Viimeisetkin mustan hiekan peittämät lumikasat sulivat pääsiäispyhinä nurmikolta. Kevät on vihdoin alkanut ja ulkona kulkiessa olen ehtinyt pongata jo neitoperhosen, nokkosperhosen ja sitruunaperhosen. Lintuja ja muita eläimiä näkyy myös kevätpuuhissa.
|
Naakat kuuluvat osana sellaiseen kaupunkimaiseen ympäristöön, jossa on vanhoja rakennuksia.
Satuin kuulemaan ohikulkiessa pientä koputusta ja mielessä välähti, että kyseessä oli pikkutikka, jota olin yrittänyt löytää jo pitemmän aikaa. Mutta kun tarpeeksi tähyilin, niin huomasin sinitiaisen kaivavan lahonneeseen haavanoksaan koloa. Se näkyy keskellä kuvaa olevan mustan piikin takana. Käväisin hakemassa kameran kotoa, mutta tiainen oli siinä vaiheessa jo työnsä lopettanut. Aluksi otaksuin kyseessä olevan pesäkolon, mutta sitten oivalsin, että kolon suuaukko oli aivan liian suuri ja koko kolokin oli aivan liian ohuessa oksassa.
Parikin sinitiaista hyppi lähistön oksilla ja toinen palasi aina samalle haavalle, jossa oksaa oli koverettu.
Sinitiainen tuntui etsivän jotain eikä se paljoa välittänyt lähistöllä ohikulkevista ihmisistä.
Sinitiaisen puuhien syy paljastui siinä vaiheessa kun se etsi erilaisia pesänrakennusaineita läheisestä rinteestä. Samalla selvisi kolon kovertamisen syy. Tiainen oli hakenut siitä puupurua pesäkolon pohjalle. Samalla tuli tehtyä kolo, jossa toinen tiaisista voi yöpyä ja kolosta on suora näköyhteys alapuolella olevalle pesäkololle.
Sinitiainen oli varannut haavan kyljestä itselleen pesäkolon, jonka suuaukko oli niin ahdas, että tiaisellakin oli vähän vaikeuksia sen suuaukon läpi pujottautumisessa. Siksi sinitiaisen ei ehkä tarvitse pelätä kilpailua suurempien tiaisten tai myöhemmin saapuvien kirjosieppojen kanssa. Varsinkin viimeksimainitut tyhjentävät sopivaa pesäkoloa etsiessään monta pesäkoloa pienempien lintujen pesistä.
Tarpianjoen Ripasaareessa näkyi harakkapariskunta, jonka toiselta puolisolta pyrstösulat olivat hiukan kärsineet.
Ripasaaren toisessä päässä pongasin koiran, joka oli päättänyt lämpöisenä pääsiäissunnuntaina päästä eroon "talviturkistaan". Vesi oli varmasti kylmää, mutta se ei estänyt hurttaa hyppäämästä kerta toisensa jälkeen kylmään Tarpianjokeen.
Jäinen ja suhteellisen voimakkaasti virtaava vesi ei paljoa haitannut koiraa. Vaikka omistaja kertoi, että menomatkalla se räpiköi ja vasta paluumatkalla ui.
Isokokoinen parrukin lähti aika kevyesti vahvan koiran leuoissa mukaan.
Tämä koira oli aivan hulluna uimiseen. Välillä se lepäsi ja lämmitteli omistajan auton perässä viltillä, mutta halusi pian uudelleen uimaan.
Kevät näkyy myös ihmisten pukeutumisessa. Pääsiäissunnuntaina ilmaantuivat ensimmäiset shortseihin pukeutuneet ihmiset sauvakävelemään ja jopa kauppareissuille.
Sähköpostipalautetta Keskilinkille voi lähettää osoitteeseen webmaster (miumau) keskilinkki (piste) com.
Kirjoittaja on FC Haka Oy:n vähemmistöosakas.
Lähetä MySpaceen
|