Sirpa Kauppila kertoi, että osuuskuntaa perustettaessa Suomen Yrittäjät ei ensin hyväksynyt osuuskuntaa jäsenekseen. Mutta siinä vaiheessa Lempesti oli jo jäsenenä Lempäälän Yrittäjissä, joten aikaa myöten jäsenyys hoitui, vaikka valtakunnallisella tasolla osuuskuntaan yritysmuotona suhtauduttiin aluksi ennakkoluuloisesti. Lempesti maksaa työntekijöilleen työehtosopimusten mukaisia palkkoja, joten osuuskunta ei ole mikään yritys, jossa työtä tarjoittaisiin alihintaan ja kilpailtaisiin epäreilusti muiden yrittäjien kanssa.
Osuuskunnan remonttitöissä on henkilöitä, joiden koulutus ja kokemus tukee maalausta, tapetointia, kaakelointia, yms. pintaremonttia. Esimerkiksi märkätilojen vesieristyssertifikaatit löytyvät kahdelta tekijältä ja kolmaskin opiskelee sitä parhaillaan. Lempesti on valikoitunut työpaikaksi, koska alan työtä on osuuskunnassa tarjota riittävästi.
Lempestin toiminta-alueena on Lempäälä ympäristöineen. Kovin pitkälle ei lyhytkestoista keikkaa ole kustannustehokasta lähteä tekemään, vaan pyritään saamaan samalle suunnalle useampia asiakkaita, joiden tilaamat työt voidaan rytmittää samalle päivälle tehtäväksi.
Lempesti on myös siitä erikoinen osuuskunta, että sillä on sertifioitu ISO 9001:2008 -standardin mukainen laatujärjestelmä. Työntekijät ovat myös mukana omissa tiimeissä, joissa työtehtäviä ja niiden laatua pyritään kehittämään. Pisimmällä ovat rakennusalan ja hoiva-alan tiimit. Siivousalan kaksi tiimiä ovat vasta opiskelemassa tiimityöskentelyä. Yrityksen sisäinen tiedotus on järjestetty mm. intranetin ja oman henkilöstölehden välityksellä. Ja paljon tiedostusta hoidetaan myös tiimikokousten kautta.
|