Andorra [11.07.2008]
[Andorra 08.07.2008] [Andorra 10.07.2008]
Kolmantena aamuna (eli neljäntenä päivänä) Andorrassa kirjoittelin edellisten päivien webbiraportteja valmiiksi ja kävin webbikahvilassa laittamassa ne webbiin. Pääsin matkaan vasta klo 15 maissa iltapäivällä. Poikkesin ostamassa tutusta myymälästä evästä. Muovikassin pohjalla oli vielä neljä purkkia Coca-Cola zeroa ja ajattelin pärjääväni niillä lopun päivää.
1. Kävelin suunnittelemaani matkasuuntaan ja pysähdyin Esglesia St. Pere Martit-nimisen kirkon edustalla olevalle aukiolle, jossa puiden varjostamalla penkillä söin eväitäni ja tyhjensin kaksi mukana olevista juomapurkeista. Katselin kartasta suuntaa ja lähdin etsimään reittiä. En vain huomannut, että minun olisi pitänyt kääntyä n. 150 metrin päässä kirkolta oikealle suoraan mäkeen päästäkseni sinne minne halusin. Löysin jonkun reitin jolta jouduin välillä palaamaan taaksepäin käveltyäni umpikujaan. Lopulta näkyvissä oli vain asfaltoitua tietä ja lähdin jatkamaan sen reunaa pitkin. Jälkeenpäin ymmärsin, että olin pyrkimässä ylös Riu Madriu-joen vasemmalta puolen kun kävelijälle sopiva ja suora, mutta jyrkkä kulkuväylä olisi ollut heti oikealla rannalla. Mutta kyseinen väylä oli niin metsän peitossa, että en tietysti sitä toiselta puolen kanjonia nähnyt.
2. Matkalla asfalttitie kääntyi risteysalueella, jossa oli myös silta Riu Madriu-joen ylitse. Olisin voinut vaihtaa oikealle puolelle, jos olisin vain huomannut, että kunnon kävelyreitti kulkee oikealla puolella n. 50 metrin päässä. Sen sijaan jatkoin vasemmalla ja löysin Camí de les Molleres -nimisen polun, joka kulki alkumatkan Via Ferrata-nimistä reittiä. Se oli kapea, mutta kulkukelpoinen, kuten tästä taaksepäin ottamastani kuvasta näkee. Paikoin polku oli hyvin katteista ja näkymät muistuttivat Taru Sormusten Herrasta-elokuvan metsämaisemia. Tänne pitäisi Lordin tulla kuvaamaan seuraavaa kauhuleffaa.
7. Polun sivuilla oli molemmin puolin vuoristoniittyjä, jotka oli erotettu polusta metallilangalla ja punavalkoisilla muovisuikaleilla. Jossain näkyi kieltotauluja, joissa kiellettiin liikkuminen aidatuilla alueilla ilman lupaa. Otaksuin, että kyseisillä niityillä oli harvinaisia vuoristokukkia ja -kasveja ja niitä haluttiin suojella.
8. Noin 1400 metrin korkeudella pysähdyin tauolle ja join viimeisen kokisjuomapurkkini tyhjäksi. Vähän siitä eteenpäin törmäsin kylään, jonka nimi oli kai Cases d'Entremesaigües (ekasta sanasta en ole aivan varma, kun sana osui kartassa taitoksen kohdalle ja printti oli hiukan pientä minun silmilleni).
12. Tässä kohtaa näkyi menevän kivivallin reunustama polunhaara Riu Madriu-joen rantaan ja näin sen päässä joen ylitse kulkevan puusillan. Oheisessa viitassa ylimpänä kerrotaan luultavasti, että 1470 metrin korkeudessa ohittamalleni kylälle on matkaa 15 minuuttia. Pian tämän kyltin jälkeen istahdin polunvarteen ja lähetin kännykällä tekstarin pikkuveljelleni ja sisarelleni. Kerroin olevani vuoristopolulla n. 1700 metrin korkeudella ja luettelin lähihuippujen korkeudet.
