla epävarmuudella inflaation suhteen on konkreettisia kustannuksia. Esimerkiksi palkkaneuvottelut vaikeutuvat työmarkkinaosapuolten välillä, investoinnit tulevat riskaabeleiksi, ja lainakustannukset kasvavat. Nämä kustannukset Ruotsin on arvioitava.

Toisena riskinä on Ruotsin vastuu muiden maiden valtionvelasta. Euroaluetta on viimeisen kahden vuosikymmenen aikana leimannut toistuvat valtionvelkakriisit, ja riskit tulevista valtionvelkakriiseistä näyttävät suuremmilta nyt kuin viimeisen kansanäänestyksen aikoihin. Kun Ruotsin valtionvelka on 33 prosenttia bruttokansantuotteesta, Ranska, Espanja ja Italia ovat johdonmukaisesti rikkoneet euroalueen julkista taloutta koskevia sääntöjä. Kaikkien kolmen maan velat ovat nyt yli 100 prosenttia bruttokansantuotteesta - ja ne jatkavat kasvamista.

Osallistumalla euroyhteistyöhön sitoudumme myös osallistuvamme Euroopan vakausmekanismiin (ESM) ja tuemme muita maita lainakriiseissä. Kun joku maa ei voi lainata finanssimarkkinoilta, se voi kääntyä ESM:in puoleen. ESM lainaa rahaa muiden maiden toimiessa takaajina - niin myös euroon liittynyt Ruotsi. Se tarkoittaa käytännössä, että Ruotsi lupaa pahimmassa tapauksessa lainata maille, joilla on nykyään historiallisen suuri velkaantumisaste. Samalla tavalla kuin pankki ottaisi korkeamman koron vanhempien lainasta, kun he menevät lastensa takaajiksi, saattavat finanssimarkkinat pyytää suurempaa korkoa ruotsalaisilta valtionlainoilta, koska Ruotsi on sitoutunut lainaamaan maille tulevissa valtionvelkakriiseissä. Tämä tarkoittaa, että suurempi osa verotuloista menee korkomaksuihin. Pahimmassa tapauksessa Ruotsin tarvitsee jopa maksaa kriisimaiden lainat.

Toinen euroyhteistyön muotoilupäätös johtaa suurempiin välittömiin kustannuksiin. Ne syntyvät sen seurauksena, kuinka Euroopan keskuspankki ostaa arvopapereita, kuten valtionoblikaatioita (setelirahoitus). Osto tapahtuu jäsenmaiden oman valtionpankin kautta. Sen perusteella kuinka rahat ja tavarat liikkuvat maiden välillä tulevat silloin ne jäsenmaat, joissa on alhaisempi taloudellinen riski, kuten Saksa ja Alankomaat, lainaajiksi korkeamman riskin maiden keskuspankeille, kuten Italialle ja Espanjalle. Tässä järjestelmässä taloudellisesti vähemmän turvalliset maat saavat lainata halvemmalla kuin muut, mikä johtaa heidän lainakustannusten subventointiin eli tukemiseen.

Ajankohtainen mm. Chien tutkimus osoittaa, että nämä subventiot ovat kalliita lainaajamaille. Saksassa kustannukset vastaavat 0,5 prosenttia bruttokansantuotteesta. Vuoden 2025 aikana se on likimain sama kuin mitä Ruotsi maksaa korkoja valtionveloistaan. Eurokriisin aikana kustannukset Saksalle nousivat yli kahteen prosenttiin bruttokansantuotteesta. Ruotsin valtiontalouteen verrattuna on kohtuullista olettaa, että järjestelmä tulee olemaan vähintään yhtä kallis Ruotsille euroon liittymisen jälkeen.

Nämä kustannukset ovat jonkinverran abstrakteja mutta eivät hypoteettisiä. Ennen kuin Ruotsi päättää liittyä euroyhteistyöhön, pitää kustannukset, jotka on nostettu esiin tässä - ja muut sellaiset - selvittää ja määrittää tavoitteena että ne voidaan selvästi arvioida yhtä tarkkaan määriteltyjä etuja vastaan. Edellä esitettyjen haittojen perusteella ehdotan, että arvioitaisiin välivaihtoehtoa: Ruotsi voisi kokeilla Tanskan mallia. Tämä tarkoittaisi Ruotsin kruunun kytkemistä euroon ja siten voittaa kaupalliset edut, mutta ilman että otetaan askelta euroyhteistyön valtiontaloudelliseen riskinjakoon ja lainakustannusten subventointiin.