Perinteinen Pirkanmaan kirjoituskilpailu järjestettiin 60. kerran. Kilpailuun lähetettiin kaikkiaan 363 kilpailutyötä, joista proosasarjaan 200 ja lyriikkasarjaan 163. Kirjoituskilpailuun voivat osallistua kaikki Pirkanmaan alueella asuvat, työskentelevät tai opiskelevat kirjoittajat, jotka eivät ole julkaisseet kaunokirjallista teosta tai omakustannetta. Palkituista teksteistä koottua antologiaa saa kirjastoista. Palkitut tekstit ovat luettavissa 12.5.2011 alkaen kirjaston verkkosivuilla.

Kirjoituskilpailut ovat oikeastaan aika huono keino asettaa erilaisia kirjoituksia paremmuusjärjestykseen. Kirjoitukset voi sijoittaa erilaisiin miljöihin ja tarinan voi kertoa minä-muodossa tai kertoa henkilöistä kolmannessa persoonassa. Maaseutuympäristöön ja luontoon sijoitetut tapahtumat tarjoavat paljon enemmän yksityiskohtia, joihin kirjoittajat voivat ripustaa tarinansa. Betoniset kaupunkilähiöt taas ovat miljöinä paljon ankeampia ja kirjoittajat joutuvat tekemään paljon työtä pystyäkseen luomaan miljöön, joka alkaa elämään myös lukijan mielessä.

Kirjoitusten arvostelijoille minä-muotoiset tarinat ovat tavallaan helpompia. Niissä kirjoittaja pääsee helpommin sukeltamaan päähenkilön ihon alle ja ne avautuvat siten myös lukijalle nopeammin. Kolmannessa persoonassa kirjoitetut tarinat taas kertovat asioita henkilöiden toiminnan kautta ja sillä miten henkilöt havannoivat ympäristöään. Tällaisessa kertomuksessa tarinoiden tasojen avautuminen on vaikeampaa ja symboliikka vaatii usein useamman lukukerran. Kirjoituskilpailussa, jossa arvostelijoilla on paljon luettavaa, jotkut hyvät kirjoitukset saattavat mennä arvostelijoilta ohi huomaamatta, jos symboliikka ei avaudu ensimmäisellä lukukerralla.

Pirkanmaan kirjoituskilpailun 2011 proosasarjan kaksi parasta sekä toinen kunniamaininnan saaneista kirjoituksista olivat minä-muotoisia. Kolmanneksi tullut Heidi Boström-Vesola ja kunniamaininnan saanut Maija Norvasto kertoivat tarinansa kolmannessa persoonassa. Proosasarjan voittaja Minna-Riikka Tuohiniitty sijoittui proosarunollaan myös toiselle jaetulle sijalle lyriikkasarjassa. Tuohiniityn proosasarjan voittanutta kirjoitusta voisi luonnehtia upeaksi preensens-muotoiseksi proosarunoksi. Kielellisesti se on loistava ja ansaitsi ilman muuta voittonsa palkituksi valittujen kirjoitusten joukossa. Kirjoitusmuodon tekee vaikeaksi nimenomaan preesens-muotoisuus. Jäänkin jännityksellä odottamaan, onnistuuko Tuohiniitty kirjoittamaan preesens-muodossa yli 160-sivuisen tarinan, joka säilyttää jännitteensä. Voin kertoa, että se voi olla aika vaikeaa, koska olen itse yrittänyt sitä vuosia sitten. Ja vielä kolmannessa persoonassa. :-)

Lyyriikkasarjassa jaetulle toiselle sijalle tulleet Noora Mattilan runot tuntuvat allekirjoittaneesta aavistuksen vanhanaikaisilta, vaikka modernia runoutta ovatkin. Hyvä lyriikka syntyy monesti vuosien aikana. Mattilan kielikuvissa elävät vielä markat, joten osa kilpailun runoista on syntynyt ilmeisesti vuosia sitten. Runoja voi kirjoittaa vaikka päivittäin, mutta muiden arvioinnissa jopa sydänverellä kirjoitetut runot saattavat osoittautua roskaksi, joka ei lähde lentoon, vaikka kirjoittaja kuinka haluaisi. Mutta eniten minua häiritsee Mattilan runoissa - kuten joidenkin muiden palkittujen runoissa - otsikot. Lukisin itse mieluiten sellaista modernia lyriikkaa, joissa ei ole otsikkoja. Sellaisia runoja lukijat saattavat tulkita monesti aivan toisella tavalla kuin mihin kirjoittaja oli alunperin tähdännyt, mutta se ei tee niistä huonompia, pikemmin päinvastoin. Nyt oli kyse vain kymmenen liuskan runovalikoimasta, mutta jos Noora Mattila harkitsee runokokoelman kirjoittamista, niin kannattaa koota teosta eri teemojen ympärille, jotka voi ryhmittää muutamaksi luvuksi. Eri aikana, eri aiheista ja jopa eri tyyleillä kirjoitetut runot voivat alkaa elää yhdessä, jos niiden yhteistulkintaa ei rajata yksittäisen runon otsikolla. Yhteinen teema sitoo runoja luvuiksi, mutta luvun sisällä yksittäisen runon herättämät assosiaatiot potkivat ja venyttävät teeman tulkintaa joka suuntaan. Silloin runokokoelma on enemmän kuin yksittäisten runojen summa. Itse asiassa pidän lyriikkasarjassa kunniamaininnan saaneen Sinikka Laitisen runokokoelmasta. Se on yhtenäinen yhdellä otsikolla kirjoitettu runovalikoima, joka tuntuu yhdeltä runolta, vaikka kyseessä voi olla pitkän ajan kuluessa syntynyt kooste.

Lyriikkasarjassa kolmanneksi sijoittuneen Teppo Paulaston runovalikoima on myös otsikoitu, mutta enemmän minua vaivaa runojen ulkoasun tietty staattisuus. Ehkä siinä ojennetaan kättä perinteiselle runoudelle ajalta ennen modernia runoutta. Paulaston runot saattaisivat vahvistua, jos rakenteen välillä rikkoisi. Jaetulle toiselle sijalle sijoittunut Minna-Riikka Tuohiniityn proosaruno on edelleen preesens-muotoista, mutta tällä kertaa henkilöistä kerrotaan kolmannessa persoonassa. Myös tämän tyyppisiä runoja saattaisi parantaa, jos rakennetta pystyisi rikkomaan jotenkin. Nyt proosaruno solui useana suunnilleen yhtä pitkänä kappaleena.

Palkintolautakunnan mukaan lyriikkasarjassa ei jaettu tänä vuonna ykköspalkintoa, koska yksikään runovalikoima ei kohonnut selvästi muita paremmaksi.

Sähköpostipalautetta Keskilinkille voi lähettää osoitteeseen webmaster (miumau) keskilinkki (piste) com.

Kirjoittaja on FC Haka Oy:n vähemmistöosakas.

Lähetä MySpaceen