15. Juuri ennen Ràmiota vastaani oli tullut rinkkaa selässä kantava ja vaellussauvoilla varustettu shortsiasuinen nuori nainen. Vaihdoin hänen kanssaan pari sanaa. Kun istuskelin Ràmion kohdalla miettimässä retkisuunnitelmaa, ohitse kulki myös retkeilysauvoja ja rinkkaa raahaava miesretkeilijä. Hän oli ilmeisesti pariskunnan hitaammin matkaava puolisko.
16. Katselin, että reitti näkyi nousevan edelleen kohti Refugi de Fontverd-nimistä levähdyspaikkaa, josta saattaisin saada juotavaa. Mutta sinne oli matkaa enemmän kuin perinnesillalle ja minulla oli juotava lopussa. Vastaan tulleilla oli rinkat ja kunnot retkivarusteet, kun minä taas raahasin eväitä Stockmannin muovikassissa. Laskuvarjojääkärikoulussa oli aikoinaan opetettu, että jotoksella saa ja oli oikeastaan suositeltavaa käyttää purukumia, koska se pitää suun kosteana ja jaksaa paremmin. Olin tullut 1400 metristä tänne asti salmiakki-xylitol-purukumin voimalla, mutta pian alkaisi nestehukka vaikuttaa. Itse asiassa epäilin, että en selviäisi alaspäinkään ilman lihaskramppeja. Joten palasin pari kylttiä taaksepäin ja Riu Madriud-joen varteen. Päätin kokeilla, onko vesi juotavaa. Join pari cokispurkillista vettä ilman sivuvaikutuksia, pesin pääni ja märän paidan. Sitten ajattelin kokeilla vanhaa konstia: helteellä märän paidan päälle pukeminen pitää ihon viileänä, koska kuivuva paita kylmentää. Mutta vuoristoveden kastelema paita oli liian kylmä eikä tähän aikaa illasta ollut enää kunnolla hellekään. Lyttäsin märän paidan toiseen muovikassiin, jossa se piti mukavasti pystyssä paria avonaista Riu Madriu-vedellä täytettyä cokispurkkia.
17. Olin huomannut, että polku oli merkattu siellä täällä kahdella maaliraidalla, joissa alhaalla oli punaista ja ylhäällä valkoista. Jossain näkyi myös tällaisia GR-merkintöjä. Seuraavana päivänä raporttia kirjoittaessa satuin avaamaan yhden hankkimistani kartoista ja tajusin, että GR7 ja GR11 ovat osa polkuverkostoa, jota pitkin pystyy kiertämään käytännöllisesti katsoen koko Andorran. Paikka paikoin karttaan on merkitty ilmeisiä lepopaikkoja, joista voi ehkä saada vesitäydennystä. Näistä reiteistä GR7 ja GR11 kulkevat osan matkaa päällekkäin ja palasin takaisin hotellille ennen kuin pääsin GR11:lle.
Hotellille pääsin vaivattomasti. Aamupäivällä siivoojat olivat laittaneet katossa roikkuvan ilmastointilaitteen humisemaan ja sen jatkuva humina peitti käytävältä kuuluvat ovien narinat ja nukuin seuraavan yön kuin tukki. Tosin hyvään uneen saattoi olla päivän rankalla retkeilylläkin osansa. Seuraava päivä näkyi olevan lauantai. Webbikahvilan aukiolosta ei ole tietoa, joten saan ehkä seuraavat raportit webbiin vasta maanantaina.
Sivun html-koodia on päivitetty ja sivuston tekstiä on täydennetty (ennen muuta kuvien alt- ja title-tekstien osalta) 26.9.2017. Html-päivityksessä poistettiin jäykkä table-rakenne ja korvattiin se joustavalla div-rakenteella, jonka pitäisi mukautua sujuvasti myös tablet- ja kännykkänäyttöihin.