Haihunkoski talvella [13.02.2011]

[mobile]

[Toutaimen pyyntiä Haihunkoskella keväällä 2007] [Viialan perhokalastajat r.y.] [Tarpianjoen järjestelyhanke]

Haihunkoski on 65 kilometriä pitkän Tarpianjoen viimeinen koski juuri ennen joen laskemista Vanajaveden vesistön Jumuseen. Haihunkoski sijaitsee aivan Akaan Viialan keskustassa ja Helsinki-Tampere -päärata ylittää Tarpianjoen juuri kosken yläpuolelta. Koski on paitsi kalastus- ja retkeilykohde, myös erilaisten taidetapahtumien pitopaikka. Kosken rannoilta voi nähdä myös saukkoja ja erilaisia lintuja. Talvisin se on esimerkiksi monesti koskikaran talvehtimispaikka.

Haihunkosken läntisin uoma

1. Haihunkosken useimmissa uomissa on sulaa pahimmillakin pakkasilla, joten jopa jotkut linnut yrittävät talvehtia Haihunkoskella.

Lumen peittämiä kiviä

2. Uomissa on lumenpeittämiä kiviä ja jänniä yksityiskohtia.

Silta yli uoman

3. Kosken uomien väliset kannakset on yhdistetty silloilla, mitkä sallivat esimerkiksi perho-onkijoiden ja retkeilijöiden liikkua koskialueella.

Pongaripolku

4. Ainakin yhdellä kannaksella on lintuharrastajien tallaama polku kosken yläjuoksun suuntaan.

Laulujoutsen

5. Lintuharrastajat haluavat luonnollisesti seurata Haihunkosken yläpuolella sulassa talvehtimista yrittävää nuorta laulujoutsenta. Onnistuin saamaan siitä yhden valokuvan, minkä jälkeen joutsen painoi päänsä taaksepäin hyöhenistön suojaan ja näytti sen jälkeen yhdeltä pyöreältä lumen peittämältä kiveltä muiden joukossa. Lintuharrastajat arvailevat, että lintu on voinut syksyllä sairastua ja ei siitä syystä ole lähtenyt muuttomatkalle. Mutta jotkut arvailevat myös, että kyse voi olla linnusta, joka on päättänyt yrittää talvehtimista huomattuaan, että koski pysyy sulana kovallakin pakkasella ja sieltä löytyy ruokaa elämiseen. Joutsenia on syksyisin Jumusella, johon Tarpianjoki laskee, aina siihen asti kunnes järvenselkä jäätyy.

Polun pää

6. Hiivin aina lintuharrastajien talloman polun päähän asti, mutta laulujoutsen oli jo ehtinyt painaa päänsä piiloon ja piiloutunut itsekin kosken yläpuolisten kivien taakse piiloon. Takana keskeltä oikealle näkyvä "viiva" on Helsinki-Tampere -päärata, josta junamatkustajat voivat hyvällä onnella pongata talvehtivan joutsenen ohimatkustaessaan.

Vesihuurua

7. Pakkasta oli -16 astetta, joten koskesta nousi vesihuurua kivien välistä.

Lisää kätköpaikkoja

8. Valokuvasin varmuuden vuoksi kosken kaikki kivet, jos vaikka sattuisin myöhemmin valokuvista löytämään, minne joutsen oli piiloutunut.

Kaappi kosken rannalla

9. Kuvassa kauniin koskimaiseman rikkova kaappi taitaa olla joku vieressä sijaitsevaan urheilukenttään liittyvä rakennelma.

Auringon leikkiä

10. Auringonvalo sädehti kauniisti kosken virtaavasta vedestä.

Lohikalojen suojakivet

11. Kosken uomaan oli kunnostamisen yhteydessä sijoitettu kiviä, jotka tarjosivat lohikaloille suojapaikkoja ja muovasivat joenuomaa monimuotoisemmaksi, koska veden nopeus kasvoi kiveä kiertäessä.

Haihunkosken kolmas uoma lännestä

12. Haihunkosken kolmannessa uomassa lännestä katsoen on vettä vähemmän ja lumi on peittänyt uoman osittain.

Haihunkosken itäisin uoma

13. Haihunkosken itäisin uoma on vähävetisin ja se onkin lähes kauttaaltaan jään ja lumen peittämä.

Nuotiopaikka

14. Haihunkosken keskimmäisellä kannaksella on grillikatos ja puuvaja retkeilijöiden käyttöön. Katos ja vaja ovat näköetäisyydellä kosken ylittävästä Rautatiekadun kivisillasta, joten ehkä ohikulkijoiden vuoksi paikka ei ole kärsinyt pahemmin edes nuorison rikkomisesta tai roskaamisesta. Tai ehkä viialalaiset nuoret ovat muuten vain hyvin käyttäytyviä.

Kevytväylän kivisilta

15. Rautatiekatu ylittää Haihunkosken betonirakenteista siltaa pitkin, mutta vieressä eteläpuolella on vanha perinteinen kivisilta kevyen liikenteen käytössä.

Rautatiekadun sillan pohjoispuolella

16. Rautatiekadun betonisilta erottuu tästä kosken alajuoksulta kuvatusta kuvasta taustalla.

Rantapensaikkoa

17. Kosken rannalla on pensaikkoa jäljellä ilmeisesti aiempien rakennusten ympäristöstä levinneenä.

Koskirakennelmat sahaustoimista

18. Koskessa on ilmeisesti aiemmin ollut jotain sahaus- tai myllytoimintaa, koska sen aikaisia rakennelmia on vielä jäjellä.

19. Haihunkosken pohjoispuolella Tarpianjoen suussa ja Jumusen rannalla sijaitsee taustalla näkyvä Lallinmäen asuinalue.

Veden ja valon leikkiä

20. Lisää veden ja valon leikkiä koskessa

Seesteistä Haihunkoskea

21. Haihunkoski seesteisimmillään.

veden ja jään taistelu

22. Talvisin uomassa on menossa veden ja jään taistelu.

Haihunkosken piilopaikkoja

23. Peitteiset uomat tarjoavat piilopaikkoja linnuille ja muille eläimille.

Kivet ja silmät lepäävät

24. Kosken kivien lumen peittämissä pyöreissä muodoissa silmä lepää.

Haihunkosken ruskeaa vettä

25. Humuspitoisuuden vuoksi kosken vesi on aika ruskehtavaa.

Taivaan sineä heijastuneena vedestä

26. Siellä missä auringonvalo ei osu suoreen joenpintaa voi nähdä heijastuvan pilvettömän taivaan sinisyyttä.

Ohjeita Haihunkosken kalastajille

27. Haihunkosken parkkipaikalla on pari ilmoitustaulua, jossa toisessa on tietoja turisteille.

28. Toinen ilmoitustaulu on lähinnä kalastajille ja siitä löytyy myös Akaan ja Kylmäkosken alueella järjestetyn polkupyöräsuunnistuksen rastilippu, joka on jäänyt Akaan kaupungin työntekijöiltä poistamatta.

Kivikautinen asuinpaikka

29. Haihunkoski oikeastaan päättyy tähän Ripasaaren eteläpuolella olevaan suvantoon. Vasemmalla oleva Lallinmäkeen kuuluva niemenkärki on rauhoitettu, koska siitä on löytynyt merkkejä kivikautisesta asumisesta. Ripasaari itse on täysin Viialan entisen vaneritehtaan jätepuusta syntynyt keinotekoinen saari, joka jakaa Tarpianjoen suun kahteen haaraan ennen laskua Jumuseen.

Koskikara Haihunkosken alapuolella

30. Viime talvena pongasin Haihunkosken pohjoispuolelta Ripasaaren kupeesta Koskikaran, jota olin yrittänyt kuvata Haihunkosken uomista jo aiemminkin, mutta en vain ollut löytänyt sitä. Tässä koskikara oli juuri tähyilemässä tuossa kivikautisen asumuksen niemessä.

Koskikara Haihunkosken alapuolella

31. Kouluaikana seurasimme luontokerho Kimalaisessa koskikaran sukeltamista talvisessa Apianvirrassa Valkeakoskella kokonaisen päivän. Laskimme sukellusten määrän ja mittasimme sekuntikellolla niiden pituuden. Tuloksista syntyi klassinen kirkonkellonmuotoinen Gaussin käyrä. Päättelimme, että päivänvalo ratkaisee sen, kuinka paljon koskikara sukeltelee. Keskipäivällä, kun valoa oli enemmän, koskikara sukelsi useammin ja sukellukset kestivät pitempään. Ilmeisesti silloin näki veden alla paremmin.

Sähköpostipalautetta Keskilinkille voi lähettää osoitteeseen webmaster (miumau) keskilinkki (piste) com.

Kirjoittaja on FC Haka Oy:n vähemmistöosakas.

MySpace Lähetä MySpaceen

[Paluu] [2011]

Valid XHTML 1.0 Transitional Valid CSS!